"Minne siis matka, mylord?" tiedusti nuori lakikoululainen, joka ei kenties ollut haluton teiskaroimaan edes osan katua loordin seurassa, vaikka vain skotlantilaisenkin.
"Minä — minä —" sopersi Nigel, jonka teki mieli käyttää nuoren miehen paikallistuntemusta hyväkseen, vaikkei halunnut ja häpeili tunnustaa aikovansa noin huonomaineisen seudun suojaan tai kuvata asemaansa, — "olen hiukan utelias näkemään Whitefriarsia".
"Vai niin! Teidän ylhäisyytenne tekee huviretken Alsatiaan?" sanoi Lowestoffe. "Tulenpa mukaan, mylord — ette voi saada parempaa opasta siihen manalaan kuin minut. Siellä on tavattavana hienohelmoja, sen takaan — hyvää viiniä myös, niin, ja hyviä juomakumppaneita, vaikka hiukan haittapuolella onnettaren oikuttelussa. Mutta suokoon teidän ylhäisyytenne anteeksi — te olette tuttavapiirissämme viimeinen, jolle olisin esittänyt sellaista löytöretkeä."
"Kiitän teitä, master[43] Lowestoffe, hyvästä mielipiteestänne, jonka lausuitte minusta huomautuksessanne", vastasi loordi Glenvarloch. "Mutta nykyiset olosuhteeni saattavat tehdä minulle tarpeelliseksi päivän tai parin oleskelunkin pyhäkössä."
"Niinkö!" huudahti Lowestoffe ihmeissään. "Luulin teidän ylhäisyytenne aina varoneen uskaltamasta mitään tuntuvaa panosta — pyydän anteeksi — mutta jos luunappulat ovat osoittautuneet petollisiksi, tiedän toki juuri sen verran lakia, että ylimystöön kuuluva henkilö on koskematon; ja mitä pelkkään rahattomuuteen tulee, mylord, niin käy paremmin yrittäminen onneaan muualla kuin Whitefriarsissa, missä kaikki pyrkivät syömään toisensa puutteen pinnistyksestä."
"Vastoinkäymiselläni ei ole mitään tekemistä rahapulan kanssa", selitti Nigel.
"No sitte luullakseni", arveli Lowestoffe, "olettekin ollut miekkasilla, mylord, ja lävistänyt miehenne, jossa tapauksessa ja kohtuullisesti täytetyin kukkaroin voitte lymyillä Whitefriarsissa vaikka vuoden. Niin, hitossa, mutta teidän pitää tulla merkityksi ja vastaanotetuksi heidän arvoisan yhteiskuntansa jäseneksi, mylord, ja vapaaksi Alsatian kansalaiseksi — siinä määrin on teidän alistuttava, muutoin ette saa rauhaa ja turvaa."
"Vikani ei ole niin raskasta laatua, master Lowestoffe", vastasi loordi Glenvarloch, "kuin nähtävästi otaksutte — olen lyönyt erästä herrasmiestä puistossa, siinä kaikki".
"Turkanen, mylord, teidän olisi ollut parempi sohaista miekkanne hänen lävitseen Barns Elmsissä", vakuutti lakikoululainen. "Tappelu hovipiirissä! Siitä saatte tukalan urakan, varsinkin jos asianomainen on arvohenkilö ja suosiossa."
"Tahdon puhua teille suoraan, master Lowestoffe", ilmoitti Nigel, "mentyäni näinkin pitkälle. Riitakumppanini oli loordi Dalgarno, jonka olette nähnyt Beaujeulla."