"Buckinghamin herttuan saattolainen ja suosikki! Se on peräti onneton tapaus, mylord; mutta sydämeni on englantilainen, enkä minä siedä nähdä nuorta aatelismiestä sorrettavan, kuten teille luultavasti käy. Me keskustelemme tässä aivan liian avonaisesti teidän olosuhteillenne. Lakikoululaiset eivät sallisi ainoankaan ulosottomiehen panna täytäntöön päätöstä tai herrasmiehen joutuvan vangituksi kaksintaistelusta heidän alueellaan; mutta sellaisessa asiassa kuin loordi Dalgarnon ja teidän ylhäisyytenne kiistassa saattaisi syntyä puolue kumpaisellekin. Teidän täytyy oitis rientää minun kanssani köyhään asuntooni, joka on tässä aivan likellä ja hiukan muuttaa asuanne ennen kuin lähdette pyhäkköön, sillä muutoin saatte munkkilan koko roistolauman niskaanne niinkuin varikset parveilevat haukan kimppuun, joka eksyy niiden pesäpaikalle. Meidän täytyy varustaa teidät hiukan enemmän Alsatian varsinaisten asukkaiden kaltaiseksi, jottei elämänne käy siellä sietämättömäksi."
Puhuessaan veti Lowestoffe loordi Glenvarlochin mukanaan huoneustoonsa, minne hän oli koonnut melkoiseksi kirjastoksi kaikki silloin muodissa olleet runokirjat ja näytelmät. Lakikoululainen lähetti sitte palveluspoikansa hankkimaan pari ruokalajia lähimmästä ateriapaikasta; "ja tämän" hän sanoi, "täytyy olla teidän ylhäisyytenne päivällisenä kostukkeenaan lasillinen vanhaa sektiä, jota isoäitini — taivas häntä palkitkoon! — lähetti minulle pullotusinan, neuvoen minua käyttämään sitä nestettä ainoastaan seljenneen heran kanssa, milloin tuntisin rinnassani pistoksia liiallisesta haeskelusta. Mepä juommekin sitä kelpo eukon terveydeksi, jos teidän ylhäisyytenne suvaitsee, ja te saatte nähdä, miten me köyhät ylioppilaat itseksemme parannamme ruokasuojamassa tarjottuja yhteisiä lampaanliha-aterioitamme."
Etukamarin ovi lukittiin heti kun poika oli tuonut ruuan. Pikku käskyläinen sai määräyksen vartioida tarkoin ja olla päästämättä ketään sisälle, ja Lowestoffe pyyteli jalosukuista vierastaan nauttimaan vieraanvaraisuuttansa, itse antaen esimerkkiä ja ohjausta. Vaikka hänen suoraluontoisuutensa ja häikäilemätön sävynsä suuresti poikkesi loordi Dalgarnon hovimaisesta huolettomuudesta, oli hänen esiintymisensä omiaan vaikuttamaan suotuisasti; ja niin varovaksi kuin loordi Glenvarloch oli Dalgarnon petollisuuden johdosta käynytkin ystävällisten vakuutusten uskomisessa, ei hän voinut olla lausumatta kiitollisuuttaan lakikoululaiselle, joka tuntui niin hartaasti huolehtivan hänen turvallisuudestaan ja mukavuudestaan.
"Kiitollisuuteenne ei teidän kannata liittää suurtakaan velkaannuksen tunnetta, mylord", esteli lakikoululainen. "Luonnollisesti olen halukas auttamaan ketä hyvänsä herrasmiestä, jolla on syytä laulaa Onnetar viholliseni, ja erityisesti ylpeilen saadessani hyödyttää teidän ylhäisyyttänne. Mutta suoran toden sanoakseni on minulla myös vanhaa kaunaa vastakumppanianne loordi Dalgarnoa kohtaan."
"Saanko kysyä minkä johdosta, master Lowestoffe?" tiedusti loordi
Glenvarloch.
"Ka, mylord", selitti lakikoululainen, "sattuihan vain pikku tapaus eräänä iltana teidän lähdettyänne ravintolasta kolmisen viikkoa takaperin — ainakaan en luule olleenne saapuvilla, koska teidän ylhäisyytenne aina jätti meidät ennen kuin päästiin korkeaan peliin — en tarkoita mitään loukkausta, mutta sellainen oli teidän ylhäisyytenne tapa. Loordi Dalgarnolla ja minulla syntyi sanakiistaa muutamasta gleek-pelin erästä ja hänen ylhäisyytensä pitelemästä ässäkaronkasta, joka teki kahdeksan — ja luiskusta, joka teki viisitoista — kolmekolmatta kaikkiaan. No, minulla oli kunkku ja rouva, kolme — rakinäpärä, viisitoista — ja hemppu, yhdeksäntoista. Me veikkasimme kilvan ja lisäsimme pullaa, niinkuin teidän ylhäisyytenne saattaa arvata, kunnes pöydässä oli kasa, joka vastaa puolta vuosirahaani, viisikymmentä niin koreata keltasirkkua kuin on koskaan visertänyt vihreän silkkikukkaron pohjassa. No, mylord, minä sain tikit, ja katsokaas, nyt suvaitsi hänen ylhäisyytensä sanoa, että me pelasimme ilman hemppua; ja kun muut rupesivat hänen puolelleen, etenkin se ranskalainen veijari, oli minun pakko menettää enemmän kuin voitan koko lukukautena. Päättäkää siis, eikö minulla ole varis kynittävänä hänen ylhäisyytensä kanssa. Onko koskaan kuultu, että ravintolassa on ennen pelattu gleekiä, ottamatta lukuun hemppua? — hiiteen mokoma loordi! Joka mies, joka tulee sinne kukkaro kädessä, on yhtä oikeutettu laatimaan uusia lakeja kuin hänkin, luulemma, koska kortit ja sarkat avaavat seuraan niille portit, joilla vain on markat."
Master Lowestoffen haastellessa pelipuheitaan oli loordi Glenvarloch sekä häpeissään että pahoillaan, ja hän tunsi ylimyksellistä ylpeyttään kipeästi vihlaisevan, kun ylioppilas lopetti sillä jyrkällä lauselmalla, että peluu haudan tavoin tasoitti kaikki ne yhteiskunnalliset eroavaisuudet, joihin Nigel oli varhaisesta nuoruudestaan melkein liiankin ennakkoluuloisesti kiintynyt. Oli kuitenkin mahdoton väittää mitään nuoren lakikoululaisen oppinutta järkeilyä vastaan, ja senvuoksi tyytyi Nigel vaihtamaan puheenainetta, tehden muutamia tiedustuksia Whitefriarsin nykyisestä tilasta. Silläkin alalla oli hänen isäntänsä kuin kotonaan.
"Te tiedätte, mylord", kertoi master Lowestoffe, "että me lakikoululaiset olemme voima ja valtakunta itseksemme, ja ylpeänä sanon, että minullakin on arvoasema tasavallassamme — olin viime vuonna Vallattomuusherran rahastonhoitajana, ja juuri nykyään olen itse ehdokkaana tuolle sijalle. Näin ollen täytyy meidän pysytellä ystävällisissä väleissä Alsatiassa asuvain naapuriemme kanssa, aivan niinkuin kristityt valtiot näkevät usein pelkästään valtiollisista syistä pakolliseksi tehdä liiton Suur-Turkin tai Berberian kanssa."
"Minä olisin luullut teitä lakikoulun herrasmiehiä enemmän riippumattomiksi naapureistanne", huomautti loordi Glenvarloch.
"Te osoitatte meille hiukan liian suurta kunniaa, mylord", selitti lakikoululainen. "Alsatialaisilla ja meillä on joitakuita yhteisiä vihollisia, ja kaikessa hiljaisuudessa on meillä muutamia yhteisiä ystäviäkin. Meillä on tapana sulkea kaikki oikeudenpalvelijat rajojemme ulkopuolelle, ja saamme voimallista apua naapureiltamme, jotka eivät siedä alueellaan heihin kuuluvaa riepuakaan. Lisäksi on alsatialaisilla — ymmärtäkää minua oikein — valta suojella tai häiritä ystäviämme, mies- ja naispuolisia, joiden on tarvis pyrkiä pyhäkön suojaan. Sanalla sanoen, nämä kaksi yhteiskuntaa palvelevat toisiansa, vaikka liitto on solmiutunut eriarvoisten valtioiden kesken, ja saatan itse sanoa käsitelleeni erityisiä tärkeitä asioita ja olleeni molemmin puolin suosittuna välittäjänä. Mutta kuulkaa — kuulkaa — mitä tuo on?"