"Mitä!" haastoi ritari ääntänsä koroittaen; "esitätkö sinä kursailevia ja typeriä epäilyksiä, kun on vaarassa kuninkaan turvallisuus, vieläpä henkikin? Kautta tämän uskollisuuden merkin", sivellen harmajaa partaansa, "jos voisin ajatella olevasi muuta kuin Lee-suvun tyttärelle soveltuvaa, niin —"
Samassa keskeyttivät hänet kuningas ja Albert, saapumalla huoneeseen. He olivat vaihtaneet asua, ja varreltaan he muistuttivat jonkun verran toisiaan, vaikka Kaarlo oli ilmeisesti karkeapiirteinen ja Lee komea nuori mies. Heidän hipiänsäkin oli erilainen, mutta sitä eroavaisuutta ei voinut heti havaita, kun Albert oli ottanut käyttääkseen mustaa tekotukkaa ja noennut silmäkulmansa.
Albert Lee astui ulos rakennuksen edustalle, tehdäkseen kierroksen palatsihuvilan ympäri, tahtoen tarkastaa, miltä suunnalta saattoi olla vihollisia lähenemässä, jotta he voisivat valita kuninkaalliselle pakolaiselle turvallisimman tien. Huoneeseen etumaisena astunut kuningas oli kuullut vanhan ritarin suuttuneesta vastauksesta tyttärelle osan ja arvasi helposti, mistä hänen pahastuksensa johtui. Hän astui vanhuksen luo niin arvokkaasti kuin hän osasi mitä luontevimmin omaksua sävykseen, milloin halusi.
"Sir Henry", hän virkkoi, "toivomuksemme ja nimenomainen tahtommekin on, että te jätätte sikseen kaikkinaisen isällisen määräysvallan tässä asiassa. Mistress Alicella on tietenkin hyviä ja päteviä perusteita käsitykselleen, ja minä en milloinkaan antaisi itselleni anteeksi, jos hänet toimitettaisiin tukalaan asemaan minun tähteni. Olen liian hyvin tutustunut metsiin ja erämaihin, peljätäkseni eksyväni Woodstockin kotimaisten tammien seassa."
"Teidän majesteettinne ei joudu eksymisen vaaraankaan", huomautti Alice, tuntien tilapäisen epäröimisensä tyyten hälvenevän siitä tyynestä, tasaisesta ja suoramielisestä sävystä, joka ilmeni Kaarlon viime sanoissa. "Te ette saa joutua minkään vastoinkäymisen mahdollisuuteen, minkä minä voin estää, ja kokemieni aikojen onnettomat selkkaukset ovat harjaannuttaneet minut liikkumaan täkäläisessä metsässä yhtä varmasti yöllä kuin päivälläkin. Ellette siis halveksu seuraani, niin lähtekäämme heti."
"Jos seuranne suodaan hyväntahtoisesti, niin otan sen kiitollisena vastaan", vastasi hallitsija.
"Mielelläni", vakuutti Alice, "peräti mielelläni opastan teitä. Sallikaa minun olla ensimäisiä osoittamassa sitä innostusta, ja luottamusta, jota toivoakseni koko Englanti vielä kilvan ilmaisee teidän majesteettinne hyväksi."
Hän lausui nämä sanat niin vilkkaasti ja toimitti vaatetuksensa vähäisen vaihdoksen niin joutuisasti, että kaikki hänen pelkonsa oli ilmeisesti kadonnut ja hänen sydämensä täydellisesti kiintynyt tehtävään, jonka hänelle oli isä valinnut.
"Kaikki on turvallista ympäristössä", ilmoitti Albert Lee palatessaan. "Te voitte lähteä mitä kautta haluatte, mutta syrjäisin pääsytie on paras."
Kaarlo astui arvokkaasti Sir Henry Leen luo ennen lähtöänsä ja tarttui hänen käteensä. "Olen liian ylpeä lausumaan vakuutuksia", hän sanoi, "joita saatan olla liian köyhä koskaan toteuttamaan. Mutta niin kauvan kuin Kaarlo Stuart elää, hän pysyy suuressa ja syvästi tunnetussa kiitollisuudenvelassa Sir Henry Leelle."