"Sinä erehdyt hänestä, hyvä Albert", vastasi Rochecliffe. "Roger Wildraken tunsin vielä äskettäin ainoastaan nimeltä, mutta hän on herrasmies, sai lainopillisen kasvatuksen ja kulutti omaisuutensa kuninkaan palvelukseen."
"Tai pikemmin paholaisen", nurkui Albert. "Tuollaiset miehet saavat säädyllisen väen inhoamaan pelkkää kavalierin nimeäkin, kun he ovat sotilaallisten tapojensa vallattomuudesta vajonneet joutilaiksi mässäileviksi hylkiöiksi, jotka temmeltävät ja rosvoilevat pitkin maata, rähisevät syrjäisissä oluttuvissa ja salakapakoissa ja ilmaisevat tulista kuningasmielisyyttään karkeilla sadatuksilla ja päihtyneellä urheudella."
"Voi, se on liiankin totta!" huokasi tohtori; "mutta mitä muutakaan voisit odottaa? Kun korkeammat ja sivistyneemmät säätyluokat hajoitetaan ja eroittamattomasti sekaannutetaan alempiin yhteiskunnallisiin kerroksiin, ne helposti menettävät etevämmyytensä arvokkaimmat piirteet siveyskäsitysten ja käyttäytymistapojen yleisessä sekamelskassa — ihan niinkuin kourallinen hopeamitaleita hankautuu tärviölle ja muuttaa väriänsä, jos niitä ravistellaan halpain vaskikolikkojen seassa. Itse kaikkein suuriarvoisinkaan mitali, jota me kuningasmieliset niin halukkaasti kantaisimme ihan sydäntämme lähinnä, ei kenties ole tyyten välttynyt huonontumiselta. Mutta puhukoot siitä asiasta muut kielet kuin minun."
Albert Lee vaikeni syvään mietintään, kuultuaan nuo Rochecliffen huomautukset. "Tohtori", hän virkkoi, "ihmiset yleensä myöntävät, — jotkut sellaisetkin, jotka ajattelevat teidän saattaneen toisinaan hiukan liian puuhakkaasti hommata miehiä vaarallisiin toimiin —"
"Antakoon Jumala anteeksi niille, joilla on niin väärä mielipide minusta!" tokaisi tohtori.
"— että te kuitenkin olette tehnyt ja kärsinyt kuninkaan puolesta enemmän kuin yksikään alanne edustaja".
"Siinä he tekevät minulle vain oikeutta", arveli tohtori Rochecliffe, "silkkaa oikeutta".
"Olen sen vuoksi taipuvainen jättäytymään teidän mielipiteenne varaan, jos kaikki lukuunottaen arvelette turvalliseksi meidän jäädä Woodstockiin."
"Se ei ole kysymyksenä", huomautti jumaluusoppinut.
"Ja mikä sitten on kysymyksenä?" tiedusti nuori soturi.