Bletson oli ylenmäärin iloissaan asian käänteestä, sillä uhma oli tuskin kirvonnut hänen kieleltään, kun hän jo alkoi huolestua sen seuraamuksista. Kiihkeästi ja nöyristellen vastasi hän: "Ei, hyvä eversti, älkää sanoko siitä sen enempää — anteeksipyyntö on kaikki mitä tarvitaan kunniallisten miesten kesken — se ei jätä vaatijaansa häpeään eikä halvenna lausujaansa."
"Ei sellainen anteeksipyyntö kuin minä olen lausunut, uskoakseni", sanoi eversti.
"Ei, ei — ei ollenkaan", vakuutti Bletson; "anteeksipyyntö on minulle yhtä pätevä muodossa kuten toisessakin, ja Desborough todistaa sen tapahtuneeksi, ja siinä kaikki, mitä siitä asiasta voidaan sanoa".
"Master Desboroughin ja teidän", huomautti eversti, "tulee varoa, millä tavoin asia mainitaan, ja minä vain esitän kumpaisellekin, että se kerrotaan oikein, jos ollenkaan".
"Ei, ei, me emme hiisku siitä mitään", vakuutti Bletson; "me unohdamme sen tästä hetkestä alkaen. Älkää vain milloinkaan luulko minun voivan sortua taikauskoisen heikoksi. Jos olisin peljännyt ilmeistä ja todellista vaaraa, niin sellainen pelkolian on ihmiselle luonnollista, ja minä en tahdo kieltää, että se mielentila on saattanut kohdata minua kuten muitakin. Mutta joutua epäillyksi loitsuihin turvautumisesta ja kirjan käyttämisestä päänalusen alla aaveiden häätämiseksi, — totta tosiaan, sellainen ajatus riitti ärsyttämään ihmisen heti riitaantumaan parhaan ystävänsäkin kanssa. — Ja nyt, eversti, mitä on tehtävä ja miten on velvollisuudestamme huolehdittava tässä kirotussa paikassa? Jos minä saisin sellaisen kastelun kuin Desborough, niin kuolisinpa katarriin, vaikka te näette, että se haittaa häntä yhtä vähän kuin kyytihevosta selkään heitetty vesisangollinen. Te lienette osakumppani valtuutuksestamme, — miten olisi meidän toimittava mielestänne?"
"Kas, parahiksi tuleekin tässä Harrison", sanoi Everard, "ja minä esitän teille kaikille valtuutukseni ylikenraalilta. Kuten näette, eversti Desborough, se käskee teidän luopua toimimasta nykyisellä valtuudellanne ja ilmaisee siis hänen tahdokseen, että te vetäydytte pois tästä paikasta."
Desborough otti paperin ja tutki allekirjoitusta. "Kyllä se varmastikin on Nollin nimikirjoitus", hän myönsi nolostuen; "hän on vain viime aikoina joka kerta tehnyt Oliverista, ison kuin jättiläisen, ja Cromwell ryömii perässä kääpiönä, ikäänkuin sukunimi olisi lopen katoamassa lähipäivinä. Mutta onko hänen ylhäisyytensä, lankoni Noll Cromwell — sukunimihän hänellä sentään vielä on — niin järjetön, että hän ajattelee sopivaksi kellistyttää omaisiaan ja ystäviänsä päälleen, kunnes heillä on niskanjäykistys — liotuttaa heitä kuin hevoslammessa — peljätyttää yötä päivää kaikenlaisilla paholaisilla, noidilla ja keijuisilla, heidän saamattansa kolikkoakaan näppiinsä? Perhana, — anteeksi, että kiroan, — jos sellainen on seikka, niin olisi minun parempi lähteä kotiin maatilalleni ja pitää huolta valjakostani ja laumastani kuin roikkua tuollaisen kiittämättömän ihmisen kintereillä, vaikka olenkin nainut hänen sisarensa. Kyllin köyhä hän oli vihille mennessämme, niin korkealla kuin Noll nyt pitääkin päätänsä."
"Minun aikomuksenani ei ole", virkkoi Bletson, "herättää väittelyä tässä arvoisassa kokouksessa, ja kukaan ei epäille kunnioitustani ja kiintymystäni ylvästä kenraaliamme kohtaan, jonka on näinä surkeina päivinä kohottanut niin korkealle tapausten kulku ja hänen oma verraton miehuutensa ja vakaisuutensa. Jos sanoisin hänet itse _Animus Mundi'_n suoranaiseksi ja välittömäksi emanatioksi — jollaisen Luonto on tuottanut ylpeimpänä hetkenään, lakinsa mukaan ponnistellessaan niiden olentojen varjelemiseksi, joille se on antanut olemuksen — niin saisin tuskin tyhjentävästi kuvatuksi käsityksiäni hänestä. Tietysti on minun huomautettava, että minun ei sovi suinkaan katsoa myöntäneen, vaan ainoastaan todistelun vuoksi olettaneen mahdolliseksi, sellaista emanatiota _Animus Mundi'_sta, kuin olen maininnut. Minä vetoan sinuun, eversti Desborough, joka olet hänen ylhäisyytensä omainen — teihin, eversti Everard, jolla on rakkaampana arvona hänen ystävänänsä esiintyminen, olenko liioitellut innokasta harrastustani hänen hyväkseen."
Everard kumarsi tässä lomassa, mutta Desborough antoi täydellisemmän vahvistuksen. "Kyllä minä toki sen voin todistaa! Olen nähnyt sinut halukkaana sitelemään hänen nauhasolmujaan tai harjaamaan hänen viittaansa ja sen sellaiseen — ja nyt hän kohtelee noin kiittämättömästi — ja veijaa sinulta jo myönnetyn tilaisuuden —"
"Sillä ei ole väliä", keskeytti Bletson kohteliaasti heilauttaen kättänsä. "Sinä teet minulle vääryyttä, master Desborough — teet tosiaan, vaikka tiedän tarkoittaneesi toisin, Ei, sir — ei mikään puolueellinen yksityisen edun harkinta taivuttanut minua ryhtymään tähän luottamustoimeen. Sen uskoi minulle Englannin parlamentti, jonka nimessä tämä sota alkoi, ja valtioneuvosto, joka varjelee Englannin vapautta. Ja mahdollisuus ja sydämellinen toivo saada palvella isänmaata, se luottamus, että minä — ja sinä, master Desborough, ja te, arvoisa kenraali Harrison, — jotka olette kaikkien itsekkäiden pyyteitten yläpuolella, kuten minäkin — niinkuin tekin varmasti olisitte, hyvä eversti Everard, jos teidät olisi nimitetty tähän valiokuntaan, kuten hartaasti soisin tapahtuneen — sanon, isänmaan palvelemisen toivo niin kunnioitettavien kumppanien avulla kuin te kumpainenkin olette — samaten kuin tekin, eversti Everard, jos olisitte kuulunut joukkoon, — sai minut omaksumaan tämän tilaisuuden, voidakseni ilmaiseksi toimittaa teidän kannatuksellanne suurta hyötyä rakkaalle emollemme Englannin tasavallalle. Sellainen oli toivoni — luottamukseni — uskoni. Ja nyt tulee ylikenraalin valtakirja purkamaan valtuutuksen, jonka nojalla meillä on oikeus toimia. Hyvät herrat, minä kysyn tältä arvoisalta kokoukselta, — suoden kaiken kunnioitukseni hänen ylhäisyydelleen, — onko hänen valtuutuksensa yhtä pätevä kuin se, joka hänetkin on suoranaisesti oikeuttanut asemaansa? Kukaan ei voi sitä myöntää. Minä kysyn, onko hän kavunnut sille istuimelle, jolta Mies-vainaja syöstiin alas, tai onko hänellä hallussaan valtion sinetti tai keinoja menetellä oman oikeutensa varassa tällaiseen tapaukseen nähden? En voi nähdä aihetta siihen uskoon, ja sentähden minun täytyy vastustaa sellaista käsitystä. Alistun teidän ratkaisuunne, urheat ja kunnioitettavat virka veljeni; mutta mitä omaan yksinkertaiseen mielipiteeseeni tulee, niin tunnen valitettavasti pakolliseksi menetellä edelleen valtuutuksemme mukaan niinkuin ei mitään keskeytystä olisi tapahtunutkaan, sillä lisäyksellä, että takavarikko-valiokunnan tulisi vain päivisin pitää istuntojansa tässä Woodstockin palatsihuvilassa, mutta niiden heikkojen veljien rauhoittamiseksi, jotka saattavat hätääntyä taikauskoisista huhuista, kuin myöskin välttääksemme turvallisuuteemme tähdättyjä juonia ilkimielisten taholta, joita varkaankin hyörii lähistöllä, meidän olisi siirrettävä istuntomme päivänlaskun jälkeen Yrjänän majataloon kauppalaan."