»Vaikene, Sludge-mummoseni!» käski koulumestari; »pauca verba, Sludge-mummoseni; pidä huolta vehnäpuurostasi, Sludge-mummoseni; curetur jentaculum, Sludge-mummoseni; tämä herra ei ole suinkaan Sinun juorukumppaneitasi.» Sitten kääntyen Tressilianiin jatkoi hän entisessä mahtipontisessa äänilajissaan: »Ja siis Te, hyvin kunnioitettava herra, tuntisitte tosiaankin itsenne felix bis terque, jos minä osoittaisin Teille sen sepän asunnon?»
»Herra», vastasi Tressilian, »siinä olisi kaikki, mitä minä tällä hetkellä tarvitsisin — hevonen, joka kykenisi kantamaan minua eteenpäin — ja kauvas Teidän oppineisuutenne kuuluvilta.» Viimeiset sanat mumisi hän hiljakseen partaansa.
»O caeca mens mortalium!» huudahti oppinut mies; »oikeinpa lauloikin jo Junius Juvenalis: 'numinibus vota exaudita malignis!'»
»Korkeasti oppinut herra koulumestari», virkkoi Tressilian, »Teidän viisautenne menee niin kauvas minun heikkojen hengenlahjojeni yläpuolelle, että minä ikäväkseni olen pakotettu etsimään muualta opastusta, jota saatan paremmin ymmärtää.»
»Siinäpä sitä taas ollaan», vastasi koulumestari, »kuinka kerkiästi sitä aina paetaankin ihmistä, joka haluaisi jotakin oppia jakaa! Sattuvasti sanookin Quintilianus —»
»Pyydän, herra, jättäkää Quintilianus tällä hetkellä rauhaan ja vastatkaa minulle yhdellä sanalla ja selväksi englanniksi, jos Teidän oppineisuutenne saattaa laskeutua niin alas, onko täällä päin missään sellaista paikkaa, missä voisin saada ruokaa hevoselleni, siksi kunnes löydän sepän sitä kengittämään?»
»Sen palveluksen, herra», vakuutti koulumestari, »voin minä piankin suorittaa, sillä vaikka tässä meidän köyhässä kylässämme (nostra paupera regna) ei olekaan mitään säännöllistä hospitiumia, kuten kaimani Erasmus sitä nimittää, niin olen minä kuitenkin, katsoen siihen, että Teillä on jonkunlaista aavistusta, tai ainakin jonkunlaista hajua jaloista tieteistä, käyttävä vaikutusvoimaani talon kunnioitettavaan emäntään hankkiakseni Teille kulhollisen vehnäpuuroa — sangen terveellistä ruokaa, jolle ei minun kuitenkaan ole vielä onnistunut keksiä latinalaista nimeä — samaten kuin Teidän hevosenne on saava haltuunsa navetannurkkauksen ja eteensä maukkaan heinätukon, sillä tällä kunnon emäntä Sludgella on niin yltäkylläisesti heiniä, että hänen lehmästään saattaa sanoa: 'foenum habet in cornu'; ja jos Te suvaitsette ilahuttaa minua arvoisalla seurallanne, ei koko kestitys tule maksamaan Teille ne semissem quidem, niin suuressa kiitollisuuden velassa on Sludge-mummo minulle siitä vaivasta, jota minä kaikella perinpohjaisuudella näen hänen toivorikkaasta perillisestään Dickiestä, opastaessani häntä ohdakkeista polkua latinankielen alkeistietoihin.»
»No, Jumala sen Teille palkitkoon, mestari Herasmus», virkkoi kunnon eukko, »ja suokoon, että pikku Dickie tulisi paremmaksi niiden alkeiden avulla! — ja muuten, jos tämä herra haluaa jäädä tähän, niin on murkina pöydällä yhdessä pesurievun kääntämässä; ja hevosen ruuasta ja miehen ruuasta en minä vaadi niin ropoakaan.»
Ottaen huomioon hevosensa tilan ei Tressilian lopultakaan nähnyt parempaa keinoa kuin hyväksyä tuo niin oppineesti lausuttu ja niin ystävällisesti vahvistettu tarjous ja toivoa, että kun kunnon koulumestari on tyhjentävästi käsitellyt kaikki muut keskustelu-aiheet, hän ehkä suvaitsee alentua ilmoittamaan hänelle, mistä hän vihdoinkin tapaisi sen useasti mainitun sepän. Hän astui siis mökkiin ja istuutui pöytään oppineen koulumestarin Erasmus Lupasen kanssa, söi osansa hänen vehnäpuurostaan ja kuunteli hänen oppinutta haasteluaan omasta itsestään runsaan puolituntisen, ennen kuin sai hänet kääntämään puheensa muille aloille.
Lukija suonee meille mielellään anteeksi, vaikk'emme lähdekään seuraamaan tuon oppineen miehen esitystä kaikkia niitä yksityiskohtia myöten, joilla hän ilahutti Tressiliania, vaan tyytynee seuraavaan yleiskatsaukseen.