"Phoebe lihassa", vastasi toinen, "mutta Rebekka hengellisessä mielessä — sillä etkö sinä ole eksynyt ja harhaileva lammas? — ja enkö minä ole lähetetty noutamaan sinua tarhaan? Mitä muuta varten sanottiinkaan: Sinä löydät hänet istumassa metsän laidassa lähteen partaalla, joka on nimitetty muinaisen porton Rosamondin jälkeen?"
"Olette kyllä löytänyt minut istumassa täällä", myönsi Phoebe, "mutta jos haluatte pitää minulle seuraa, on teidän käveltävä palatsihuvilaan kanssani, ja kantakaakin samalla ruukkuani, jos olette niin ystävällinen. Matkalla kuulen kaiken hyvän, mitä teillä on sanottavana minulle, mutta Sir Henry pyytää vesilasillisensa säännöllisesti iltarukousten edellä."
"Mitä!" huudahti Tomkins; "onko se verikätinen ja nurjasydäminen ukko lähettänyt sinut tänne orjattaren askareeseen? Totisesti sinun pitää palata vapautettuna, ja mitä hänelle ammentamaasi veteen tulee, niin se on kaadettava maahan niinkuin David valutti pois Betlehemin lähteen veden."
Niin sanoen hän tyhjensi vesiruukun Phoeben huudahduksista ja pyynnöistä piittaamatta. Hän asetti astian sitte uudestaan pikku johdon alle ja pitkitti: "Tiedä, että tämä on sinulle merkkinä: tuon ruukun täyttyminen olkoon kuin hietalasin juoksu, ja jos sinä ennen veden kohoamista reunaan asti kuuntelet sanoja, jotka sinulle lausun, niin sinun käy hyvin, ja sinun sijasi on oleva korkealla niiden joukossa, jotka hylkäävät pienokaisille ja imeväisille maidoksi kelpaavan opetuksen ja ravitsevat itseänsä miehuuden voimaruualla. Mutta jos ruukku tulee tulvilleen ennen kuin sinun korvasi kuulee ja ymmärtää, annetaan sinut saaliiksi ja orjattareksi niille, joiden pitää omistaa maan lihavuus ja ihanuus."
"Te säikytätte minua, master Tomkins", sanoi Phoebe, "vaikka varmastikaan ette sitä tarkoita. Minun käy ihmeekseni, kuinka te uskallatte sanoillanne niin jäärytellä raamatun hyviä sanoja, kun tiedätte makeasti nauraneenne omalle herrallenne ja niille muille — auttaessanne palatsihuvilan menninkäisnäytelmää."
"Luuletko siis, sinä yksinkertainen hupsu, että minä Harrisonia ja niitä toisia eksyttäessäni menin erioikeuksiani pitemmälle? — Ei, totisesti, — kuule minua, ymmärtämätön tyttö. Kun minä entiseen aikaan leiskuin Oxfordshiren hurjimpana, ilkimielisimpänä hurvittelijana, käyden peijaisissa ja markkinoilla, tanssien kisakentillä ja näytellen ravakkuuttani jalkapallosilla ja kalikkakiistoissa — niin, kun minua ympärileikkaamattomien kielellä nimitettiin Philip Hazeldineksi, ja kuuluin kirkkokööriin ja kellonsoittajiin sekä palvelin tuota pappia, Rochecliffeä, — minä en silloin ollut loitompana suorasta tiestä kuin jälkeenpäin, kun kauvan lueskeltuani viimein havaitsin toisen oppaan toisensa jälkeen sokeaksi, kaikki Egyptin tiilenpolttajiksi. Minä jätin ne yksitellen, viimeisenä tahdottoman välikappaleen Harrisonin, ja omalla avittamattomalla voimallani olen ponnistanut eteenpäin siihen siunatun valon hohteeseen, josta sinunkin, Phoebe, pitää tulla osalliseksi."
"Kiitän teitä, master Tomkins", virkkoi Phoebe peittäen huolestuksensa näennäiseen välinpitämättömyyteen, "mutta, minulla on kylliksi valoa, kantaakseni kotiin ruukkuni, kunhan vain annatte minun ottaa sen, ja muuta valon tarvista ei minulla täksi iltaa ole".
Ja hän kumartui kohottamaan ruukkua kuurnan alta, mutta independentti sieppasi häntä käsivarresta ja esti hänet toteuttamasta aiettaan. Phoebe kuitenkin oli urhean metsämiehen tytär, joutuisa itsevarjeluksessa, ja vaikka hän ei saanut temmatuksi ruukkua, kaappasi hän sen sijaan oikeaan käteensä ison kivensirpaleen, jota piti piiloitettuna.
"Nouse ylös. hupsu neitonen, ja kuuntele", käski independentti ankarasti, "ja tiedä kerrallaan, että synti, josta ihmistä. rangaistaan taivaan kostolla, ei ole ruumiillisessa teossa, vaan rikkojan ajatuksessa. Usko, herttainen Phoebe, että puhtaille ovat kaikki teot puhtaita ja että synti kuuluu ajatuksiin eikä toimiimme — ihan niinkuin päivän säihky on sokealle pimeä, mutta näkyy niiden nautinnoksi, joiden silmät ottavat sen vastaan. Sille, joka on vain alokas hengen asioissa, pannaan paljon velvoituksia, ja paljon häneltä kielletään; ja häntä ravitaan pienokaisten kaipaamalla maidolla, — häntä varten ovat säännöt, kiellot ja käskyt. Mutta pyhä ihminen on näiden määräysten ja pidätysten yläpuolella. Hänelle, talon valittuna lapsena, annetaan pääavain kaikkien lukkojen aukaisemiseksi, jotka ehkäisevät häntä sydämensä halun nautitsemisesta. Sellaisille mieluisille poluille tahdon minä sinut johdattaa, herttainen Phoebe, että iloon ja viattomaan vapauteen yhtyy nautintoja, jotka ovat erioikeudettomille synnillisiä ja kiellettyjä."
"Haluan todella, master Tomkins, että annatte minun mennä kotia", sanoi Phoebe, joka ei käsittänyt hänen katsantokantaansa, mutta tunsi vastenmielisiksi sekä hänen sanansa että sävynsä. Toinen pitkitti kuitenkin niiden kurjain ja herjaavien käsitysten selittelyä, jotka hän oli muiden pyhimyksiksi julistautuneiden tavoin omaksunut kauvan muuttelehdittuaan lahkosta toiseen, kunnes oli vakiutunut siihen kehnoon uskoon, että synti yksinomaan henkistä laatua ollen rajoittui vain ajatuksiin ja että pahimmatkin teot olivat luvallisia niille, joka olivat päässeet ehdottomaan vakaumukseen ylemmyydestään.