"Hyvä herra, antakaa tämän tilaisuuden olla välttämätön", pyysi Wildrake. "Te tiedätte, kuinka harras kirkon mies minä olen. Jos noin taitava jumaluusoppinut kunnioittaisi minua vain kolmellakaan survaisulla, niin pitäisin itseäni ainiaaksi onnellisena."
"Sir", huomautti Rochecliffe hymyillen, "ellei esityksellenne olisi muita esteitä, niin minulla ei ainakaan olisi välinettä — olen asetta vailla".
"Mitä! teiltä puuttuu de quoi? Sepä on tosiaan hankala seikka. Mutta teillä on vankka sauva kädessänne — mikä estää meitä yrittämästä pikku erää — minä tietysti pitäen, miekkaani huotrassa — kunnes päämiehemme saapuvat? Kenkäni ovat täynnä tätä kohmetuttavaa kastetta, ja häviän varpaan tai pari, jos minun on seistävä alallani kaiken aikaa, kun he voimistelevat, — sillä arvattavasti te, tohtori, olette kanssani yhtä mieltä siitä, että siitä ottelusta ei tule mitätöntä varpuskiistaa."
"Asianani täällä on mahdollisuuden mukaan estää mitään kiistaa syntymästä", ilmoitti hengenmies.
"No, turkanen, tohtori, sepä on liian nurjaa", pahoitteli Wildrake, "ja jollen pitäisi kunniassa kirkkoa, voisin kostoksi kääntyä presbyteriläiseksi".
"Peräytykää hiukan, olkaa hyvä, sir", pyysi tohtori, "älkää tunkeutuko sinne päin", sillä pettymyksensä kiihtymyksessä liikehtiessään oli Wildrake lähestynyt Alicen kätköpaikkaa.
"Ja minkätähden, hyvä tohtori?" ihmetteli kavalieri.
Mutta vielä askeleen edettyään hän seisahtui kuin naulittu ja jupisi itsekseen, ensi ällistyksen purkauduttua voimalliseksi sadatukseksi: "Hienohelma viidakossa, kautta kaiken pyhän, ja tähän aikaan aamusta — vhi-u-i!" Hän vihelsi hiljaa ja pitkään hämmästyksensä huojennukseksi ja kääntyi sitte tohtoriin, etusormi nenänsivussa: "Tepä olette veitikka, hyvä tohtori, penteleenmoinen veitikka! Mutta miksette antaisi minulle vihiä tuosta — tuosta mukavuudestanne — kielletystä tavarastanne? Hiisi vieköön, sir, minä en ole mies paljastamaan kirkon oikkuja."
"Sir", kivahti tohtori Rochecliffe, "te olette hävytön, ja minä kurittaisin teitä, jos maksaisi vaivan ja aika olisi sovelias".
Ja tohtori, joka oli palvellut sodassa kyllin kauvan lisätäkseen muutamia ratsuväen kapteenin piirteitä hengenmiehen avuihin, tosiaan kohotti sauvansa hulivilin suureksi riemuksi, sillä tämän kunnioitus kirkkoa kohtaan ei suinkaan kyennyt lannistamaan hänen kujeiluhaluaan.