Ennen pitkää keksi Nigel loordi Dalgarnon lähestyvän, seuranaan toinen jalosukuinen nuori mies prinssin saattueesta; ja kun he suuntasivat askeleensa puiston kaakkoiskulmaa kohti, päätti hän heidän olevan menossa loordi Huntinglenille. Mutta he seisahtuivatkin ja kääntyivät toiselle polulle, joka vei pohjoiseen. Loordi Glenvarloch arveli suunnan muutoksen johtuneen siitä, että he olivat nähneet hänet ja halusivat karttaa häntä.
Epäröimättä seurasi Nigel heitä sivupolkua myöten, joka kiersi pensaisen puistikon ja vei hänet jälleen puiston hiljaisempaan osaan. Hän pani tähdelle, mitä puolta tiheikköä loordi Dalgarno kulki kumppaninsa kanssa, ja rientäen toista reunaa pitkin pääsi hän siten kohtaamaan heidät kasvoista kasvoihin.
"Hyvää huomenta, mylord Dalgarno", toivotti loordi Glenvarloch tuimasti.
"Kas, Nigel-ystäväni", vastasi loordi Dalgarno sävyltään huolettomana ja välinpitämättömänä; "ja otsasi kuvastaa asioita? Mutta sinun on odotettava, kunnes tapaamme Beaujeulla puoleltapäivin — Sir Ewes Haldimund ja minä kuljemme parhaillaan prinssin toimissa."
"Jos kulkisitte kuninkaankin toimissa, mylord", vaati loordi
Glenvarloch, "pitää teidän pysähtyä vastaamaan minulle".
"Ho-hoi!" kummeksui loordi Dalgarno; "mitä tämä rajuus merkitsee? Tämähän, Nigel, on Kuningas Kambyseen[42] sävyä! Sinä olet viime aikoina käynyt liian paljon teattereissa. Heitä tuo hullutus, mies; mene syömään päivälliseksi keittoa ja salaattia, juo sikurivettä veresi jäähdykkeeksi, käy levolle päivänlaskun aikana ja ponnista pahoja henkiäsi, Vimmaa ja Väärinymmärrystä vastaan."
"Olen saanut kylliksi väärinymmärrystä osakseni teidän joukossanne", sanoi Glenvarloch yhä yhtä jyrkän pahastuneesti, "ja etenkin teiltä, mylord Dalgarno, joka olette käyttänyt ystävyyden naamaria".
"Tämä se vasta on jotakin!" oudoksui Dalgarno kääntyen ikäänkuin vetoamaan Sir Ewes Haldimundiin. "Näettekö tätä vihastunutta öyhkäriä, Sir Ewes? Kuukausi takaperin ei hän olisi rohjennut katsoa silmiin jotakuta noista lampaista, ja nyt hän on mellastajain ruhtinas, kyyhkysten kynijä, pelurien ja runoilijain arvottaja — ja kiitokseksi siitä, että olen osoittanut hänelle tien siihen etevään asemaan, jonka hän on saanut kaupungilla, tulee hän tänne haastamaan riitaa parhaan ystävänsä kanssa, jollei ainoankin, mitä hän on säädyllisistä piireistä tavannut."
"Minä kieltäydyn sellaisesta salakavalasta ystävyydestä, mylord", tulistui loordi Glenvarloch. "Epään sen mainelauseen, jota te päin silmiänikin yritätte kiinnittää minuun, ja ennen kuin eroamme vaadin teidät tilille siitä."
"Hyvät loordit", keskeytti Sir Ewes Haldimund, "sallikaa minun muistuttaa teille, että kuninkaallinen puisto ei ole mikään sovelias paikka kiistelyyn".