"Hitto, mylord", kummeksui lakikoululainen, "oletteko liikkunut niin kauvan kaupungilla milloinkaan kuulematta urheasta ja yhtä teräväjärkisestä ja valtioviisaasta herttua Hildebrodista, Alsatian vapauksien ylivalvojasta? En olisi luullut ainoankaan miehen kieräyttelevän noppia hänen mainettansa tuntematta."
"Kuitenkaan en ole koskaan kuullut hänestä, master Lowestoffe", vastasi loordi Glenvarloch, "tai ainakaan tarkannut mitään mahdollisesti keskustelussa hänestä lausuttua".
"No niin, — mutta suokaa minulle ensin kunnia auttaa pukunne järjestämisessä", sanoi Lowestoffe. "Katsokaa nyt, olen jättänyt vasiten useita pauloja solmimatta, ja jos suvaitsette antaa pikku erän paitaa näkyä ihokkaanne ja kaulahuivin välistä, vaikuttaa se rennommalta ja tuottaa teille kunnioitusta Alsatiassa, missä liinavaatteet ovat jokseenkin vähissä. Nyt sidon muutamia nauhoja huolellisesti viistoon, sillä rehentelevä urho ei milloinkaan esiinny asultaan säännöllisenä — noin."
"Järjestäkää miten haluatte, sir", taipui Nigel; "mutta antakaa minun kuulla edes jotakin sen onnettoman piirin olosuhteista, johon minun on muiden hylkiöiden tavoin pakko vetäytyä".
"No, mylord", selitti lakikoululainen, "naapurivaltiollamme Alsatialla, jota laki nimittää Whitefriarsin pyhäköksi, on ollut muutoksensa ja mullistuksensa niinkuin suuremmillakin kuningaskunnilla, ja hallitusmuodon ollessa tavallaan laiton ja mielivaltainen, on niitä luonnollisesti sattunut tiheämpään kuin ovat joutuneet kokemaan paremmin järjestetyt yhteiskunnat, lakikoulun, Gray's Innin ja muiden samanlaiset keskukset. Meidän perimätietomme ja aikakirjamme kertovat kahdestakymmenestä vallankumouksesta viimeksikuluneilta kahdeltatoista vuodelta, jolloin edellämainittu valtio on useaan kertaan vaihtunut rajattomasta itsevaltiudesta tasavaltaisuuteen, puhumattakaan väliasteina olleista harvainvallasta, rajoitetusta yksinvallasta ja akkavallastakin, sillä minä itse muistan, miten Alsatiaa lähes yhdeksän kuukautta hallitsi vanha kalamuija. Sitte sen sai johdettavakseen ränstynyt asianajaja, jonka syöksi valtaistuimelta muuan eronsaanut kapteeni; tämä osoittautui hirmuhallitsijaksi, jonka syrjäytti eräs nurkkasaarnaaja, ja tämän luovuttua vallasta siirtyi se herttua Jakob Hildebrodille, sukunsa ensimäiselle, jolle taivas suokoon pitkän iän."
"Ja onko tämän valtiaan hallitus", kysyi loordi Glenvarloch pakoittautuen osoittamaan jotakin harrastusta keskusteluun, "laadultaan itsevaltiutta?"
"Suokaa anteeksi, mylord", kertoi lakikoululainen, "sanottu hallitsija on liian viisas, monien edeltäjiensä tavoin antautuakseen vihoihin. Hän ei käyttele noin tärkeätä valtaa omasta yksinomaisesta tahdostaan, vaan on asettanut valtioneuvoston, joka kokoontuu säännöllisesti aamunaukuille kello seitsemältä, pitää toisen kokouksensa kello yksitoista ettonettansa varten ja saapuu juhlalliseen täysistuntoon kello kahdeksi ehtoopäivällä, neuvottelemaan yhteiskunnan hyväksi, uhraten niin ylenpalttisesti voimiansa valtion palvelukseen, että he harvoin eriävät ennen puoliyötä. Tämän arvoisan senaatin on herttua Hildebrod osittain valinnut korkeassa virassaan olleista edeltäjistään, ehkäistäkseen hallitsijan ja yksinvallan herättämää kateutta, ja sen eteen on minun piakkoin toimitettava teidän ylhäisyytenne, jotta he hyväksyvät teidät munkkilan etuoikeuksiin ja osoittavat teille asunnon."
"Ulottuuko heidän valtansa sellaiseen määräämiseen?" kysyi loordi
Glenvarloch.
"Neuvosto pitää sitä oikeuksiensa pääkohtana, mylord", vastasi Lowestoffe, "ja se onkin heidän mahtinsa parhaita kannattamiskeinoja. Sillä kun herttua Hildebrod ja hänen senaattinsa huomaavat jonkun pönäkän talonomistajan käyvän munkkilassa tyytymättömäksi ja napisevaksi, tarvitsee vain määrätä hänen vuokralaisekseen joku lihava vararikkoinen tai uusi asukas, jonka olosuhteet kaipaavat suojaa ja jonka kukkaro kykenee maksamaan siitä, jotta napisijasta tulee lakea kuin lammas. Mitä köyhempiin pakolaisiin tulee, niin he antavat näiden tulla toimeen miten voivat; mutta milloinkaan ei luovuta heidän nimiensä merkitsemisestä herttuan matrikkeliin ja kunkin olojen mukaisen pääsyveron suorittamisesta. Ja munkkila olisi kovin turvaton asunto vieraalle, joka niskuroitsisi näitä pykäliä vastaan."
"No niin, master Lowestoffe", sanoi loordi Glenvarloch, "minun täytyy alistua asianhaaroihin, jotka määräävät minut tällaiseen lymyilyyn. Luonnollisesti en halua ilmaista nimeäni ja arvoani."