Se ja seuraava päivä kuluivat rauhallisesti, kuninkaan odotellessa kärsimättömänä tietoa, että laiva oli varattu johonkin paikkaan rannikolle. Mitään sellaista ei vielä ollut saatu hankituksi, mutta hän kuuli, että uupumaton Albert Lee samosi oman vaaransa uhalla pitkin rannikkoa kauppalat ja kylät, yrittäen löytää purjehdusmahdollisuutta kuninkuuden ystävien ja tohtori Rochecliffen kirjeenvaihtajien keskuudesta.
29. LUKU.
TAATUN TOMKINSIN HAIRAHDUS.
Meidän on aika antaa hiukan selvitystä draamamme muistakin henkilöistä, kun pääesiintyjäin ansaitsema harrastus on joksikin aikaa yksinomaan vallannut huomiomme.
Senvuoksi tulee meidän ilmoittaa lukijalle, että ikävöitsevät mielihalut yhä pidättelivät seudulla parlamentin valtuutettuja, jotka oli häädetty heille tarjoutuneesta Woodstockin paratiisista, ei tosin enkelin tulimiekalla, vaan heidän luullakseen muunlaisten yliluonnollisten olentojen toimesta. He olivat kyllä jo poistuneet pikku kauppalasta, koska siellä muka asunto-olot olivat epämukavia. Luonnollisempaa oli arvella, että he olivat pahastuksissaan Everardille tämän aiheuttamasta pettymyksestä eivätkä halunneet oleskella paikkakunnalla, missä hän saattoi pitää silmällä heidän toimiaan, vaikka he erisivät hänestä mitä kunnioittavimmin hyvästelyin. He eivät kuitenkaan muuttaneet loitommaksi kuin Oxfordiin ja jäivät sinne kuin korpit, jotka tottuneina näkemään pyyntihommia istuvat puussa tai kallionkielekkeellä vähän matkan päässä vaanimassa hirven paloittelua, saadakseen sisälmykset osalleen. Sillaikaa tarjosi yliopisto ja kaupunki, erittäinkin edellinen, heille jonkun verran tilaisuutta erinäisten kykyjensä hyödylliseen käyttämiseen, kunnes heidät odotuksensa mukaan kutsuttaisiin Windsoriin tai Woodstock uudestaan luovutettaisiin heidän huomaansa.
Aikaansa kuluttaakseen Bletson kiusasi sellaisten oppineiden ja hurskaitten hengenmiesten ja tutkijain sieluja, joille hän sai tungetuksi ilkeän seuransa, viisastelulla, vapaa-ajattelulla ja mitä sopimattomimmilla väitelmillä, joita hän haastoi heidät kumoamaan. Desborough, aikakautensa raakamaisimmin tietämättömiä miehiä, sai itselleen nimityksen erään opiston johtajaksi eikä siekaillut puiston hakkauttamisessa ja pöytähopeitten ryöstämisessä. Harrison taasen saarnasi täysissä soturin tamineissa Pyhän Marian kirkossa, yllään nahkakölteri, saappaat ja kannukset, ikäänkuin olisi hän ollut lähtemässä Armageddonin ilmestystaisteluun. Ja vaikea on sanoa, mikä oli suurempana haittana Opin, Uskonnon ja Uskollisuuden sijalle, joksi sitä Clarendon nimittää, — Desboroughin saaliinhimoko vai Bletsonin tunnoton epäilijävimma vaiko Viidennen valtakunnan sankarin nurjamielinen haltioittuminen.
Tuon tuostakin kulki sotureita edes takaisin Woodstockin ja Oxfordin väliä muka vartion vaihtamiseksi, tai muutoin, arvattavasti pitäen yhteyttä Taatun Tomkinsin kanssa, joka asusti enimmäkseen kauppalassa, mutta kävi kuitenkin toisinaan palatsihuvilassa; häneltä he siis kaiketi saivat tietoja sikäläisistä oloista.
Tämä Tomkins tuntuikin jollakin salaperäisellä tavalla voittaneen melkein jokaiseen näihin juoniin kuuluvan henkilön luottamuksen ainakin osittain, jollei kokonaan. Kaikki pyrkivät kahdenkeskisiin puheluihin hänen kanssaan; ne, joilla oli varoja, lepyttelivät häntä lahjoilla, muut olivat anteliaita lupauksissaan. Jos hän ilmestyessään Woodstockiin, mikä näytti aina tapahtuvan sattumalta, kulki eteissuojaman kautta, niin ritari säännöllisesti pyysi häntä harjoitusmiekkailuun ja yhtä säännöllisesti pääsi voitolle koetuksessa, enemmän tai vähemmän tehokkaan vastarinnan jälkeen, joten kunnon Sir Henry niin alituisen menestyksen perusteella melkein antoi hänelle anteeksi kapinallisuuden ja puritanilaisuuden synnit. Jos hänen verkkaiset ja säntilliset askeleensa taasen kuuluivat lehteriä lähestyvistä käytävistä, niin tohtori Rochecliffe, vaikka hän ei milloinkaan vienyt vierasta omaan erityiseen kammioonsa, varmasti tapasi master Tomkinsin jossakussa puolueettomassa huoneessa ja johdatti hänet pitkiin keskusteluihin, jotka nähtävästi olivat hyvin mielenkiintoisia kumpaisellekin.
Eikä ollut alikerrassakaan independentin vastaanotto vähemmän suosiollinen kuin ylhäällä. Joceline toivotti hänet aina mitä sydämellisimmän suoraluontoisesti tervetulleeksi; piirakka ja kiviruukku pantiin heti pöytään, ja rattoisa kestitys oli hetken tunnussanana. Varat tällaiseen elantoon olivat käyneet runsaammiksi palatsihuvilassa tohtori Rochecliffen tultua sinne, sillä useiden kuningasmielisten asiamiehenä oli hänellä erityisiä rahasummia käytettävissään. Näistä rahastoista lienee Taattu Tomkins saanut myöskin yksityistä hyvitystä.
Independentti väitti, että hänellä oli erioikeus tilapäiseen "lihalliseen heikkouteen", joka muiden puheenlaatua käyttäen oli hyvinkin kohtuutonta kiintymystä väkijuomiin. Tällaisina hetkinä hänen muuten harvinaisen säädyllinen ja pidättelevä haastelunsa kävi rajuksi ja vilkkaaksi. Hän jutteli toisin ajoin kaikella vanhan hurjastelijan nautinnolla entisistä urotöistään, kuten salametsästyksestä, hedelmätarhain rosvouksista, päihtyneistä hullutuksista ja huimista kahakoista, joihin oli ottanut osaa elämänsä varhaisempina päivinä. Väliin hän taasen hoilotti juoma- ja lempilaulelmia tai viehättyi kertomaan seikkailuja, jotka karkoittivat seurasta Phoebe Mayflowerin ja tunkeutuivat muori Jellicotinkin kuuroihin korviin, niin että ruokakammio, jossa hän mässäsi, ei ollut mikään sovelias olosija vanhalle nais-paralle.