Aliupseeri oli kyllä rohkea taistelukentällä, mutta hän oli niitä, joita huimaa ja tympäisee suuri korkeus. Hän hätkähti taaksepäin nähdessään syvyyden, jonka kaltaalla Cromwell seisoi ihan välinpitämättömänä, kunnes kenraali saattolaisensa käteen tarttuen veti hänet eteenpäin niin pitkälle kuin toinen vain suinkin suostui lähenemään. "Luulenpa löytäneeni tien", virkkoi päällikkö, "mutta sepä ei totisesti ole helppo! Näetkös, me seisomme oviholvissa lähellä Rosamondin tornin huippua, ja tuo pikkutorni, joka kohoaa vastapäätä jalkojemme tasalle, on se Lemmentikkaiksi nimitetty rakennelma, josta huikenteleva normandialainen tyranni pääsi laskusiltaa myöten jalkavaimonsa asuntoon."
"Totta kyllä, herra kenraali, mutta laskusilta on poissa", huomautti
Pearson.
"Niin on, Pearson", vastasi kenraali; "mutta vikkelä mies voisi hypätä meidän seisomasijaltamme tuon tornin hammasharjalle".
"Sitä en luule, herra kenraali", epäili Pearson.
"Mitä!" sanoi Cromwell; "entä jos verikostaja olisi kintereilläsi, surma-ase kädessään?"
"Likeisen kuoleman pelko voisi vaikuttaa paljon", myönsi Pearson. "Mutta kun katselen tuota jyrkkää syvyyttä kumpaisellakin puolella ja meidän ja tuon tornin välillä ammottavaa tyhjyyttä, jonka täytyy olla kaksitoista jalkaa leveä, tunnustan suoraan, että mikään muu kuin mitä uhkaavin vaara ei saisi minua yrittämään. Huh — pelkkä ajatus huimaa päätäni! Minua vapisuttaa nähdä teidän korkeutenne seisomassa siinä huojuen kuin aikoisitte loikata tyhjään ilmaan. Sanon vieläkin, että minä tuskin henkenikään pelastamiseksi seisoisin noin lähellä reunaa kuin teidän korkeutenne."
"Voi, halpa ja rappeutunut henki!" virkahti kenraali; "tomumajan sielu, etkö tekisi sitä ja enemmänkin, omistaaksesi valtakunnan! nimittäin, mitämaks", hän jatkoi muuttaen sävyänsä kuin liikaa sanoneena, "jos sinut kutsuttaisiin tekemään tätä, jotta siten tulemalla suureksi Israelin heimojen keskuudessa voisit lunastaa vankeudesta Jerusalemin — niin, ja ehkä suorittaa jonkun suuren työn tämän maan ahdistetun kansan hyväksi?"
"Teidän korkeutenne saattaa tuntea sellaisia kutsumuksia", tuumi upseeri, "mutta niistä ei ole vaivaiselle Gilbert Pearsonille, uskolliselle saattolaisellenne. Teitte minusta eilen pilaa, kun yritin haastaa teidän kieltänne, ja minä en sen paremmin kykene toteuttamaan aikeitanne kuin käyttämään puheenlaatuannekaan."
"Mutta, Pearson", virkkoi Cromwell, "sinä olet kolmasti tai neljästikin käyttänyt minusta puhuttelusanana teidän korkeutenne".
"Olenko, herra kenraali? Sitä en huomannut. Pyydän anteeksi", sanoi upseeri.