»Ja mitä Te nyt aijotte, kunnioitettava herra? — suokaa anteeksi suora kysymykseni.»
»Minä aijon, hyvä isäntä», vastasi Tressilian, »lähteä huomenna uudestaan hänen asuinpaikkaansa ja pyrkiä hänen kanssaan pitempiin puheisiin kuin tänään. Hänen on tosiaankin täytynyt tykkänään muuttua entisestään, ell'eivät sanani tee häneen mitään vaikutusta.»
»Luvallanne puhuen, herra Tressilian», sanoi isäntä, »Te ette voi mitenkään käyttää sitä keinoa. Nainenhan, jos ymmärsin Teidät oikein, on jo hyljännyt välitystarjouksenne tässä asiassa.»
»Se on liiankin totta», vastasi Tressilian; »sitä en saata kieltää.»
»No, mikä sen vietävän oikeus tai etu pakoittaa Teidät väkisin tyrkyttämään hänelle välitystänne, niin häpeällinen kuin hänen kiintymyksensä lieneekin hänelle itselleen ja hänen omaisilleen? Ell'en kokonaan erehdy, eivät ne, joiden turviin hän on heittäytynyt, vähintäkään epäröisi torjuessaan Teidän sekaantumisenne asiaan, vaikkapa Te olisitte tytön isä tai veli; mutta hyljättynä rakastajana antaudutte Te siihen vaaraan, että Teidät ajetaan talosta väkivallalla ja häpeällä. Te ette voi saada keneltäkään virkamieheltä apua ettekä tukea; ja Te pyydystätte siis varjoa vedestä ja joudutte — suokaa anteeksi suoruuteni — vain hätään ja huoleen sitä tavoitellessanne.»
»Minä pyydän Leicesterin kreivin apua», vastasi Tressilian, »hänen suosikkinsa konnamaisuutta vastaan. — Hän mielistelee puritanein ankaraa uskonlahkoa — hän ei uskalla jo ulkonaisen arvonsakaan takia hyljätä pyyntöäni, vaikka häneltä kokonaan puuttuisivatkin ne kunniallisuuden ja jalouden avut, joilla maine hänet koristaa. Muussa tapauksessa käännyn minä kuningattaren itsensä puoleen.»
»Vaikka Leicester», selitti isäntä, »haluaisikin puolustaa suosikkiansa (sillä hänen sanotaan tosiaankin olevan erinomaisen hyvissä väleissä Varneyn kanssa), niin kyllä kuningattareen vetoaminen saattaisi heidät molemmat järkiinsä. Hänen majesteettinsa on ankara tällaisissa asioissa, ja hänen sanotaan — ell'ei ole mikään valtiorikos puhella sellaisia — pikemmin antavan anteeksi kymmenelle hovimiehelle, jotka rakastuvat häneen, kuin yhdelle, joka pitää jotakin muuta naista häntä parempana. Rohkeutta siis vain, urhea vieraani! Sillä kun Te laskette ritari Hughin nimeen tehdyn ja Teidän kärsimänne vääryyden esityksellä vahvistetun valituskirjelmän valta-istuimen juurelle, niin hyppäisi se suosikkikreivi yhtä mielellään syvimpään Temsiin kuin ryhtyisi puolustamaan Varneyta tämänluontoisessa asiassa. Mutta voidaksenne odottaa menetystä edes jonkinlaisella varmuudella, täytyy Teidän toimia hyvin taitavasti; ja jäämättä tänne tappelemaan valtioneuvoskunnan jäsenen tallimestarin kanssa ja saamaan hänen kätyriensä tikarinpistoja kylkiinne, pitäisi Teidän kiiruhtaman Devonshireen, kirjoituttaman anomus ritari Hugh Robsartin nimeen ja keräämän niin paljon ystäviä kuin voitte, tukemaan asiaanne hovissa.»
»Puhuit viisaasti, hyvä isäntäni», virkkoi Tressilian, »ja minä käytän neuvoasi hyväkseni ja lähden täältä huomenaamulla aikaisin.»
»Ei, lähtekää täältä jo tänä yönä, ennenkuin aamu valkenee», vastasi isäntä. »En milloinkaan hartaammin toivonut vieraan tuloa kuin nyt Teidän onnellista lähtöänne. Sukulaiseni kohtalona tulee kaiken todennäköisyyden mukaan olemaan hirsipuu syystä tai toisesta, mutta enpä minä soisi hänen joutuvan sinne kunnioitettavan vieraani murhasta. 'Parempi ratsastaa rauhassa yöllä', sanoo sananlasku, 'kuin päivällä rosvon rinnalla.' Tulkaa, herra, oman turvallisuutenne tähden minä näin kiivaasti Teitä matkaan toimitan. Hevosenne ja kaikki muu on jo valmiina, ja tässä on laskunne.»
»Se on hieman alle tämän arvon», virkkoi Tressilian ojentaessaan isännälle kultarahaa; »anna ylijäämä tyttärellesi, kauniille Cicelylle, ja talon palvelijoille.»