"Minä sovitan kiistani missä hyvänsä tapaan vihamieheni", huudahti Nigel, joka ei tiennyt tai kiivastuksissaan kenties muistanut paikan etuoikeuksia.
"Kiistaa saat kylliksesi", vastasi loordi Dalgarno, "niin pian kuin osoitat riittävää syytä siihen. Sir Ewes Haldimund, joka tuntee hovin, menee takuuseen siitä, että minä en epäröi sellaisissa tilanteissa. Mutta mistä nyt valitat, koettuasi pelkkää hyväntahtoisuutta minulta ja perheeltäni?"
"Perhettänne vastaan ei minulla ole mitään valittamista", vastasi loordi Glenvarloch; "he ovat tehneet hyväkseni minkä voivat — enemmän, paljoa enemmän kuin olisin saattanut odottaa. Mutta te, mylord, olette ystäväkseni sanoutuessanne sallinut parjata minua missä sana teidän suustanne olisi asettanut maineeni oikeaan valoon — ja tästä johtuu loukkaava sanoma, jonka vastikään sain Walesin prinssiltä. Se joka antaa panetella ystävää, mylord, ottaa osaa herjaukseen."
"Teille on kerrottu väärin, hyvä loordi Glenvarloch", huomautti Sir Ewes Haldimund; "olen itse usein kuullut loordi Dalgarnon puolustavan kunniaanne ja pahoittelevan, että yksinomaan kiintymyksenne Lontoon huvitteluelämään esti teitä säännöllisesti esiintymästä kuninkaan ja prinssin saattolaisena".
"Samalla kun hän itse", muistutti loordi Glenvarloch, "kielteli minua tulemasta hoviin".
"Teen tästä jutusta lyhyen", virkkoi loordi Dalgarno korskean kylmäkiskoisesti. "Te näytte saaneen päähänne, mylord, että te ja minä olimme Pylades ja Orestes — toinen painos Damonia ja Pythiasta — Theseus ja Peirithous kaikkein vähintään. Te erehdytte ja olette antanut ystävyyden nimen tunteelle, joka minun puoleltani oli pelkkää suopeutta ja sääliä hiomatonta ja tietämätöntä maanmiestä kohtaan, yhtyneenä rasittavaan tehtävään, jonka isäni antoi minulle teidän suhteenne. Maineenne, mylord, ei ole kenenkään sepittämää, vaan omaa tekoanne. Minä esitin teidät paikkaan, missä oli kuten kaikkialla hyvää ja huonompaa seuraa tavattavana — teidän tapanne tai taipumuksenne saivat teidät mieluummin liittymään kehnompiin aineksiin. Pyhä kauhistuksenne noppien ja korttien näkemisestä rappeutui varovaksi päätökseksi pelata ainoastaan sellaisina aikoina ja sellaisten henkilöiden kanssa, että pääsisitte aina lähtemään voittajana — yksikään mies ei voi kauvan tehdä siten ja säilyttää herrasmiehen nimeä. Sellaisen maineen olette itsellenne luonut, ja teillä ei ole mitään oikeutta suututella, että minä en seurapiireissä väitä sitä vastaan, minkä itse tiedätte todeksi. Antakaahan meidän mennä edelleen, mylord, ja jos tahdotte lisäselvitystä, valitkaa joku toinen aika ja soveliaampi paikka."
"Mikään aika ei voi olla parempi kuin nykyinen", vastasi loordi Glenvarloch, jonka pahastuksen oli nyt ärsyttänyt äärimäisilleen Dalgarnon kylmäverinen ja loukkaava puhdistautuminen, "mikään paikka soveliaampi kuin se, missä nyt seisomme. Sukuni jäsenet ovat aina kostaneet herjauksen silloin ja siinä, kun se lausuttiin, vaikkapa valtaistuimen juurella. Loordi Dalgarno, te olette konna! Vetäkää miekkanne ja puolustautukaa." Samassa paljasti hän pistomiekkansa.
"Oletteko mieletön?" hämmästyi loordi Dalgarno astuen taaksepäin; "mehän olemme hovin piirissä".
"Sen parempi", vastasi loordi Glenvarloch; "puhdistanpa sen herjaajasta ja kehnosta raukasta". Hän tunkeusi sitte lähelle loordi Dalgarnoa ja läimäytti tätä miekkansa lappeella.
Kiista oli nyt herättänyt huomiota, ja eri tahoilta huudettiin: "Pysykää alallanne — rauhassa — miekat paljastettu puistossa! Hoi, tänne! — kaitsijat — vartijat — huovit!" Väkeä ryntäsi paikalle joka suunnalta.