Albert tiesi hyvin, että kuninkaan ajattelutapa kauniin sukupuolen suhteen oli paljoa enemmän hilpeä kuin hienotuntoinen. Hän yritti vakavalla vastauksella suoriutua loppuun nykyisestä puheenaineesta.
"Sisareni", hän sanoi, "on jossain määrin saanut kasvatuksensa tätinsä pojan Markham Everardin kanssa. Mutta kun Everardit, isä ja poika, menivät keropäiden puolelle, ovat molemmat perheet sen johdosta olleet kylmissä väleissä; ja mitä hyvänsä suunnitelmia lieneekään entiseen aikaan muodostunut, ne tietysti on jo aikaa sitte hyljätty kumpaisellakin taholla."
"Olet väärässä, Albert, olet väärässä", vakuutti kuningas armottomasti pitkittäen pilaansa. "Te everstit, olkoonpa oluksenne sininen tai punakeltainen, olette liian komeita miehiä, syrjäytyäksenne noin helposti, kun olette kerran saavuttaneet harrastusta. Mutta mistress Alice on niin kaunoinen, ja hän toivottelee kuninkaan palautusta niin viehkein katsein ja äänin kuin hän olisi enkeli, jonka rukousten täytyy saada se aikaan, — ei sovi sallia sellaisen olennon pitää lainkaan mielessään tekopyhää keropäätä. Mitä sanot — annatko minulle luvan ottaa hänet kuulusteltavaksi siitä? Lopultakin olen minä se henkilö, jota enimmin koskee todellisen uskollisuuden säilyttäminen alamaisteni keskuudessa, ja jos voitan sievän neidon suosion, saavutan pian hänen mielitiettynsäkin kannatuksen. Se oli riuskan Edward-kuninkaan tapa — Edward Neljännen, tiedäthän. Kuningasten tekijä Warwickin jaarli — sen ajan Cromwell — syöksi hänet valtaistuimelta pariinkin kertaan, mutta hänellä oli puolellaan Lontoon iloisten rouvien sydämet, ja porvarien massit ja suonet vuotivat viljavasti, kunnes he toimittivat hänet jälleen paikoilleen. Mitä sanot? — karistanko pohjoismaalaisen keteni ja puhunko Alicen kanssa omana itsenäni? Osoitanko, mitä kasvatus ja hienostus ovat tehneet hyväkseni, parhaansa mukaan korvatakseen kasvojen rumuutta?"
"Teidän majesteettinne suokoon anteeksi", sopersi Albert sävyltään muuttuneena, "en odottanut —"
Hän vaikeni kykenemättömänä tapaamaan sanoja, jotka olisivat ilmaisseet hänen ajatuksiaan ja samalla olleet kyllin kunnioittavia kuningasta kohtaan, tämän oleskellessa hänen isänsä talossa ja hänen omassa suojeluksessaan.
"Ja mitä ei master Lee odota?" tiedusti Kaarlo, ja hänenkin sävyssään oli huomattavaa vakavuutta.
Taaskin yritti Albert vastata, vaan ei saanut sanoiksi pitemmälle kuin: "Toivoisin, jos teidän majesteettinne suvaitsee —" Siihen hän uudestaan pysähtyi, sillä syvä ja peritty kunnioitus hallitsijaa kohtaan ja hänen vastoinkäymistensä ansaitseman vieraanvaraisuuden tajunta estivät häntä ilmaisemasta ärtyneitä tunteitaan.
"Ja mitä eversti Albert Lee toivoo?" tiukkasi Kaarlo äskeiseen kuivahkoon ja kylmäkiskoiseen tapaansa. "Ei vastausta? No, minä toivon, että eversti Lee ei näe tyhjässä pilassa mitään perheensä kunnian loukkausta, koska se kaiketi olisi kehno kohteliaisuus hänen sisarelleen, isälleen ja hänelle itselleen, puhumattakaan Kaarlo Stuartista, jota hän nimittää kuninkaakseen; ja minä odotan, ettei minua tulkittaisi ylen tylysti, oletettaisi kykeneväni unohtamaan, että mistress Alice Lee on uskollisen alamaiseni ja isäntäni tytär sekä oppaani ja varjelijani sisar. No, hei, Albert", hän lisäsi äkkiä palaten luontaiseen avomieliseen ja kursailemattomaan sävyynsä, "sinä unohdat, kuinka kauvan olen oleksinut vieraalla maalla, missä miehet, naiset ja lapset haastavat keimailua aamusta yöhön ilman mitään muuta ajatusta kuin ainoastaan kuluttaakseen aikaansa; ja minä taasen unohdan, että sinä olet vanhanaikaista englantilaista polvea, Sir Henryn oman sydämen mukainen poika, etkä ymmärrä leikinlaskua sellaisista asioista. Mutta pyydänkin sinulta anteeksi, Albert, vilpittömästi, jos olen todella pahastuttanut sinua." Niin sanoen hän ojensi kätensä eversti Leelle. Tuntien hiukan liian pikaisesti tulkinneensa kuninkaan pilapuheen pahemmin päin tämä suuteli sitä kunnioittavasti ja yritti sovittaa virhettään.
"Ei sanaakaan — ei sanaakaan", esti hyväluontoinen prinssi, nostaen katuvan saattolaisensa ylös, kun tämä tahtoi polvistua; "me ymmärrämme toisemme. Sinä jonkun verran pelkäilet Skotlannissa hankkimaani lemmenseikkailijan mainetta; mutta vakuutan sinulle, että tahdon olla sellainen tomppeli kuin sinä tai eversti-serkkusi voitte haluta mistress Alice Leen läsnäollessa ja suoda keikailuni, jos minulta sellaista liikenee, ainoastaan sille sievälle pikku palvelustytölle, joka tarjoili illallispöydässä — jollet sinä sattumalta ole omaksi hyväksesi anastanut yksinoikeutta hänen puhutteluunsa, Albert."
"Yksinoikeus siihen kyllä on, vaikkei minulla, sallikoon teidän majesteettinne minun huomauttaa, vaan Joceline Joliffella, puistonkaitsijalla, jota meidän ei sovi pahastuttaa, koska olemme jo näin pitkälle luottaneet häneen ja voimme joutua sellaiseen tilanteeseen, että meidän on uskottava kaikki asiamme hänen tietoonsa. Luulen puolittain, että hän jo epäileekin, kuka Louis Kerneguy todellisuudessa on."