"Ja ole sinä varma siitä, että eversti tulee kutsumusta odottamatta", vakuutti Kaarlo. "Ihmiset eivät kykene arvostelemaan oikein, kun on kysymys heidän sisaristaan — he ovat liiaksi likeisiä maneetille, tunteakseen sen vetovoimaa. Everard ilmestyy tänne kuin valjakolla vedettynä — kahleet eivät häntä pidättäisi, saati lupaukset, — ja silloin me lienemme hiukan vaarassa."
"Toisin toivon", väitti Albert. "Ensiksikin tiedän, että Markham on sanansa orja; sitäpaitsi, jos mikään sattuma toimittaisi hänet tänne, saisin luultavasti vaivatta hänet uskomaan teidän majesteettinne Louis Kerneguyksi. Lisäksi on otettava lukuun, että vaikka serkkuni ja minä emme ole olleet hyvissä väleissä muutamaan vuoteen, en usko häntä kykeneväksi kavaltamaan teidän majesteettianne; ja lopuksi, jos näkisin vähintäkään vaaraa siitä, syöksisin miekkani hänen lävitseen, ennen kuin hän ehtisi panna toimeen aikomustansa, vaikkapa hän kymmenesti olisi tätini poika."
"On vielä vain muuan kysymys", virkkoi Kaarlo, "ja sitte vapautan sinut, Albert. Näyt ajattelevan, että olet itse turvassa etsinnältä. Saattaa niin olla; mutta missä hyvänsä muussa maassa tuo menninkäistarina, joka nyt kiertelee liikkeellä, toimittaisi tänne papit ja oikeudenpalvelijat tutkimaan jutun todenperäisyyttä sekä joukoittain joutilasta väkeä tyydyttämään uteliaisuuttansa."
"Mitä ensimäiseen mahdollisuuteen tulee, sir, niin me toivomme ja pidämme selvänä, että eversti Everardin vaikutusvalta estää mitään tutkistelua hetimiten tapahtumasta, jotta hänen enonsa perheen rauha säilyisi häiriintymättömänä. Toisekseen ei tänne tulle ketään ilman minkäänlaista valtuutta, sillä koko naapuristo rakastaa ja pelkää siksi suuresti isääni ja on sitäpaitsi niin kauhuissaan Woodstockin menninkäisistä, että pelko taltuttaa uteliaisuuden."
"Ylipäätään siis", päätteli Kaarlo, "turvan mahdollisuudet näyttävät suosivan sitä suunnitelmaa, jonka olemme omaksuneet, ja parempaa en voi toivoakaan tilassa, missä ehdoton varmuus ei tule kysymykseenkään. Piispa suositteli tohtori Rochecliffea mitä nerokkaimpana, rohkeimpana ja uskollisimpana Englannin valtiokirkon poikana; sinä, Albert Lee, olet kunnostautunut sadassakin kokeessa. Sinun huostaasi ja paikallistuntemuksesi varaan alistun, ja nyt laita aseemme kuntoon — elävänä en antaudu. En kuitenkaan voi uskoa, että Englannin kuninkaan poika ja valtaistuimen perillinen voisi olla määrätty vaaraan omassa palatsissaan ja uskollisen Lee-perheen vartioimana."
Albert Lee asetti pistoolit ja miekat valmiiksi heidän kumpaisenkin makuusijan viereen, ja hieman puolustellen otti Kaarlo haltuunsa tilavamman ja paremman vuoteen, huoaten mielihyvästä kuten ainakin ihminen, joka ei ollut viime aikoina saanut sellaista mukavuutta nauttia. Hän toivotti hyvää yötä uskolliselle saattolaiselleen, joka asettui kääntövuoteelleen, ja sekä hallitsija että alamainen olivat pian sikeän unen vallassa.
22. LUKU.
ALBERT LEE KIUSAANTUU.
Pakolaisprinssi sai vaarankin uhatessa sen täydellisen levon, jota nuoruus ja uupumus tuottavat. Mutta nuori kavalieri, hänen oppaansa ja kaitsijansa, vietti rauhattomamman yön ja hätkähti tuon tuostakin kuuntelemaan, ollen tohtori Rochecliffen vakuutuksista huolimatta kiihkeä hankkimaan ympäristön olosuhteista vielä tarkempaa tietoa kuin hän oli voinut saada.
Hän nousi heti päivän valjetessa; mutta vaikka hän liikkui mahdollisimman hiljaisesti, häiriytyi vainotun prinssin uinahdus helposti. Hän kavahti vuoteeltaan ja kysyi, oliko mikään hätänä.