"Voi, minä tunnen ne ainoastaan nimeltä!" pahoitteli Albert. "Isäni vannotettiin uskomaan ne yhden ainoan miehen tietoon, ja hän oli valinnut Rochecliffen."
"Mieluummin lähden taivasalle kuin vetäydyn mihinkään Englannin lymylokeroon", sanoi kuningas. "Jos vain kykenisin löytämään tien sille majalle, jonka luona hevoset ovat, niin yrittäisin, mitä taivutuskeinoja raippa ja kannus voivat käyttää saadakseen ne kohtauspaikalle, missä minun pitäisi tavata Sir Thomas Acland ja verekset ratsut. Tule mukanani, eversti Lee, ja kipaiskaamme juoksuun. Keropäät ovat antaneet meille selkään taistelussa; mutta jos tulee kysymykseen kävely tai kirmaaminen, niin luulenpa kykeneväni näyttämään, missä on paras kunto."
"Mutta silloin", epäröitsi Albert, "me menetämme kaiken sen ajan, mikä on muutoin voitettavissa tämän talon puolustamisella — jättäen tänne ainoastaan isä-parkani, joka ei nykyisessä tilassaan kykene tekemään mitään. Teitä lähdetään silloin heti ajamaan takaa vereksillä ratsuilla, meidän hevostemme ollessa uupuneita. Voi, missä onkaan se Jocelinen heittiö?"
"Minne on voinut joutua tohtori Rochecliffe?" tuskaili Alice. "Hän, joka on niin kerkeä neuvomaan — missä voivat he molemmat olla? Voi, jospa vain isäni voisi tointua!"
"Isäsi on tointunut", sanoi Sir Henry nousten ja astuen heidän luokseen; täyden miehuuden kaikki tarmo ilmeni nyt hänen kasvoissaan ja liikkeissään. "Keräsin vain ajatuksiani — sillä milloin on Lee tuottanut pettymystä, kun hänen kuninkaansa on tarvinnut neuvoa tai apua?" Hän alkoi sitte puhua rivakasti ja lausuen selvästi niinkuin kenraali armeijan etunenässä määräilee jokaisesta hyökkäys- ja puolustusliikkeestä — itse järkkymättömänä ja omalla pontevuudellaan pakoittaen kaikki kuulijansa, tottelemaan, ja tottelemaan reippain mielin. "Tytär", hän sanoi, "kolkuta hereille muori Jellicot — nouskoon Phoebe, vaikka hän olisi kuolemaisillaan, ja teljetköön ovet ja ikkunat".
"Se on tehty säännöllisesti siitä asti kun — meillä ollut näin suuri kunnia", virkkoi hänen tyttärensä kuninkaaseen katsoen; "mutta käykööt kuitenkin vielä kertaalleen tarkastamassa kamarit". Ja Alice meni antamaan määräyksensä, palaten pian.
Vanha ritari pitkitti yhä yhtä rivakasti ja päättävästi:
"Mikä on ensimäinen vaihtoasemanne?"
"Rothebury, Henleyn luona, missä Sir Thomas Aclandilla ja nuorella Knollesilla on määrä pitää ratsut varalla", ilmoitti Albert; "mutta miten pääseekään sinne meidän väsyneillä elukoillamme!"
"Luottakaa minuun siinä", sanoi ritari. "Teidän majesteettinne tulee heti lähteä Jocelinen tuvalle", hän lisäsi samaan käskevään tapaan; "siellä ovat ratsunne ja pakovälineenne Tämän talon salaiset komerot hyvin hoidettuina tuottava kapinallisille koirille puuhaa runsaasti pariksi kolmeksi tunniksi. Rochecliffen pelkään tulleen siepatuksi kiinni; hänen independenttinsä on hänet kavaltanut. Kunpa olisin arvostellut sitä hylkyä paremmin! Olisin lävistänyt hänet jossakussa miekkailuharjoituksessamme, nupittomalla aseella, kuten Will sanoo. Mutta oppaaksenne ratsastusmatkaa varten asuu puolen nuolenkantaman päässä Jocelinen majasta vanha metsäntarkastaja Martin mökissään; hän on pariakymmentä vuotta vanhempi minua, mutta tanakka kuin vanha tammi — herättäkää hänet levolta ja antakaa hänen ratsastaa kerallenne henkenne edestä. Hän ohjaa teidät vaihtopaikallenne, sillä yksikään ajopuistossa piileillyt kettu ei tunne tienoota niin hyvin seitsemän leaguen alalla."