"Ka, minä tiedän kykeneväsi hoitamaan sellaista hommaa hyvin", sanoi Cromwell. "Mutta minä, Gilbert, lähden tarkastamaan vartioita ja annan niille määräyksen etääntyä turvallisen matkan päähän, kun puhalletaan peräytymismerkki. Sinä annat niille viiden minuutin ajan tähän tarkoitukseen."
"Kolmekin riittää hyvin joka sorkalle", tuumi Pearson. "Kylläpä ne ovat rampoja, jotka kaipaavat enempää sellaisella asialla — minä pyydän vain minuutin, vaikka itse viritän sytyttimen."
"Ota vaari", käski Cromwell, "että sitä sielu-parkaa kuunnellaan, jos hän tahtoo antautua. Hän saattaa katua paatumustansa ja huutaa armoa."
"Ja armo hänen pitää saaman", vastasi Pearson, "jos hän huutaa niin kovaa, että minä kuulen, sillä tuon kirotun petardin räjähdys lumpeutti minut kuuroksi kuin lienee lemmon emo".
"Hiljaa, Gilbert, hiljaa!" sanoi Cromwell; "sinä puhut pahentavasti".
"Perhana, sir, minun täytyy puhua joko teidän tavallanne tai omallani", vastasi Pearson, "jollei minun ole oltava mykkä kuten kuurokin! — Pois nyt tarkastamaan vartiopaikkoja, ja pian kuulette toimittavani hiukan melua maailmaan."
Cromwell hymyili säveästi ajutanttinsa kiivastelulle, taputti häntä hartioihin ja sanoi häntä hulluksi mieheksi, käveli vähän matkaa ja kääntyi sitte takaisin kuiskaamaan: "Mitä teet, tee pian." Sitte hän palasi jälleen vartiosoturien ulkokehään päin, kääntäen päänsä tuon tuostakin ikäänkuin katsoakseen, että korpraali saamansa luottamustehtävän käyttämiseksi yhä ase ojolla vartioitsi Rosamondin tornin ja viereisen varustuksen välistä kamalaa kuilua. Nähdessään hänen seisovan paikoillaan kenraali jupisi partaansa: "Tuo mies on väkevä ja urhoollinen kuin karhu, ja tuollaisella paikalla yksi voi enemmän torjuessaan kuin sata rynnätessään." Hän loi vielä viimeisen katseen kookkaaseen haamuun, joka seisoi tuolla ilmavalla paikalla kuin joku goottilainen kuvapatsas, ase puolittain tähdättynä vastapäistä tornia kohti, tyvi tuettuna oikeata jalkaansa vasten, teräslakin ja kiilloitetun haarniskan välkkyessä nousevan auringon säteissä.
Cromwell jatkoi sitte kulkuansa, antaakseen välttämättömät määräykset, että sellaiset vartiosoturit, joiden asema saattoi olla vaarallinen miinan räjähtäessä, loittonisivat torven kajahtaessa paikoille, jotka hän heille osoitti. Milloinkaan, ainoassakaan elämänsä tilaisuudessa, hän ei ilmaissut suurempaa levollisuutta ja malttia. Hän oli suopea ja leikkisäkin sotureita kohtaan, jotka ihailivat häntä, ja kuitenkin hän muistutti tulivuorta purkauksen edellä — ulkonaisesti oli kaikki rauhallista ja tyyntä, samalla kun sata ristiriitaista tunnetta riehui hänen povessaan.
Korpraali Humgudgeon pysyi sillaikaa vakaasti paikoillaan; mutta veteraani tunsi nykyisen asemansa kuitenkin peräti tukalaksi, vaikka hän oli niin lujaluontoinen soturi kuin Rautakylkien mainehikkaassa rykmentissä yksikään ja oli saanut melkoisen osuuden sitä haltioittuvaa kiihkomielisyyttä, joka niin tehokkaasti terästi noiden ankarain uskonkiivailijain luontaista urheutta. Peitsenmitan päässä hänestä kohosi torni, joka oli lennähtämäisillään jyhkeinä lohkareina ilmaan, ja hän ei suurestikaan luottanut sen ajan pituuteen, mikä suotaisiin hänen pelastautuakseen noin vaarallisesta naapuruudesta. Alituisen valppauden velvollisuutta haittasikin osittain tämä luonnollinen tunne, joka sai hänet tuon tuostakin kääntämään katseensa alhaalla hyöriviin miinoittajiin, sen sijaan että olisi herkeämättä pitänyt silmällä vastapäistä tornia.
Vihdoin kohtauksen jännitys kohosi äärimäisilleen. Moneen kertaan pistäydyttyään torniin ja sieltä takaisin noin kahdenkymmenen minuutin aikana Pearson astui ulos nähtävästi viimeistä kertaa, kantaen kädessään ja kävellessään kierittäen auki ulkomuotonsa mukaan makkaraksi nimitettyä liinaista säkkiä, joka vahvasti ommeltuna tötteröksi ja sullottuna täyteen ruutia oli käytettävä miinan räjäyttämiseen. Hän oli juuri lopullisesti sovittamassa sitä kuntoon, kun tornissa vartioitsevan korpraalin huomaavaisuus vastustamattomasti kohdistui yksinomaan räjähdysvalmistuksiin. Mutta hänen tähyillessään, miten ajutantti veti esiin pistoolin ampuakseen ja torvensoittaja piteli torveansa kuin odottaen määräystä peräytymismerkin antamiseen, tapasi onneton vartija kohtalonsa vähimmin aavistamallansa tavalla. Nuorena, ketteränä, rohkeana ja täydellisesti kylmäverisenä oli Albert päättänyt tehdä hurjan yrityksen, ampumarei'istä huolellisesti tarkkailtuaan kaikkia piirittäjiensä toimenpiteitä. Vastapäiselle lavalle asetetun etuvartijan käännettyä hänestä pois päänsä, taivuttaen sen hiukan alaspäin, hän äkkiä ponnahti rotkon yli, vaikka hänen tavoittamansa uusi jalansija oli tuskin kyllin leveä kahdelle henkilölle, paiskasi yllätetyn soturin täpärältä seisomapaikalta ja syöksähti itse alas kamariin. Jättimäinen huovi sinkosi suoraan alas kaksikymmentä jalkaa, törmäsi ulkonevaan rintavarustukseen, joka survaisi onnettoman sivulle, ja mätkähti sitte maahan niin kamalan voimakkaasti, että pää etumaisena jysäytti multaan kuusi tuumaa syvän kuopan ja rusentui kuin munankuori. Tuskin tietäen, mitä oli tapahtunut, mutta kuitenkin säikähtäneenä ja tyrmistyneenä tämän raskaan ruumiin suistumisesta lähelleen, Pearson laukaisi pistoolinsa sytyttimeen ilman mitään ennakkovaroitusta; ruuti leimahti, ja miina räjähti. Jos ruutipanos olisi ollut runsaampi, olisi ulkopuolella seisovista moni saattanut joutua vaurioon; mutta räjähdys oli vain siksi voimakas, että pirstasi sivullepäin osan seinää juuri kivijalan yläpuolelta. Se riitti kuitenkin sortamaan rakennuksen tasapainon. Savupilvessä, joka verkalleen tyveltä huippuun päin nousten alkoi vähitellen kiehtoa tornia kuin käärinliina, huojui ja tärisi se sitte kaikkien silmissä, joilla oli miehuutta katsella noin kamalaa näkyä. Hitaasti kallistui rakennus ensin ulospäin, mutta paiskautui sitten äkillisesti tyvelleen ja jyskähti maahan suunnattomina möhkäleinä, joiden vastustuskyky osoitti muuraustyön oivallisuutta. Miinoittaja pakeni heti sytytyksensä jälkeen niin hätääntyneenä, että oli törmätä kenraaliinsa, joka oli lähenemässä häntä, samassa kun rakennuksen huipulta irtautunut tavaton kivenlohkare sinkosi muita edemmäksi ja täräytti tanteretta kyynärän päässä heistä.