"Ei kumpaakaan", kuvasi poika; "vanttera, kumarat hartiat, iso nenä ja kasvot sellaiset, että niille ei tekisi mieli vastata kieltävästi. Hänellä oli useita upseereja mukanaan; Näin hänet vain vilahdukselta, mutta milloinkaan en unohda häntä, niin kauvan kuin elän."
"Olet oikeassa", sanoi Albert Lee sisarelleen, vetäen hänet syrjään, "aivan oikeassa — itse pääpaholainen on niskassamme!"
"Ja höyhen", huomautti Alice, jonka pelko oli saattanut herkäksi vähäisillekin merkeille, "tarkoittaa lentoa — ja lehtokurppa on muuttolintu".
"Niin juuri", myönsi veli; "mutta meille on suotu julman lyhyt aika. Anna pojalle hiukan lisää — älä kuitenkaan mitään epäluuloa herättävää, ja lähetä hänet pois. Minun täytyy kutsua Rochecliffe ja Joceline."
Hän siis läksi, mutta kykenemättä löytämään etsimiänsä hän palasi kiireisin askelin vierashuoneeseen, missä kuningas paashin-osassaan pidätteli vanhaa ritaria, joka hänen kaskuilleen nauraessaankin pyrki katsomaan, mitä eteissuojamassa oli tekeillä.
"Mikä on hätänä, Albert?" kysyi vanhus. "Kuka pyrkii palatsihuvilaan näin sopimattomalla hetkellä, ja minkätähden avataan ovi sellaisille tulijoille? Minä en vanhana ja köyhänäkään salli polkea sääntöjäni ja tämän talon hoito-ohjeita."
"Mikset vastaa? Miksi lörpöttelet Louis Kerneguyn kanssa, kumpaisenkaan teistä välittämättä, mitä minä sanon? — Alice-tyttäreni, onko sinulla kylliksi järkeä ja säädyllisyyttä, sanoaksesi minulle, mitä tai ketä tänne päästetään vastoin yleisiä määräyksiäni?"
"Ei ketään, isä" vastasi Alice; "muuan poika toi sanoman, jonka pelkään olevan huolestuttavaa laatua".
"Sen verran huolestuttavaa vain, isä", virkkoi Albert astuen esiin, "että kun ajattelimme viipyä seurassanne huomiseen asti, meidän täytyykin jo tänä yönä jättää teille hyvästi". "Ei niin, veli", esitti Alice, "sinun pitää jäädä auttamaan puolustautumista. Jos sekä sinua että master Kerneguytä kaivataan, niin takaa-ajoon riennetään heti, ja se luultavasti onnistuu; mutta jos sinä jäät, kestää jonkun aikaa etsiskellä talon piilopaikkoja. Voit myös vaihtaa takkia Kerneguyn kanssa."
"Oikein, uljas tyttöseni", myöntyi Albert; "kerrassaan oiva keksintö.
— Niin, Louis, minä jään Kerneguynä, sinä pakenet nuorena master
Leenä".