Sillävälin Pearson ja nuori Lee uhmasivat toisiansa kumpainenkin paikaltaan.
"Antautukaa", sanoi edellinen, "muutoin räjäytämme teidät ilmaan varustuksessanne".
"Olen liian korkeata sukua, antautuakseni kapinoitsijoille", vastasi Albert omaksuen sävyn, jota kuningas olisi saattanut käyttää sellaisessa asemassa.
"Otan teidät todistajiksi, että hän on hyljännyt armon", huusi Cromwell innoissaan. "Totisesti hänen verensä tulkoon hänen päänsä päälle. — Yksi teistä tuokoon alas ruutinassakan; koska hän mielellään lentelee korkealla, niin me lisäämme, mitä liikenee sotamiesten patruunavöistä. Tule mukaan, Pearson; sinä ymmärrät tätä hommaa. Korpraali Armo-olkoon-täällä, seiso sinä visusti ikkunalavalla, missä kapteeni Pearson ja minä äsken olimme, ja käännä pertuskasi kohti, jos joku pyrkii ohitsesi. Sinä olet vanttera kuin härkä, ja takaanpa pitäväsi puoliasi itse epätoivoakin vastaan."
"Mutta", virkkoi korpraali, vastahakoisesti kavuten ylös, "se paikka on kuin temppelin harja, ja kirjoitettu on, että Eutykhus putosi alas kolmannelta parvelta ja nostettiin ylös kuolleena".
"Syystä että hän nukkui vartiopaikallaan", vastasi Cromwell kerkeästi. "Varo sinä huolimattomuutta, ja silloin eivät jalkasi luiskahda. — Te neljä sotamiestä jäätte tänne tukemaan korpraalia, jos tulee tarvis, ja te ja korpraali peräydytte holvikäytävään heti kun torvet antavat peräytymiskäskyn. Se on luja kuin kasematti, ja siellä olette turvassa miinan vaikutuksilta. Sinä, Zerubabel Robins, tietenkin toimit heidän kersanttinaan."
Robins kumarsi, ja kenraali poistui huoneesta yhtyäkseen niihin, jotka odottivat ulkona.
Hänen saapuessaan eteissuojaman ovelle kuului petardin räjähdys, ja hän näki sen onnistuneen, sillä sotamiehet ryntäsivät miekkojansa ja pistoolejaan heilutellen sisään tornin takaovesta, joka oli siten saatu murretuksi auki. Riemukas värähdys, johon sentään sekaantui kauhuakin, sävähti kunnianhimoisen soturin suonissa.
"Nyt — nyt!" hän huusi; "ne ovat iskeneet häneen käsiksi!" Hänen toiveensa pettyivät. Pearson ja muut palasivat nolostuneina ilmoittamaan, että heidät oli pysähdyttänyt paksukankinen rautaristikko, joka sulki kapeat portaat, ja he olivat nähneet samanlaisen esteen noin kymmentä jalkaa korkeammalla. Väkivallalla suoriutuminen olisi maksanut monta henkeä, kun epätoivoinen ja hyvillä aseilla varustetta mies hallitsi portaita heidän yläpuolellaan. "Hyväinen aika", huokasi kenraali, "meidän velvollisuutemme on säästellä väkeämme. Mitä neuvot sinä, Gilbert Pearson?"
"Meidän täytyy käyttää ruutia, mylord", vastasi Pearson, joka näki
herransa liian kainoksi pidättämään itselleen homman koko ansiota.
"Portaiden jalustan alle saa helposti ja mukavasti sovitetuksi komeron.
Meillä on onneksi makkara! sytyttimen laittamiseksi — ja niinpä —"