"Orja, uskallatko sanoa tämän minulle?" virkahti Cromwell, yhä järkevästi hilliten mielenkuohuansa, jonka hän tunsi olevan purkautumaisillaan arvottomaan kohteeseen.
"Niin, te teette jokaisesta englantilaisesta orjan, jos saatte tahtonne tapahtumaan", tuumi Wildrake vähääkään hämmentymättä, sillä se pelonsekainen kunnioitus, joka oli hänet vallannut hänen ollessaan kahden kesken tämän merkillisen miehen kanssa, oli häipynyt heidän nyt jouduttuansa jupakkaan todistajien kuullen. "Mutta tehkää pahimpanne, master Oliver; ilmoitan teille ennakolta, että lintu on pujahtanut tiehensä."
"Et uskalla sanoa sitä! Pujahtanutko? Hoi, — haa! Pearson! — käske huovien heti nousta ratsaille. — Sinä olet valehteleva hupsu! — Pujahtanutko? Minne tai mistä?"
"Niin, siinäpä kysymys", sanoi Wildrake; "sillä katsokaas, sir — että ihmiset lähtevät täältä, se on varmaa — mutta miten he lähtevät tai mihin asuinsijaan —"
Cromwell seisoi tarkkaavaisena, odottaen kavalierin huolettomasta ylimielisyydestä saavansa jonkun hyödyllisen vihjauksen, mille suunnalle kuningas oli paennut.
"— tai mihin asuinsijaan, kuten sanoin, niin siitähän teidän ylhäisyytenne, master Oliver, voipikin itse ottaa selon".
Viime sanat lausuessaan hän sivalsi pistomiekkansa ja survaisi sen suoraan kenraalin ruumista kohti. Jollei säilä olisi kohdannut mitään muuta vastusta kuin nahkakölterin, niin Cromwellin ura olisi päättynyt siihen paikkaan. Mutta tuollaisia yrityksiä peljäten kenraali käytti sotilaallisen asunsa alla mitä hienointa rengaspaitaa, jonka silmukset olivat parasta terästä; se oli niin keveä ja taipuva, että siitä oli tuskin mitään haittaa liikkeille. Se osoittausi hänen turvakseen tässä tilanteessa, sillä kalpa katkesi siruiksi. Everardin ja Holdenoughin nyt pidättelemä miekkamies paiskasi kahvan kiivastuksissaan loukkoon ja huudahti: "Kirottu olkoon käsi, joka sinut takoi! Palvelitkin minua niin kauvan ja petit juuri kun uskollinen apusi olisi ainiaaksi tuottanut kunniaa meille molemmille! Mutta sinusta ei voinutkaan tulla kunnon tehoa sitte kun sinut vain leikilläkään tähdättiin oppinutta valtiokirkon pappia vastaan."
Hätäännyksen ensimäisellä hetkellä ja kenties epäillen Wildraken voivan saada kannatusta toisilta Cromwell puolittain veti povestaan kätketyn pistoolin, mutta työnsi sen pikaisesti takaisin, huomatessaan sekä Everardin että pastorin pidättävän kavalieria yrityksensä uudistamisesta.
Pearson ja pari sotamiestä ryntäsi huoneeseen. "Kytkekää tuo mies", käski kenraali välinpitämättömästi kuten ainakin henkilö, jolle uhkaava vaara oli liian tuttu, tuottaakseen ärtymystä. "Sitokaa hänet — älkää sentään niin lujasti, Pearson", sillä intoansa osoittaakseen miehet köysien puutteessa kiskoivat vöitänsä raa'an tiukkaan Wildraken jäsenten ympäri. "Hän pyrki salamurhaajaksi, mutta minä tahdon säästää hänet asianmukaista tuomiota varten."
"Salamurhaajaksiko! Halveksin sanojanne, master Oliver", tokaisi
Wildrake; "tarjosin teille kunniallista kaksintaistelua".