"Tähyäs tota", sanoi toinen roikale toiselle; "katos kun luuska vilkuttelee vieraille vehnäspojille!"
"Pengon urkkijaa", vastasi toinen katsoen Nigeliin. "Sivalla sitä vähä pilkistimien päälle yheksäntuumaisellas."
"Hissukseen, veikkaset!" vastasi hänen kumppaninsa; "toi toinen on hepakka Reginald Lowestoffe lakikoulusta — tunnen minä sen; se on reilu poika ja vapaa kulkemaan".
He pölläyttivät taas sankan savupilven ympärilleen ja astuivat ohi sen enemmättä tervehdyksettä.
"Grosso in aere!" virkkoi lakikoululainen. "Kuulitte minkä mainelauseen se hävytön renttu antoi minulle, mutta eipä väliä, kunhan siitä on hyötyä teidän ylhäisyydellenne. Ja sallikaa minun nyt kysyä teidän ylhäisyydeltänne, minkä otatte nimeksenne, sillä me olemme lähellä herttua Hildebrodin ruhtinaallista palatsia."
"Tahdon esiintyä Grahamena", ilmoitti Nigel. "Se oli äitini sukunimi."
Lakikoululainen osoitti kylttiä, joka oli esittävinään härän hätyyttäjäksi innostunutta ja sen pääpuolessa oikeaan, tieteelliseen hyökkäystapaan juoksevaa koiraa. "Tuolla", hän sanoi, "jakelee uskollinen herttua Hildebrod lakeja kuten olutta ja väkijuomiakin uskollisille alsatialaisilleen. Ollen sisukas tappelupukari on hän valinnut tapojansa vastaavan kyltin, ja hän taritsee juomaa janoisille, saadakseen itse juoda maksutta ja maksun muiden juomasta. Astukaamme sisälle tämän toisen Axyluksen ainiaan avoimesta portista."
Hänen puhuessaan astuivat he ränstyneeseen kapakkaan, joka oli kuitenkin tilavampi ja vähemmän rapistunut kuin monet muut saman kurjan ympäristön talot. Pari kolme riutunutta, ryysyistä juomanlaskijaa juoksenteli edes takaisin; niinkuin pöllöillä näyttivät heidän katseensa olevan sovellettuja vain sydänyöhön, kun muu luomakunta nukkuu, joten ne päivänvalolla tiirottivat tihruisina, tyhminä ja vain puolittain valveutuneina. Tuollaisen vilkuttelevan Ganymedeksen opastamina he menivät huoneeseen, missä auringon heikot säteet melkein hukkuivat seurueen piipuista kieriviin savupatsaisiin, ja tästä pilvisestä pyhäköstä kajahti vanha veisu:
"Hei, vanha Simeon-kuningas, se pullon ja pikarin valtias, punaisine neninensä, olvitahroiss' sääryksensä, heippari-rallailei."
Herttua Hildebrod, joka itse alentui rämäyttelemään tätä laulelmaa rakastaville alamaisilleen, oli suhdattoman ruumiikas vanha mies. Hänellä oli vain yksi silmä, ja nenä todisti hänen juominkiensa tiheydestä, voimaperäisyydestä ja pitkällisyydestä. Tummanruskea nukkaverkainen nuttu oli haarikan räiskeiden täplittämä, jo liiankin kauvan palvellut ja valtavana hyllyvän mahan mukavuudeksi pantu nappiin ainoastaan alaosastaan. Hänen takanaan makasi suosikki kahlekoira, jonka pyöreä pää ja ainoa musta vilahteleva silmä sekä suunnaton lihavuus hullunkurisesti muistutti isäntää.