"Sentähden, hyvä Phoebe", hän jatkoi yrittäen vetää tyttöä luokseen, "minä voin tarjota sinulle enemmän kuin on koskaan asetettu naisen eteen siitä saakka kun Aadam ensin otti morsiantansa kädestä. Muut seiskööt kuivin huulin, Paavilaisten tavoin tehden parannusta pidättymisellä, kun nautinnon sarvi vuodattaa ilojansa. Rakastatko rahaa? Minulla on sitä, ja voin hankkia lisää — minulla on vapaus hankkia sitä kaikkialta ja kaikin keinoin — maa on minun ja sen runsaus. Haluatko valtaa? Minä toimitan sinulle minkä hyvänsä tuollaisen petetyn parlamentinvaltuutetun säädyn, sillä minä olen kaupoissa mahtavamman olennon kanssa kuin heistä yksikään. Ja ilman valtuutta en ole autellut ilkimielistä Rochecliffeä ja moukkamaista Joliffea heidän säikyttämisekseen ja häätämisekseen siinä asussa, mitä nämä käyttivät. Pyydä mitä tahdot, Phoebe, — minä voin sen sinulle antaa tai toimittaa. Astu siis minun kanssani riemun elämään tässä maailmassa, ja se on vasta esimakua tulevaisen paratiisin iloista!"
Kiihkomielinen hurvitteli ja yritti taas vetää tyttö-parkaa puoleensa. Säikkyneenä, vaan ei mielenmaltistaan hätääntyneenä, koetti ahdistettu kauneilla sanoilla hellyttää häntä päästämään irti. Mutta miehen kasvonpiirteet, jotka eivät itsessään olleet merkilliset, olivat nyt saaneet hirvittävän ilmeen, ja hän huudahti: "Ei, Phoebe — älä ajattelekaan pakenemista — sinut on annettu minulle vangiksi — sinä olet lyönyt laimin armosi ajan, ja se on nyt mennyttä. Katso, vesi valuu ruukkusi reunoilta, ja se oli merkkinä meidän välillämme. Sentähden en enää taivuttele sinua sanoilla, joita sinä et ansaitse, vaan kohtelen sinua tarjotun armon hylkääjänä."
"Master Tomkins", sanoi Phoebe rukoilevasti, "ajatelkaa, Jumalan tähden, että minä olen isätön lapsi — älkää tehkö minulle pahaa, se olisi suuri häpeä voimallenne ja miehuudellenne — en kykene ymmärtämään teidän koreita sanojanne — mietin niitä huomiseen". Sitte hän pahastuksensa yltyessä lisäsi kiivaammin: "En anna kiusata itseäni töykeästi — irti minusta, tai tuotan teille vahingon."
Mutta kun toinen vastasi väkivaltaisuudella, jonka tarkoituksesta ei voinut erehtyä, ja yritti kytkeä hänen oikeata kättänsä, hän huudahti:
"Tuosta, ja pidä hyvänäsi!" ja jymäytti melkein pökerryttävän iskun kiusaajansa kasvoihin kivellä, jota oli pitänyt sellaisen hätätilan varalla.
Intoilija hellitti otteensa ja hoippui taaksepäin puolipyörryksissä, samalla kun Phoebe heti kapaisi pakoon ja juostessaan kirkui apua, mutta yhä pidellen voitollista kivensirua. Ankaran kolhaisun ärsyttämänä hurjaan raivoon Tomkins läksi ajamaan takaa, sielussaan ja kasvoillaan kaikki mustat intohimot, joita kannusti pelko, että hänen kataluutensa tulisi ilmi. Hän huusi Phoebea pysähtymään ja kehtasi uhata häntä pistolillaankin, jos hän pitkittäisi pakenemistansa. Mutta toinen ei heikentänyt vauhtiansa uhkauksesta, ja hänen olisi joko pitänyt panna se täytäntöön tai nähdä tytön pelastuvan viemään tietoa palatsihuvilaan, jollei tämä olisi kovaksi onneksi kompastunut ulkonevaan männyn juureen. Mutta Tomkinsin rynnätessä saaliinsa kimppuun ilmestyi apu paikalle Joceline Joliffena, jolla oli virkasauva olallaan.
"Mitä nyt? Mitä tämä merkitsee?" tiedusti hän, astuen Phoeben ja vainoojan väliin.
Vimman villitsemä independentti ei vastannut muulla tavoin kuin laukaisemalla Jocelinea kohti pistoolinsa, jota piteli kädessään. Luoti raapaisi metsänvartijan kasvoja, ja vastineeksi hyökkäykseen tämä äännähti: "Vai niin! Saarni vastatkoon raudalle", samalla mojauttaen sauvallaan niin tuimasti independenttiä päähän, että isku vasempaan ohimoon osuen oli melkein heti kuolettava.
Kouristuneesti vavahdellen hän sopersi katkonaisesti: "Joceline — olen mennyttä — mutta annan anteeksi — tohtori Rochecliffe — kunhan olisin ottanut enemmän opikseni — voi! — pappi — hautaustoimitus —" Hänen änkätessään näitä sanoja, jotka saattoivat ilmaista paluuta entiseen uskoon, kun hän ei kenties ollutkaan hyljännyt sitä niin tyyten kuin oli itselleen luulotellut, ääni hupeni voihkaukseksi, joka kurkussa koristen ei tuntunut pääsevän tunkeutumaan ilmoille. Elämän viimeiset merkit häipyivät: nyrkkiin puristetut kädet veltostuivat piankin, ummistuneet silmät avautuivat tuijottamaan taivasta kohti himmenevänä hyyhmänä, jäsenet ojentausivat jäykistymään. Äsken elämää uhkunut ruumis oli nyt tajuton tomumaja — noin häväistyllä hetkellä maallisesta asumuksestaan muuttanut sielu oli mennyt tuomiolle.
"Oi, mitä oletkaan tehnyt, mitä oletkaan tehnyt, Joceline!" huudahti
Phoebe, "olet tappanut hänet!"