"'jo esirippu syrjään Borgian eestä!"
Ja hän viskasi viitan yltänsä, seisten in cuerpo mitä kavalierimaisimmassa ihokkaassa; se oli rasvakiiltoista tulipunaista atlassilkkiä, ja sen reikäompeluksiin ja viilteisiin oli käytetty täytettä, joka oli aikoinaan ollut harsikangasta. Vaatetuksen täydensivät samanlaiset polvihousut ja monesta kohti parsitut sukat, jotka olivat alkujaan olleet persikanväriset. Muuna sonnustuksena oli pari hyppykenkiä, jotka kehnosti soveltuivat kävelyyn kasteisessa ruohossa, ja leveä hankkilus haalistuneine koruompeluksineen.
"No niin, sir!" hän huudahti; "kiirehtikää, riisukaa ketenne. Tässä seison tanakkana, ja totisena — niin uskollisena urhona kuin on koskaan nähty keropäätä lävistämässä. Hei, sir, ase käteen!" hän pitkitti; "ehdimme vaihtaa puolikymmentä survaisua vielä ennen heidän tuloaan ja panna heidät häpeämään vitkasteluansa. Äh!" hän huudahti peräti pettyneenä, kun tohtori viittansa avaten näytti papillisen asunsa; "huh! pappihan siinä vain onkin!"
Mutta Wildraken sai piankin omaksumaan toisenlaisen sävyn hänen kunnioituksensa kirkkoa kohtaan ja halunsa poistaa tieltä henkilö, joka voisi häiritä hänen niin hartaasti odottamaansa kohtausta.
"Pyydän anteeksi", hän sanoi, "hyvä tohtori — suutelen uumatakkinne palletta — sen teen, tuhannen tulimaista — pyydän jälleenkin anteeksi. — Mutta olipa hyvä, että teidät tapasin — teitä kyseltiin ihan tavattomasti palatsihuvilassa — tarvittiin vihkimään, kastamaan, hautaamaan tai ripittämään taikka johonkin tuiki tähdelliseen. Taivaan nimessä, rientäkää!"
"Palatsihuvilassako?" kummeksui tohtori. "Kas, juurihan sieltä läksin — varmasti olin siellä myöhempään kuin te saatoitte olla, koska tulitte kauppalan tietä."
"Niin, mutta kauppalassahan teitä juuri tarvitaankin", vastasi Wildrake. "Turkanen, sanoinko minä palatsihuvilassa? Ei, ei — kauppalassa — ravintolanisäntä ei pääse hirteen — hänen tyttärensä vihille — kakaransa kasteelle tai vaimonsa hautaan — oikean papin avutta — heille eivät kelpaa mitkään Holdenoughit. Hän on vilpitön mies, ravintolanisäntäni; joutukaa siis, jos pidätte arvossa kutsumustanne."
"Suokaa minulle anteeksi, master Wildrake", virkkoi tohtori, "odotan master Louis Kerneguytä".
"No, helkkunassa!" ähmistyi Wildrake. "Olenpa kyllä aina tiennyt, että skotlantilaiset eivät kykene mihinkään ilman pappiansa, mutta lempo soikoon, en sentään ole tullut ajatelleeksi, että he käyttäisivät häntä tähänkin. Mutta olen tuntenut hengelliseenkin säätyyn kuuluvia hauskoja miehiä, jotka osasivat käytellä miekkaansa yhtä hyvin kuin rukouskirjaansakin. Te tiedätte kohtauksemme tarkoituksen, hra tohtori. Tuletteko ainoastaan hengellisenä lohduttajana — vai kenties haavurina — vai otatteko milloinkaan säilää käteenne? He-hei!"
Ja hän teki huotrassa olevalla miekallaan huitaisuliikkeen "Olen ottanut, sir, välttämättömään tarpeeseen", ilmoitti tohtori Rochecliffe.