IGNOTO."
Loordi Glenvarloch pysähtyi toviksi miettimään ja rypisti paperin kokoon — sitte hän taas avasi sen ja luki tarkkaavasti — rypisti otsaansa — harkitsi hetkisen ja huudahti sitte repien sen siekaleiksi: "Pois kehno parjaus! Mutta tahdonpa pitää silmällä — tarkata —"
Ajatus toisensa jälkeen juolahti hänen mieleensä, mutta ylimalkaan oli Glenvarloch niin vähän tyytyväinen aprikoimisensa tulokseen, että päätti häivyttää mietteensä kävelyllä puistossa. Ottaen viittansa ja hattunsa hän siis läksi sinne.
15. LUKU.
Kolmas varoitus.
Vaikka Kaarlo II laajensi, kaunisti vehmailla lehtokujilla ja muutenkin paranteli Pyhän Jaakon puistoa, oli se jo hänen isoisänsä aikana yleisenä ja suosittuna kävelypaikkana, jossa säätyhenkilöt paljon liikkuivat jaloittelukseen ja aikansa kuluksi.
Loordi Glenvarloch suuntasi sinne askeleensa karkoittaakseen ikäviä aatoksia, kun näitä oli hänen mielessään herättänyt eroamisensa uskollisesta apuristaan Richie Monipliesista sellaiseen tapaan, joka ei ollut mieluisa hänen ylpeydelleen ja tunteilleen, sekä entisen palvelijansa viittauksien vahvistukseksi tullut nimetön kirje.
Puistossa oli melkoisesti yleisöä hänen sinne tullessaan, mutta nykyisessä mielentilassaan hän tahtoi karttaa seuraa, — pysytellen syrjässä runsaammin käytetyiltä Westminsteriin ja Whitehalliin johtavilta teiltä. Hän samosi pohjoista kohti eli kuten nyt sanoisimme pitkin aituuksen Piccadillyn puoleista reunaa, luullen saavansa siellä häiriintymättömänä antautua ajatuksiinsa tai pikemmin taistella niitä vastaan.
Tässä loordi Glenvarloch kuitenkin erehtyi, sillä hänen verkalleen astellessaan käsivarret viittaan kiedottuina ja hattu silmille vedettynä hätyytti häntä äkkiä Sir Mungo Malagrowther. Joko kartellen tai karteltuna oli tämä nähnyt hyväksi tai pakolliseksi vetäytyä samalle hiljaisemmalle kulmalle puistoa.
Nigel hätkähti kuullessaan ritarin säröisen äänen kimakan, terävän ja vaikertavan soinnun, eikä hän vähempää säikähtynyt nähdessään pitkän ja laihan vanhuksen nilkuttavan luoksensa nukkavieruun viittaan verhoutuneena, jonka pinnalla kymmenentuhatta eriväristä tahraa peitti alkuperäistä tulipunaista pohjaa, ja päässä uutterasti kulutettu kastorihattu, jossa vitjojen asemesta oli musta samettinauha ja kameelikurjen sulkaa vastasi salvukukon höyhen.