"Kukaan ei rohkene väittää sitä!" vastasi Nigel kiukustuneena. "Minä pelaan kenen kanssa haluan, mutta tahdon pelata ainoastaan sellaisesta panoksesta kuin haluan."
"Sitä ne juuri väittävätkin, mylord", pitkitti arnahtamaton Richie, jota luontainen läksytyshalu ja suorasukaisuus esti oivaltamasta, mitä tuskaa hän tuotti herralleen; "nuo ovat juuri heidän omia sanojansa. Eilenkin teidän ylhäisyytenne suvaitsi tuossa samaisessa ravintolassa voittaa siltä nuorelta puolivillaiselta herrasmieheltä, jolla oli ihokas tulipunaista samettia ja kukonsulka kypärälakissa — häneltä, tarkoitan, joka tappeli sen suurisuisen kapteenin kanssa — viisi puntaa tai sille paikkeelle. Näin hänen tulevan käytävää pitkin, ja jollei hän ollut puhdistettu puille paljaille, niin en ole eläissäni nähnyt häviöön joutunutta miestä."
"Mahdotonta!" intti loordi Glenvarloch. "Kuka hän sitten onkaan? Hän näytti varakkaalta mieheltä."
"Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää, mylord", vastasi Richie. "Korukirjailu ja metallinapit tuottavat tyhjiä taskuja. Ja jos kysytte, kuka hän on — niin kenties arvaan enkä huoli kertoa."
"Ainakin, jos olen tuottanut kellekään sellaiselle miehelle vahinkoa", pyysi loordi Nigel, "anna minun tietää, miten voin sen korjata".
"Älkää siitä piitatko, mylord — aina kunnioittavasti puhuakseni", sanoi Richie; "hänestä tullaan pitämään soveliaasti huolta. Ajatelkaa häntä vain lähimäisenä, joka oli kiitämässä ylimääräisellä kyydillä hornaan ja sai teidän ylhäisyydeltänne hyvän pukkauksen eteenpäin matkallaan. Mutta minä pysäytän hänet, jos järki pätee siihen, ja siispä ei teidän ylhäisyytenne tarvitse kysyä siitä sen enempää, sillä sen joutumisesta tietoonne ei olisi mitään hyötyä, vaan suuresti päinvastoin."
"Kuulepas, mies", sanoi hänen herransa, "olen erityisistä syistä sietänyt puheitasi näin kauvan, mutta älä enää pitemmälle käytä väärin suopeuttani — ja koska sinun välttämättömästi pitää lähteä, niin mene, Jumalan nimessä, ja tästä saat matkakassaa." Niin sanoen hän laski palvelijansa käteen kultaa, jonka Richie mitä huolellisimmin laski kolikko kolikolta.
"Onko kaikki kunnossa — vai ovatko ne vajapainoisia — tai mikä hitto sinua pidättelee, kun viisi minuuttia takaperin olit niin kovin kiireissäsi?" ärähti nuori loordi nyt kerrassaan ärtyneenä siitä julkeasta suvaitsemattomuudesta, jolla Richie jakeli siveellisyysohjeitaan.
"Kolikkojen lukumäärä on täydellinen", myönsi Richie horjumattoman vakavasti, "ja mitä painoon tulee, niin vaikka ne ovat niin turhantarkkoja tässä kaupungissa, että irvistävät hiukankin kepeälle tai reunastaan rakoutuneelle rahalle, hyppäävät ne niihin käsiksi Edinburghissa kuin kukko karvikkaan. Kultakolikot eivät siellä ole niin runsaita, sen pahempi!"
"Sitä hupsumpi siis olet", huomautti Nigel, jonka suuttumus oli vain hetkellistä, "kun jätät maan, missä niitä on kylliksi".