Ne rakkaat neuvoskunnan jäsenet, jotka ympäröitsivät, herttuallista valtaistuinta, suitsuttivat sille tupakansavua, joivat sen valtiaan kanssa paksua sameata olutta ja säestivät hänen kuorolaulujaan, olivat moisen sulttaanin arvoisia satraappeja. Erään nahkanuttu, leveä vyö ja pitkä miekka osoittivat hänet Alankomailla taistelleeksi soturiksi; tuimaa mahtavuutta ja juopunutta häpeämättömyyttä ilmaiseva katse oli aiottu kannattamaan hänen oikeuttansa nimittää itseänsä matkailevaksi urhoksi. Nigelistä tuntui, että hän oli ennenkin nähnyt tämän miehen jossain. Herttuan vasemmalla puolella istui muuan nurkkasaarnaaja eli nakuripappi kuten tätä hengenmiesten luokkaa on kursailemattomasti nimitetty, ollen helposti tunnettavissa repeytyneestä liperistään, lerppalierisestä hatustaan ja kauhtuneen uumatakin jäännöksistä. Papin vieressä istui mitä viheliäisimmän näköinen ukko, jolla oli päässä karkeasta villakankaasta ommeltu ja kaulan alle napitettu nukkavieru säpsä; mutta hänen näivettyneissä kasvonpiirteissään kuten vanhalla Danielilla vielä
— — — — "silmä, vilkkua voi höperyydessäkin viekast' ilkkua".
Hänen vasemmalle puolelleen oli asettunut häviöön joutunut asianajaja, joka oli kolttosien tähden pyyhitty ammattikuntansa kirjoista ja säilyttänyt toiminta-alaltaan ainoastaan peijaamisen. Herttua Jaakko Hildebrodin neuvoskunnan täydensi pari vähemmän huomattavaa henkilöä, joista erään kasvot kuten soturinkin tuntuivat Nigelistä hiukan tutuilta, vaikka hän ei voinut muistaa, missä oli ne nähnyt.
Vierailla oli riittävästi aikaa tarkata kaikkea tätä, sillä joko yhteislaulun vauhdikkuuden vastustamattomasti tempaamana mukaan tai antaakseen tulijoille kunnollisen käsityksen tärkeydestään suvaitsi hänen armollisuutensa huikata laulun loppuun ennen kuin puhutteli heitä, vaikka hän kaiken aika tiukasti tähysti heitä yksinäisellä näkimellään.
Lopetettuaan rallatuksensa ilmoitti herttua Hildebrod neuvonantajilleen, että muuan arvoisa lakikoulun virkailija pyrki puheille, ja käski kapteenin ja papin luovuttaa lepotuolinsa molemmille vieraille, sijoittaen heidät oikealle ja vasemmalle puolelleen. Alsatian armeijan ja kirkon arvoisat edustajat menivät istuutumaan liitoksistaan heltyneelle rahille pöydän alipäähän, mutta se oli kehno kestämään noin painavia miehiä ja luhistui heidän allaan; seurueen riemastuneena hurratessa kierähtivät miekkamies ja sanan mies päällekkäin lattialle. He nousivat raivostuneina, kilvan purkaen kiukkuansa äänekkäillä voimasanoilla, jossa kiistassa pappi verrattomasti voitti kapteenin, paremmin perehtyneenä pauhaamiseen. Vaivoin sai heidät viimein rauhoittumaan säikähtyneiden tarjoilijain saapuminen, näiden tuodessa tukevampia istuimia, ja pitkä siemaus viillyttävästä haarikasta. Kun tämä hälinä oli laantunut ja vieraiden eteen kohteliaasti asetettu kolpakot kuten muillakin läsnäolijoilla oli, joi herttua mitä armollisimpaan tapaan lakikoulun menestykseksi ja master Reginald Lowestoffen tervetuloksi. Kiitollisesti vastattuaan tähän kohteliaisuuteen pyysi kunnioitusta kohdannut henkilö saada tilata gallonan Reinin-viiniä, jonka ääressä hän aikoi alottaa asiansa.
Heidän tavallisia juomiansa noin paljoa hienomman nesteen mainitseminen vaikutti mitä edullisimmin pikku senaattiin, ja sen viipymätön ilmestyminen pöytään varasi suosiollisen vastaanoton master Lowestoffen ehdotukselle. Parin kierroksen jälkeen selitti tämä asiakseen ystävänsä, master Nigel Grahamen toimittamisen nauttimaan Alsatian pyhäkön suojaa ja muita erikoisia oikeuksia suursopijana; täten nimitettiin niitä, jotka suorittivat kaksinkertaisen pääsyveron saadakseen olla esittämättä senaatille niitä erityisiä asianhaaroja, jotka pakoittivat heidät etsimään turvaa sieltä.
Ehdotus sai arvoisan herttuan silmän kiilumaan riemastuksesta, eikä ihmekään, sillä tapaus oli harvinainen ja erittäin edullinen hänen yksityisille verotuloilleen. Hän siis käski tuoda eteensä herttuallisen matrikkelinsa, jyhkeän kirjan, joka oli ummistettu messinkihakasilla kuin kauppamiehen tilikirja; viinin värjääminä ja tupakanmehun tahrimina sisälsivät sen lehdet varmaankin yhtä paljon konnien nimiä kuin on Newgaten kalenterissa.[44]
Nigeliä kehoitettiin sitte laskemaan pöydälle kaksi noblea lunnaikseen ja vaatimaan erivapautusta kertaamalla seuraavat vaivaiset säkeet, jotka herttua saneli hänelle:
"Nigel Grahame nimelläni, toivon tänne pääseväni, koska kourihinsa laki mua muualta jo haki; suokaa mulle täältä suoja, jottei nurjan tiedon tuoja löisi kättä olallein virkamahdin paperein: tulen kelpo miesten hoimiin, asevoimiin, älyn toimiin tiedän täällä saavan luottaa, — milloin vouti miestä vuottaa ulkopuolia maailmassa, ain' on turva munkkilassa."
Kun herttua Hildebrod alkoi vapisevalla kädellä tehdä merkintää ja oli jo ylellisen anteliaasti tavannut Nigelin kahdella g:llä, keskeytti hänet pappi. Tämä kunnianarvoisa herrasmies oli supattanut tovin — ei kapteenin, vaan sen toisen yksilön kanssa, jonka olemme maininneet vaillinaisesti säilyneen Nigelin muistissa, ja ollen kenties vielä hiukan nyreissään äskeisestä tapaturmastansa pyysi hän puheenvuoroa ennen luetteloon merkitsemistä.