"Taivaan suojeluksessa, ja turvassa sinun vallastasi", oli nuoren kuningasmielisen luja ja epäröimätön vastaus.
"Vankilaan hänet!" käski Cromwell; "ja sieltä mestaukseen niiden muiden mukana, kaikki kun ovat teossa tavattuja ilkimielisiä. Langettakoon sotaoikeus piammiten tuomionsa."
"Sana vielä", virkkoi nuori Lee, kun häntä vietiin huoneesta.
"Seis, seis", käski Cromwell, ja elpynyt toivo kiihdytti hänen mieltänsä; "kuultakoon häntä".
"Te pidätte raamatunkohdista", sanoi Albert. "Olkoon seuraavan saarnanne aiheena tämä: 'Oliko Zimrillä rauha, joka surmasi herransa?'"
"Pois hänet", äännähti kenraali; "hän kuolkoon! — olen sanonut sen".
Cromwellin lausuessa tämän huomasi hänen ajutanttinsa, että hän kävi tavattoman kalpeaksi.
"Teidän ylhäisyytenne on ylenmäärin rasittunut valtion palveluksessa", sanoi Pearson; "uroshirven ajo virkistää teitä iltapuoleen. Vanhalla ritarilla on täällä jalo koira, jos vain saamme sen metsälle ilman herraansa, mikä saattaa olla vaikeata, kun se on uskollinen ja —"
"Hirteen!" murahti Cromwell.
"Mitä — mikä — se jalo koirako on hirtettävä? Teidän ylhäisyytenne on yleensä pitänyt hyvistä koirista?"