»Sen Sinä, eno, valehtelet roiston lailla», karjaisi vieras, työntäen sivuun kankeata kaulustaan ja vetäen ihokkaansa reunaa niskaltaan ja olkapäiltään; »tänä jumalan päivänä on minun olkapääni yhtä koskematon kuin Sinunkin.»
»Mitä, Mikkoko, poika — Mikkoko!» huudahteli isäntä; — »oletko Sinä siinä tosiaankin? No jo minä sitä tämän puolisen tuntia ajattelinkin, sillä enpä tunne ketään toista ihmistä, joka olisi puoliksikaan niin paljoa Sinusta välittänyt. Mutta jos, Mikkoseni, olkapääsi on niin koskematon kuin sanot, niin myönnäppä toki, että serkku Ruoskanen, teloittaja, käytteli sääliä toimessaan ja merkitsi sinut jäähtyneellä raudalla.»
»Heretkää jo, enoseni, joutavista pilapuheistanne. Säästäkää ne happaman oluenne mausteiksi ja näyttäkää, millaisen tervetuliaisjuhlan Te valmistatte sukulaisellenne, joka on harhaillut maailmaa ristiin rastiin kahdeksantoista vuotta, joka on nähnyt auringon laskevan sinne mistä se nousee ja joka on kulkenut niin kauvas, että länsi on muuttunut idäksi.»
»Oletpa, Mikko, minun nähdäkseni tuonut kotiin retkiltäsi erään matkustajan ominaisuuden, jota varten sinun kaikkein vähimmin olisi tarvinnut maailmaa kiertää. Muistanpa Sinun muiden hyvien ominaisuuksiesi joukkoon kuuluneen senkin, ett'ei sopinut uskoa ainuttakaan sanaa, joka Sinun suustasi lähti.»
»Tässä on uskomaton pakana silmienne edessä, hyvät herrat!» huusi Mikael Lambourne, kääntyen tämän omituisen, enon ja sisarenpojan välille syntyneen kohtauksen näkijöihin, joista muutamat, kylässä syntyneinä, hyvin tunsivat hänen nuoruutensa kepposet. »Tätäpä sopii totta maarian sanoa cumnorilaisen syötetyn vasikan teurastamiseksi. — Mutta en minä, enoseni, tullutkaan ravalta enkä siankaukalolta, enkä minä välitä siitä, toivotatko minut tervetulleeksi, vaiko et; minulla on mukanani sellaista ainetta, joka toivottaa minut tervetulleeksi, menenpä minne tahansa.»
Näin puhuen kiskaisi hän taskustaan verrattain pulleaksi täytetyn kultakukkaron, jonka näkeminen vaikutti huomattavasti seurueeseen. Toiset pudistelivat päätänsä ja kuiskuttelivat keskenään, kun taas pari siekailemattomampaa alkoi äkkiä muistella häntä vanhaksi koulukumppaniksi, kyläläiseksi ja muuksi sentapaiseksi. Sen sijaan pari kolme vakavalta näyttävää henkilöä pudisteli yhä päätään ja läksi vihdoin majatalosta, viittaillen siihen, että jos Giles Gosling yleensä halusi menestyä siten kuin tähänkin asti, olisi hänen ajettava tuo jumalaton, tuhlaileva sisarenpoikansa uudelleen maailmalle niin pian kuin mahdollista. Gosling osoitti käytöksellään olevansa suuresti heidän mieltään, sillä yksinpä kullan näkeminenkin teki tähän kunnon mieheen heikomman vaikutuksen kuin yleensä hänen ammattitovereihinsa.
»Sukulainen Mikael», sanoi hän, »pistä pussi taskuusi. Sisareni pojalle ei pidä minun talossani laskua laitettaman illallisesta eikä yösijasta; sillä luulenpa ett'et Sinä halua kovin pitkälti viipyä seudulla, missä Sinut tunnetaan liiankin hyvin.»
»Mitä siihen asiaan tulee, enoseni», vastasi matkustaja, »niin kysyn minä sen suhteen neuvoa vain omilta tehtäviltäni ja tarpeiltani. Sillävälin haluan minä tarjota illallisen ja uniryypyt näille kelpo kyläläisille, jotka eivät olleet liiaksi ylpeitä tuntemaan Mikko Lambournea, entistä juomanlaskijan apulaista. Jos tahdotte antaa minulle rahallani mitä minä tarvitsen, niin hyvä se; — ell'ette, niin on tästä vain kahden minuutin kävelymatka 'Rumpujäniksen' ravintolaan, enkä minä usko naapurieni katsovan liian suureksi vaivaksi niin lyhyen matkan kulkemista minun seurassani.»
»Ei, Mikko», virkkoi hänen enonsa, »koska nyt kahdeksantoista vuotta on vierinyt pääsi ylitse ja koska minä uskon Sinun johonkin määrin parantuneen luonteesi puolesta, ei Sinun pidä lähtemän talostani tällä hetkellä, vaan saat Sinä kaikki, mitä Sinä kohtuudella voit vaatia. Mutta haluaisinpa olla vakuutettu siitä, että olisit saanut tuon pussisi, josta niin ylpeilet, yhtä moitteettomasti kuin se on moitteettomasti täytetty.»
»Katsokaas tuota epäluuloista äijänkörriä, hyvät naapurit!» huudahti Lambourne, jälleen kääntyen kuulijain puoleen. »Se peijakas haluaisi kaivaa sukulaisensa yli kaksikymmentä vuotta vanhat hulluttelut kaikkien nähtäville. — Ja mitä kultaan tulee, niin olen minä, hyvät herrat, käynyt siellä, missä sitä kasvaa ja missä sitä voi koota kahmaloittain. Uudessa Maailmassa olen minä ollut, miehet — Kultalassa, missä pojanmukulat heittelevät kuoppaa timanteilla, missä maalaistytöt punovat kaulanauhoja punakivistä, eivätkä mistään pihlajanmarjoista ja missä kattotiilet ovat puhdasta kultaa ja katukivet hohtavinta hopeaa.»