"Joutavia!" virkahti kuningas; "siitä ei tule mitään nyt — eversti
Everard, minä olen KAARLO STUART!"
Everard kavahti taaksepäin peräti hämmästyksissään ja huudahti sitte: "Mahdotonta! Se ei voi olla totta! Skotlantilaisten kuningas on päässyt pakoon Bristolista. — Loordi Wilmot, teidän vehkeilylahjanne ovat hyvin tunnetut — mutta tällä ei minua eksytetä."
"Skotlantilaisten kuningas, master Everard", vastasi Kaarlo, "koska suvaitsette siten rajoittaa hänen valtaansa — ja ainakin Britannian hallitsija-vainajan vanhin poika — seisoo nyt edessänne; on senvuoksi mahdotonta, että hän olisi päässyt pakoon Bristolista. Tohtori Rochecliffe olkoon takaajani, ja hän ilmoittaa teille kyllä lisäksi, että Wilmot on vaaleaverinen ja kellervätukkainen, kun sitävastoin minä muistutan korppia."
Tämän kohtauksen nähdessään Rochecliffe jätti Alicen hoivaamisen Wildrakelle, jonka hienotuntoinen hellävaraisuus tytön toinnuttamisyrityksissä oli mieluisana vastakohtana hänen tavalliselle rajuudelleen ja tuotti hänelle niin jännittävää touhua, että hän jäi sillähaavaa tietämättömäksi paljastuksesta, joka olisi niin tavattomasti herättänyt hänen mielenkiintoaan. Tohtori taasen tuli esiin väännellen käsiään surkeasti hätääntyneenä ja huudahdellen tuskastuneesti.
"Tyyntykää, tohtori Rochecliffe", sanoi kuningas niin täydellisesti malttuneena kuin hänen asemassaan pitikin, "olemme varman uskoni mukaan kunniallisen miehen käsissä. Master Everard arvattavasti ilahtuu havaitessaan vain pakolaisprinssiksi henkilön, jonka luuli keksineensä menestyneeksi kilpailijaksi. Hän ei voi olla tajuamatta tunteita, jotka estivät minut käyttämästä suojakseni tämän nuoren neidin harrasta uskollisuutta, se kun olisi saattanut vaaraan hänen oman onnensa. Eversti Everard se hyötyy suoruudestani, ja tokihan on minulla oikeus odottaa, että jo kyllin tukala tilani ei pahene sen joutumisesta hänen tietoonsa näissä olosuhteissa. Tunnustus on ainakin tapahtunut, ja herra everstin harkittavaksi jää, miten hänen on meneteltävä."
"Voi, teidän majesteettinne! — valtiaani! — kuninkaani — armollinen prinssini!" huudahteli Wildrake, joka vihdoin päästyään selville asiasta oli ryöminyt polvillaan paikalle ja tarttunut kuninkaan käteen, suudellen sitä pikemmin kuten piparikakkua mutusteleva lapsi tai valtiattarensa luovutettua kättä kiihkeästi hellivä rakastaja kuin hovimaisen tervehdyksen tavoin; "jos rakas ystäväni Everard osoittautuu koiraksi tässä tilaisuudessa, niin luottakaa siihen, että vihlaisen häneltä kurkun heti paikalla, vaikka minun olisi tehtävä itselleni sama temppu seuraavassa silmänräpäyksessä!"
"Hiljaa, hiljaa, hyvä ystäväni ja uskollinen alamaiseni", sanoi kuningas, "ja rauhoittukaa, sillä vaikka minun on hetkellisesti pakko esiintyä prinssinä, ei meille ole nyt otollista vastaanottaa alamaisiamme kaikin muodollisuuksin".
Everard oli seisonut tuokion ihan tyrmistyneenä, mutta toipui viimein kuin unesta havahtuen.
"Sire", hän sanoi kumartaen syvään ja juhlallisen kunnioittavasti, "jollen tarjoa teille alamaisen nöyryyttä polvin ja miekoin, niin on syynä se, että Jumala, jonka valtuudella kuninkaat hallitsevat, on tällähaavaa evännyt teiltä tilaisuuden astua valtaistuimelle ilman uuden kansalaissodan nostattamista. Mutta älkää hetkeksikään kuvitelko, että turvallisuutenne joutuisi vaaraan minun toimestani. Jollen olisi pitänyt kunniassa teidän persoonaanne — ellei minua sitoisi puolellenne se suoruus, jolla ylväs julistautumisenne on estänyt elämäni synkistymisen, niin olisivat kokemanne onnettomuudet tehneet koskemattomuutenne niin pyhäksi, mikäli minä pystyn sitä suojaamaan, kuin valtakuntanne hartainkaan kuningasmielinen voi ajatella. Jos suunnitelmanne ovat järkevästi harkittuja ja taatusti pohjustettuja, niin katsokaa kaikki nyt tapahtunut pelkäksi unennäöksi. Jos ne ovat sellaisella kannalla, että minä voin niitä edistää, niin teidän majesteettinne saa vedota palveluksiini, ottaen vain lukuun, että velvollisuuteni tasavaltaa kohtaan ei salli minun puuttua osalliseksi mihinkään suoranaisen väkivallan aikeisiin."
"Voi sattua, että tuotan teille vaivaa, sir", vastasi kuningas, "sillä oloni eivät ole sellaiset, että minun sopisi hyljätä minkäänlaista rajoitetunkaan avun tarjousta. Mutta parhaani mukaan koetan välttää teidän välitystänne — en mielelläni toimittaisi kenenkään säälintunnetta ristiriitaan hänen velvollisuudentuntonsa kanssa oman etuni tähden. — Tohtori, tänään ei tulle sen enempää voittelua miekalla tai sauvallakaan; voimmekin siis jo palata palatsihuvilaan ja jättää nämä", — Aliceen ja Everardiin katsoen, — "joilla saattaa olla enemmän selittelemistä".