"Annahan nyt siis kuulua, Albert Lee", virkkoi tohtori laskien alas veitsensä ja haarukkansa ja temmaten ruokaliinan kaulastaan heti kun Joceline oli vetäytynyt pois. "Sinä olet yhäti sama poika kuin ollessani opettajanasi. Et koskaan tyytynyt siihen, että sait kieliopillisen säännön, vaan kiusasit minua aina kysymyksillä, minkätähden sääntö kuului niin eikä toisin. Olit ylen utelias tiedoille, joita et kyennyt tajuamaan, niinkuin Bevis kuolasi ja vinkui sorsansiiven takia, jota se ei saanut syödyksi."
"Toivoakseni havaitsette minut järkevämmäksi, tohtori", vastasi Albert. "Ja muistanette myös, että minä en nyt ole sub ferula, vaan joutunut olosuhteisiin, joissa minulle ei sovi toimintaohjeeksi yhdenkään ihmisen ipse dixit, ellei oma arvostelukykyni tule vakuutetuksi. Ansaitsen täysin määrin hirsipuun ja teilauksen, jos mitään onnettomuutta johtuu minun huonosta hallinnastani tässä jutussa."
"Ja sentähden juuri tahtoisinkin, Albert, että uskoisit kaiken minun huostaani, sekaantumatta mihinkään. Sanot kyllä, että sinä et ole sub ferula; mutta sinun tulee muistaa, että sillaikaa kun olet taistellut sotakentällä olen minä juoninut kammiossani — että minä tunnen kaikki kuninkaan ystävien salaseurat ja lisäksi kaikki hänen vihamiestensä liikkeet, niinkuin hämähäkki tuntee seittinsä jokaisen silmuksen. Ajattele kokemustani, mies. Maassa ei ole ainoatakaan kavalieria, joka ei olisi kuullut vehkeilijä Rochecliffestä. Olen ollut toimeliaimmin järjestämässä kaikkea, mitä on yritetty viimeisten yhdeksän vuoden kuluessa — kyhännyt julistuksia, johtanut kirjeenvaihtoa, neuvotellut päällikköjen kanssa, hankkinut puoluelaisia, tilannut aseita, kerännyt rahoja, määrännyt kohtaamisia. Olin mukana läntisessä kapinassa sekä sitä ennen Lontoon jupakassa ja Sir John Owenin selkkauksessa Walesissa — sanalla sanoen melkein jokaisessa kuninkaan hyväksi haudotussa juonessa aina Tomkinsin ja Challonerin jutusta saakka."
"Mutta eivätkö kaikki ne juonet olleet onnistumattomia?" huomautti
Albert; "ja eikö Tomkinsia ja Challoneria hirtetty, tohtori?"
"Kyllä, nuori ystäväni", vastasi tohtori vakavasti, "niinkuin on käynyt monille muillekin, joiden kanssa olen toiminut, mutta ainoastaan syystä että he eivät seuranneet neuvojani ehdottomasti. Et ole milloinkaan kuullut minua itseäni hirtetyksi."
"Se aika saattaa tulla, tohtori", arveli Albert. "Ruukku menee kaivolle — se sananlasku, kuten isäni sanoisi, on hiukan mahennut. Mutta minäkin luotan hiukan omaan arvostelukykyyni, ja niin suuresti kuin kunnioitankin kirkkoa en voi kerrassaan sitoutua umpimähkäiseen kuuliaisuuteen. Ilmoitan teille lyhyeen, mihin seikkoihin kaipaan valaistusta, ja teidän asiaksenne jää antaa se tai lähettää kauttani kuninkaalle sanoma, että te ette tahdo selittää suunnitelmaanne. Jos hän toimii minun neuvoni perusteella, niin hän siinä tapauksessa poistuu Woodstockista ja pyrkii jälleen ensimäisen aikomuksensa mukaisesti viivyttelemättä rannikolle."
"No niin", sanoi tohtori, "sinä epäluuloinen hirviö, tee tiedustuksesi, ja minä vastaan niihin, jos se käy laatuun mitään luottamuksia kavaltamatta".
"Ensiksikin siis — mitä on kaikki tämä tarinoiminen aaveista ja noituudesta ja ilmestyksistä? Ja pidättekö turvallisena hänen majesteetilleen oleskella talossa, jossa sellaisia todellisia tai keinotekoisia ilmiöitä tapahtuu?"
"Sinun täytyy tyytyä vastaukseeni in verbo sacerdotis — mainitsemasi seikat eivät tuota vähäisintäkään kiusaa Woodstockille kuninkaan asuessa täällä. En voi selittää pitemmälle, mutta tästä vastaan kaulani uhalla."
"Meidän on siis hyväksyttävä tohtori Rochecliffen takuu, että paholainen säilyttää rauhan meidän armollista hallitsijaamme kohtaan — hyvä", sanoi Lee. "Toinen seikka: tässä talossa hiiviskeli suuremman osan eilispäivää ja kenties nukkuikin täällä joku Tomkins — katkera independentti ja kirjurin tapainen kuningasmurhaaja Desboroughilla, sillä koiralla. Mies on hyvin tunnettu — nurjamielinen kiivailija uskonnon asioissa, mutta yksityisissä harrastuksissa kaukonäköinen, viekas ja yhtä toimekas kuin kukaan noista konnista."