"Poikani oli hänen kumppaninaan", vastasi ritari, "tuotuaan hänet tänne skotlantilaisen loordin poikana. Minä pyydän teitä, sir, lopettamaan nämä kysymykset, sillä vaikka minun tulee, kuten Will Shakespeare sanoo,
'viel' arvo antaa joskus Lemmollekin vuoks liekehtivän valtaistuimen',
niin tunnen kuitenkin kärsivällisyyteni ehtyvän."
Cromwell kuiskasi korpraalille, joka vuorostaan lähetti kaksi soturia ulos huoneesta. "Toimittakaa ritari syrjään; me tutkimme nyt palvelusnaista", virkkoi kenraali. "Tiedätkö sinä", hän sanoi Phoebelle, "jonkun Louis Kerneguyn täälläolosta, skotlantilaisena paashina esiintyvän nuorukaisen, joka tuli tänne joitakuita päiviä takaperin?"
"Totisesti, sir", vastasi puhuteltu, "en voi hevillä unohtaa häntä, ja tuskin yksikään hyvännäköinen nainen, joka osuu hänen tielleen, kadottaa häntä muististaan".
"Ahaa", elostui Cromwell, "niinkö sanot? Luulenkin naisen osoittautuvan vilpittömämmäksi todistajaksi. Milloin hän läksi tästä talosta?"
"Hänen liikkeistään en minä suinkaan tiedä mitään", sanoi Phoebe; "hyvä kun saan häntä vain kartelluksi. Mutta jos hän on tosiaan poistunut täältä, oli hän kuitenkin varmasti talossa vielä noin kaksi tuntia takaperin, sillä hän tapasi minut alikäytävässä, eteissuojaman ja keittiön välillä."
"Mistä tiesit sen häneksi?" kysyi Cromwell.
"Hyvinkin häpeämättömästä merkistä", sanoi Phoebe. "Voi hyväinen, sir, kaikkea te kysyttekin!" hän lisäsi painaen päänsä alas.
Humgudgeon puuttui puheeseen, käyttäen hengellisen puhujan vapautta. "Totisesti", hän huomautti, "jos siinä, mistä naikkonen on haastettu puhumaan, on mitään säädytöntä, niin pyydän teidän ylhäisyytenne lupaa poistuakseni, kun en halua yöllisten mietiskelyjeni häiriintyvän tuommoisista jutuista".