"Parempi niin päin kuin että hän olisi tappanut minut", vastasi Joceline, "sillä hän ei ollut niitä paukuttelijoita, jotka kahdesti peräkkäin ampuvat ohi. — Ja pahoillani kuitenkin olen hänen tähtensä — monta hauskaa tovia meillä on ollut siihen aikaan kun hän oli hurja Philip Hazeldine, ja silloin hän oli kyllin paha; mutta sitte kun hän siveli paheensa peittoon ulkokultaisuudella näyttää hän äityneen vielä pahemmaksi penteleeksi kuin koskaan."
"Voi, Joceline, tule pois", pyysi Phoebe-parka, "äläkä seiso tuolla tavoin tuijottamassa häneen", sillä kohtalokkaaseen aseeseensa nojaten seisoi metsänvartija katsellen ruumista kuin puolittain huumeessa.
"Tällaista sitä tulee olviruukusta", hän pitkitti naisellisen lohdutuksen aito tapaan, "niinkuin olen sinulle usein sanonut. Taivaan tähden, tule palatsihuvilaan ja neuvotelkaamme, mitä on tehtävä."
"Maltas ensin, tyttö, ja anna minun laahata hänet pois polulta; meidän ei sovi jättää häntä virumaan tänne kaikkien ihmisten näkyviin. Etkö auta minua, hälläkkä?"
"En voi, Joceline — en mistään hinnasta kajoisi häneen sormenpäälläkään."
"Minun, täytyy sitten yksin suoriutua tästä urakasta", tuumi Joceline, joka soturinakin kuten metsästäjänä karaistuttuaan tunsi kuitenkin suurta vastahakoisuutta väittämättömään hommaansa. Kuolevan miehen kasvoissa ja katkonaisissa sanoissa oli jokin tehnyt syvän ja kamalan vaikutuksen hermoihin, jotka eivät hevillä järkkyneet. Hän täytti sentään tehtävänsä sikäli, että kiskoi kumppani-vainajansa syrjään polulta ja asetti ruumiin sinivatukkain ja orjantappurain tiheikköön, niin että se ei ollut näkyvissä muutoin kuin vasiten etsittäessä. Hän palasi sitte Phoeben luo, joka oli istunut kaiken aikaa sanattomana sen puun alla, jonka juureen hän oli kompastunut.
"Tule pois, Phoebe", hän sanoi, "menemme palatsihuvilaan ja harkitsemme, miten tästä tehtäisiin tiliä — tämä paha sattuma lisää suuresti vaaraamme. Mitä hän oli sinusta tahtonut, kun juoksit häntä pakoon kuin mieletön? Mutta voin arvatakin — Phil oli aina aika peijooni tyttöjen parissa, ja minä luulen, että hän pyhimykseksi käännyttyään, kuten tohtori Rochecliffe sanoo, sai itseensä seitsemän pahempaa paholaista kuin hän itse oli. Tässä on juuri se paikka, missä hänet näin ojentaneena miekkansa vanhaa ritaria vastaan, ja hän kun oli vielä pitäjänhoidokki — se oli kapinaa kerrassaan — mutta onpa hän viimein joutunut sen maksamaan."
"Mutta voi, Joceline", pahoitteli Phoebe, "kuinka saatoit ottaa noin ilkeän miehen osalliseksi hankkeisiisi ja yhtyä häneen kaikissa hänen vehkeissään noiden keropäiden herrojen peloittamiseksi?"
"No, katsos, simasuuni, olin tuntevinani hänet heti ensimäisessä kohtauksessa, kun Bevis, joka kasvatettiin täällä hänen ollessaan koirainkaitsijana, ei karannut hänen kimppuunsa; ja kun uudistimme vanhan tuttavuutemme palatsihuvilassa, huomasin hänen olevan salaisessa kirjeenvaihdossa tohtori Rochecliffen kanssa, joka oli vakuutettu siitä, että hän oli vankka kuninkaan mies, ja pysyi senvuoksi hyvissä väleissä hänen kanssaan. Tohtori kehuu saaneensa paljon tietoja hänen välityksellään; toivon hartaasti, että hän puolestaan ei ole ollut yhtä avomielinen."
"Voi, Joceline", surkeili neitonen, "sinun ei olisi koskaan pitänyt laskea häntä palatsihuvilaan!"