"No, eihän siinä ollut mitään pahaa", haastoi Oliver. "Seison todellakin, korkealla ja saatan kenties nousta korkeammalle — vaikka minunlaiseni yksinkertaisen sielun olisikin soveliaampi palata aurani ja taloustointeni ääreen. En kuitenkaan tahdo kilvoitella Ylintä tahtoa vastaan, jos minut kutsutaan suorittamaan vielä enemmän siinä tärkeässä asiassa. Sillä tokihan hän, joka on ollut brittiläiselle Israelillemme avun kilpenä ja voitollisuuden miekkana, saaden sen viholliset nujerretuiksi valehtelijoina, ei luovuta laumaa noille hupsuille Westminsterin paimenille, jotka keritsevät lampaat eivätkä niitä ruoki ja ovat toden teolla päivätyöläisiä eivätkä paimenia."
"Toivon näkeväni teidän armonne potkaisevan ne kaikki alas portaita", vastasi Pearson. "Mutta saanko kysyä, minkätähden me pitkitämme tätä puhelua juuri nyt, ennen kuin olemme saaneet talteen yhteisen vihollisen?"
"En viivyttele hetkeäkään", sanoi kenraali. "Sulje pääsytie noille niin sanotuille Lemmentikkaille alhaalta, koska pidän melkein varmana, että se henkilö, jota olemme yön mittaan kaahanneet varustuksesta toiseen, on viimein hypännyt tuon hammasharjan laelle siitä paikasta, missä me nyt seisomme. Kun tornia vartioidaan alhaalta, niin hänen turvapaikkansa osoittautuu rotan loukuksi, mistä ei ole mitään paluuta."
"Tässä kamarissa on ruutinassakka", esitti Pearson; "eikö; olisi parempi miinoittaa torni, jos hän ei suostu antautumaan ja räjähdyttää koko hökötys sata jalkaa korkealle ilmaan?"
"Kah, sinua tyhmyriä", sanoi Cromwell lyöden häntä tuttavallisesti olalle, "jos sinä olisit tehnyt sen sanomatta minulle, niin se olisi ollut hyvä palvelus. Mutta me annamme ensin haasteen torniin ja harkitsemme sitte, kelpaako petardi tarkoitukseemme — miinoittaminenhan siinä kuitenkin lopullisesti auttaa. Puhaltakaa haaste sieltä alhaalta."
Torvet raikuvat hänen käskystään, kunnes vanhat seinät kaikuilivat jokaisesta komerostaan ja holvikäytävästään. Ikäänkuin haluamatta nähdä esille odottamaansa henkilöä Cromwell peräytyi kuten nostattamaansa haamua pelkäävä taikuri.
"Hän on tullut hammasharjalle", ilmoitti Pearson kenraalilleen.
"Millaisena asultaan tai näöltään?" kysyi Cromwell kamarista.
"Harmaja matkapuku, hopeasaumainen, ruskeat kävelysaappaat, leikelty kaulahuivi, harmaa hattu ja töyhtö, musta tukka."
"Hän se on, hän se on!" riemuitsi Cromwell; "ja taaskin on ääretön armo suotu!"