Ei tullut mitään vastausta Wildrakelta, vaikka soiton säveleet nyt kajahtelivat huoneessa niinkuin olisivat sen aiheuttajat olleet ihan seinien sisällä. Se melu olisi riittänyt herättämään nukkujan ilman kumppaninsa ja isäntänsä huutoakin.
"Aseisiin! Roger Wildrake — aseisiin!" kiljaisi jälleen Everard, nousten vuoteeltaan ja temmaten pistoolinsa. "Toimita valoa ja hälytä väki!"
Ei vastausta. Hänen äänensä kuoleutui samalla kun soittokin tuntui taukoavan, ja sama leppoisan vieno ääni, joka vieläkin muistutti hänen mielestään Alice Leen puhetta, kuului nyt huoneessa eikä tuntunut tulevan pitkänkään matkan päästä.
"Toverinne ei voi vastata", virkkoi vieno ääni hiljaa. "Ainoastaan ne kuulevat hälytyksen, joiden omatunto tuntee kutsun."
"Taas tämä ilveily!" sanoi Everard. "Olen paremmin asestettu kuin viimeksi, ja ilman tuon äänen sointua olisi puhuja saanut maksaa leikittelynsä kalliisti."
Oli kummallista, saatamme mainita ohimennen, että heti kun Everard kuuli selvää ihmisäänen sointua, kaikki yliluonnollisen toiminnan aatos hälveni ja häntä äsken kahlehtinut loihtu näytti särkyneen; niin suuresti perustuu kuvitellun tai taikauskoisen kauhun teho hämärään tai kaksimieliseen, ainakin voimakkaan järkevyyden kohdatessaan ja niin kerkeästi toimittavat sellaisen mielen takaisin jokapäiväisen elämän uomaan selvät äänet ja varmat käsitteet Puhuttelija vastasi ikäänkuin hänen ajatuksiinsa kuten sanoihinsakin.
"Me nauramme aseille, joilla luulet peloittavasi meitä — Woodstockin kaitsijoihin ei niillä ole mitään vaikutusta. Ammu, jos tahdot, ja koeta aseittesi tehoa. Mutta, tiedä, että meidän tarkoituksenamme ei ole vahingoittaa sinua — olet metsästyshaukan rotua ja ylväs luonnonlaadultasi, vaikka sinä kesyttömänä ja kehnosti ravittuna pyydystät sääksien ja haaskakorppien parissa. Lähde lentoon täältä huomenna, sillä jos viivyt lepakkojen, pöllöjen, korppikotkien ja vareksien joukossa, jotka ovat aikoneet pesiä täällä, joudut ehdottomasti osalliseksi heidän kohtalostaan. Poistu siis, jotta nämät suojamat lakaistaisiin ja somistettaisiin niiden vastaanotoksi, joilla on parempi oikeus asua täällä."
Everard vastasi ääntänsä koroittaen: "Vielä kerran varoitan sinua, älä luule uhmaavasi minua turhaan. En ole lapsi, säikähtyäkseni mörköjutuista, enkä aseellisena lannistu pelkuriksi rosvojen uhkauksista. Jos annan sinulle hetkisen suvaitsevaisuutta, niin se tapahtuu rakkaiden ja hairahtaneitten ystävien tähden, joilla saattaa olla osuutta tähän vaaralliseen hullutteluun. Ota huomioon, että minä voin toimittaa linnan ympärille osaston sotaväkeä, joka etsii sen salaisimmistakin lokeroista tämän julkean temppuilun toimeenpanijaa, ja jos se tutkimus ei vie perille, tarvitaan vain jokunen tynnyrillinen ruutia rakennuksen muuttamiseen raunioläjäksi, jonka alle moiset ajattelemattomat leikittelijät hautautuvat."
"Puhutte ylpeästi, herra eversti", virkkoi toinen ääni, joka muistutti hänen lehterillä kuulemaansa karkeampaa ja kovempaa puhetta; "koettakaa urheuttanne tälle suunnalle".
"Ette minulle kahdesti uhittelisi", vastasi Everard, "jos minulla olisi valon tuiketta tähdätäkseni".