Master Lowestoffen haastelun keskeytti etäinen torven toitotus, joka kiiri voimakkaana ja rämeänä kaikuna pitkin tienoota, ja sitä seurasi kaukaisen hurrauksen kohu.
"On jotakin tekeillä Whitefriarsissa tällä hetkellä", sanoi Lowestoffe. "Tuo on merkkinä, kun heidän etuoikeuksiaan häiritsee oikeudenpalvelija tai ulosottomies, ja torven törähtäessä he parveilevat kaikin avuksi niinkuin mehiläiset pesän joutuessa vaaraan. Juokse, Jim", huusi hän käskyläiselleen, "ja katso, mitä Alsatiassa puuhataan. Tuo pojan äpärä", jatkoi hän, kun vekara herransa päätäpahkaiseen kiireeseen tottuneena pikemmin kierähti kuin juoksi ulos huoneesta ja alas portaita, "on kullan arvoinen tässä kaupunginosassa — hän palvelee kuutta herraa — neljä niistä asuu eri numeroissa, ja voisi luulla hänen ilmestyvän kuin tonttuna sen pelkästä toivomuksesta, joka kulloinkin kipeimmin tarvitsee hänen apuaan. Yksikään Oxfordin vakooja, ainoakaan Cambridgen juoksupoika ei ole milloinkaan vetänyt hänelle vertoja joutuisuudessa ja älykkyydessä. Hän tuntee karhuajan astunnan neuvonkysyjän askelista, kun ne vasta lähenevät portaitten alipäätä, erottaa sievän naikkosen tepsutuksen tyhjäntoimittajan tepastuksesta jo pihan perältä ja on kaiken kaikkiaan — mutta näenkin teidän ylhäisyytenne olevan huolissaan. Saanko tarjota toisen pikarillisen hyväsydämisen isoäitini vahviketta, vai sallitteko minun näyttää teille puku-varastoani ja toimia kamaripalvelijananne?"
Loordi Glenvarloch ei epäröinyt tunnustaa, että häntä tuskastutti nykyinen asemansa, joten hän kaikin mokomin tahtoi selviytyä siitä.
Hyväntahtoinen ja ajattelematon lakikoululainen myöntyi auliisti ja opasti vieraansa pieneen makuuhuoneeseensa, missä hän alkoi nauhalippaista, matkarepuista, kirstuista ja vanhasta pähkinäpuisesta vaatekaapista valikoida pukutarpeita, joiden arveli parhaiten soveltuvan vaateparreksi vieraalleen, hänen uskaltautuakseen Alsatian laittomaan ja rauhattomaan yhteiskuntaan.
17. LUKU.
Yhteiskunnan ulkopuolella.
"Teidän ylhäisyytenne", puheli Reginald Lowestoffe, "tulee mukautua vaihtamaan siisti ja hoviin kelpaava pistomiekkanne, jota minä säilytän varmassa tallessa, tähän lyömämiekkaan, jonka kahvassa on sentnerin verran ruosteista rautaa, ja käyttämään näitä isoruutuisia roimahousuja kuosikkaiden polvihousujenne sijasta. Viitasta emme huoli, sillä oikea rehentelijä kävelee aina takkisillaan, ja riuskan veitikan asuksi sopii parhaiten silinnyt ja haalistunut sametti-ihokas himmentyneine korukirjauksineen ja — mainitsen sen pahoitellen — muutamista rypäleverestä tulleine tahroineen. Minä jätän teidät tuokioksi muuttamaan pukuanne, kunnes voin auttaa sen viimeistelyssä."
Lowestoffe siirtyi toiseen huoneeseen, Nigelin noudattaessa hänen ohjeitaan vitkallisesti ja empien. Hänessä herätti mielenkarvautta ja inhoa se retkumainen valepuku, johon hänen täytyi sonnustautua. Mutta hänen oli otettava lukuun ne veriset seuraukset, joita laki sääti hänen äkkipikaisesta väkivallanteostaan, Jaakon keveä ja veltto luonne, hänen poikansa ennakkoluuloisuus ja häneen varmasti kohdistuva Buckinghamin herttuan määräävä vaikutus. Ja ennen kaikkea oli hänen ajateltava toimeliasta, väsymätöntä ja viekasta loordi Dalgarnoa katkerana vihamiehenään; järki sanoi hänen olevan sellaisessa vaarassa, joka valtuutti käyttämään kaikkia rehellisiä keinoja, ulkonaisesti halvimpiakin, niin uhkaavasta pälkäästä suoriutumiseksi.
Hänen vaihtaessaan vaatetustansa ja miettiessään asemaansa, astui hänen ystävällinen isäntänsä takaisin makuuhuoneeseen. "Perhana!" hän sanoi; "hyvä oli, mylord, että te ette mennyt suoraa päätä tuohon samaiseen Alsatiaamme silloin kun aioitte, sillä haukat ovat iskeneet sinne. Jim tässä on tuonut viestin, että hän näki siellä valtakunnanneuvoston vangitsemiskäskyä näyttävän järjestysmiehen, mukanaan kymmenkunta huovia hampaita myöten aseistettuina, ja kuulemamme torvi hälytti liikkeelle munkkilan nostoväen. Mutta kun vanha herttua Hildebrod kuuli ajon koskevan jotakuta, josta hän ei tiennyt mitään, sallikin hän kohteliaisuudesta miehenpyytäjän nuuskia valtakuntansa, varmana siitä, että he eivät suuriakaan hyötyisi vaivastaan; herttua Hildebrod on nimittäin peräti ymmärtäväinen valtias. Mene takaisin, naskali, ja tuo meille tieto, kun kaikki on rauhallista."
"Ja kuka ollee herttua Hildebrod?" kysyi loordi Glenvarloch.