»Oletpa kuka tahansa», sanoi Tressilian, »minun puoleltani ei Sinulla ole mitään pelkäämistä; niinpä kerrokin siis minulle, mitä tämä tällainen temppuilu merkitsee ja miksi Sinä harjoitat ammattiasi näin salaperäisellä tavalla?»
Mutta seppä huusi Tressilianiin kääntyen uhkaavalla äänellä: »Kuka rohkenee vaivata kysymyksillään Valon Kristallilinnan Omistajaa, Viheriän Jalopeuran Herraa, Punaisen Lohikäärmeen Ratsastajaa? — Pois täältä! Suori matkoihisi, ennenkuin minä manaan Talpackin tulisine peitsineen tappamaan, musertamaan ja hävittämään!» Nämä sanat karjui hän rajusti elehtien ja vasaraansa heilutellen.
»Vaiti siinä, kurja petturi mustalaisloruinesi!» vastasi Tressilian halveksivasti, »ja seuraa minua lähimmän kruununmiehen pakeille, tai minä isken kallosi mäsäksi.»
»Malta, malta, minä pyydän Sinua, hyvä Wayland!» sanoi poika; »usko minua, tässä ei Sinun mahtaileva kiljumisesi nyt auta; Sinun täytyy ruveta sopupuheisiin.»
»Minä luulen, kunnioitettava herra», virkkoi seppä, laskien vasaransa alas ja puhuen sävyisämmällä ja nöyremmällä äänellä, »että kun tällainen köyhä mies vain suorittaa päivätyönsä, hänen sallittaisiin toimittaa se omalla tavallaan. Hevosenne on kengitetty ja seppä maksettu. — Mitä siis enempää aikailette, nouskaa hevosenne selkään ja jatkakaa matkaanne.»
»Ei, ystäväiseni, Sinä erehdyt», vastasi Tressilian; »jokaisella on oikeus temmaista naamari petturin ja veijarin kasvoilta; ja Sinun elintapasi johtavat epäilemään, että Sinä olet molempia.»
»Jos sellainen on päätöksenne, herra», sanoi seppä, »saatan minä turvautua vain väkivaltaan, jota minä en suinkaan mielelläni käyttäisi Teitä vastaan, herra Tressilian; ei sen takia, että minä pelkäisin Teidän asettanne, vaan koska minä tunnen Teidät kunnianarvoiseksi, jalomieliseksi, todelliseksi aatelismieheksi, joka pikemmin auttaisi kuin vahingoittaisi pulaan joutunutta miesparkaa.»
»Hyvin puhuttu, Wayland», sanoi poika, joka oli tuskallisesti odottanut heidän keskustelunsa päätöstä. »Mutta menkäämme luolaasi, ukkoseni, sillä voisipa olla terveydellesi vaarallista seisoa täällä haastelemassa ulko-ilmassa.»
»Olet oikeassa, kääpiötonttuni», vastasi seppä; ja astuen pienen viidakon sille puolelle, joka oli lähinnä kivikehää ja vastapäätä sitä puolta, missä hänen työnantajansa oli äsken ollut piilossa, paljasti hän taitavasti oksilla peitetyn lasku-oven, avasi sen ja hävisi maan sisään heidän näkyvistään. Huolimatta uteliaisuudestaan, epäröi Tressilian hieman seuratako häntä vai eikö paikkaan, mikä hyvin helposti saattoi olla rosvoluola, etenkin kun hän kuuli sepän äänen huutavan maan uumenista: »Flibbertigibbet, tule Sinä viimeiseksi ja sulje tarkoin lasku-ovi!»
»Oletteko nyt jo saanut kylliksenne seppä Waylandista?» kuiskasi nulikka pahanilkisesti virnistellen Tressilianille ikäänkuin viitaten kumppaninsa epäröimiseen.