"Kautta tynnyrin, kalvan
ja tapin ja vyön,
minä henkeni halvan
ja nahkani myön,
jotta oikeutta valvon
munkkilan veikkojen
ja sen naisia palvon
urhona heikkojen."
Nigel tunsi ja todella ilmaisikin vastenmielisyyttä tällaiseen ilvehtimiseen, mutta kun lakikoululainen muistutti hänelle, että hän oli mennyt liian pitkälle peräytyäkseen, kertasi hän sanat tai oikeastaan myödytti mitä herttua Hildebrod saneli. Tämä valtias lopetti toimituksen myöntämällä hänelle pyhäkön oikeudet seuraavin vanhan tavan mukaisin säkein:
"Sulta olallelyönnin
ja pahnat putkan,
veden, kannikan syönnin
ja lain joka mutkan
kaikk' ansat ma säästän
ja pulmista vaikeista
sinut loihdulla päästän,
viis voudin aikeista.
Olet pukari vapaa,
saat pettää ja huijata,
jos sun parempas tapaa,
saa hän sinut puijata;
käy, reudo ja räivää
kuin viimeistä päivää;
jos heilutat puukkoa
ja tahdot kiistää,
ei hempultas suukkoa
saa kumppanis riistää;
kesät viitatta perkaa
sa ihmisten taskuja,
käytä talvisin verkaa,
juo, polta, puhu kaskuja:
elä lyijypää-nopista
ja merkkaa kortit alta,
jos ei apu lähde opista,
niin auttaa nyrkkivalta;
ja vanno kautta kunnias
ja ole urho suuri —
tää kaikki olkoon osanas,
sen annan sulle juuri."
Tämän jorotuksen päätyttyä syntyi väittelyä siitä, mikä erityinen asunto määrättäisiin pyhäkön uudelle veikolle, sillä kun alsatialaiset pitivät valtiollisena perusohjeena, että aasinmaito lihottaa, oli asukasten kesken tavallisesti kilpailua yhteiskunnan uusien jäsenten huoltamisesta, joksi sitä sanottiin.
Se Hektor, joka oli arveluttavassa käänteessä puhunut niin lämpimästi Nigelin puolesta, esiintyi nyt ritarillisesti erään Puhku-Selindan eli Länkä-Liinun hyväksi, jolla kuului olevan huone vuokrattavana. Tässä oli aikoinaan välipäikseen asunut Paddingtonin Viilu-Kiku, joka oli äskettäin päättänyt vaelluksensa Tyburnin mäellä. Hänen ennenaikaista poismenoaan oli sanottu naikkonen tähän asti murehtinut yksinäisessä leskeydessä turturikyyhkyn tavoin.
Kapteenin vaikutus syrjäytettiin kuitenkin villasäpsäisen vanhan herrasmiehen hyväksi, jonka arveltiin ikänsä loppuehtoonakin osaavan kyniä kyyhkystä yhtä hyvin tai paremminkin kuin yhdenkään alsatialaisen. Tämä kunnianarvoisa henkilö oli kuulu koronkiskuri nimeltä Trapbois. Hän oli aivan äskettäin tehnyt valtiolle melkoisen palveluksen, antamalla etukäteen lainaksi suostuntaveron, joka tarvittiin uuden väkijuomavaraston hankkimiseksi herttuan kellariin, kun Vintryn viinikauppiasta arvelutti käydä kauppaa niin suuren miehen kanssa muutoin kuin käteismaksulla. Kun siis vanha herrasmies nousi ja vaivaloisesti köhien muistutti herttualle, että hänellä oli pienoinen kamari vuokrattavana, jätettiin muiden vaatimukset kokonaan huomioon ottamatta ja Nigel määrättiin Trapboisin vieraaksi.
Tuskin oli tästä sovittu, kun loordi Glenvarloch ilmoitti Lowestoffelle olevansa kärsimätön pääsemään tästä hulttioiden kokouksesta ja erosi seurasta niin huolimattoman kiireisesti, että siitä olisi voitu pahastua, jollei Reinin-viinin nassakka olisi ilmestynyt esille juuri kun hän läksi huoneesta. Lakikoululainen saattoi ystäväänsä vanhan koronkiskurin talolle, jonne hän ja jotkut muut hänen asumaseutunsa nuorukaiset liiankin hyvin tunsivat tien. Matkalla hän vakuutti loordi Glenvarlochille, että tämä oli menossa Whitefriarsin ainoaan siistiin taloon. Tämä ominaisuus johtui yksinomaan vanhuksen ainoan tyttären uurastuksesta, vanhanpuoleisen neitosen, joka oli kyllin ruma peloittamaan syntiä, mutta arvattavasti tulossa riittävän rikkaaksi kiusaamaan puritaniakin niin pian kuin lempo oli saatavastaan perinyt hänen vanhan taattonsa. Lowestoffen täten jutellessa he ennättivät koputtamaan talon ovelle, ja avaamaan tulleen naisen happamat, ankarat kasvot vahvistivat täydellisesti kaiken, mitä lakikoululainen oli sanonut emännästä. Hän kuunteli tylyn ja tyytymättömän näköisenä nuoren lakikoululaisen ilmoitusta, että hänen kumppaninsa tuli taloon asukkaaksi, jupisi jotakin vaivasta, mutta näytti lopuksi vieraalle varatun huoneen. Tämä oli parempi kuin olisi saattanut aavistaa paikan ulkonäöstä ja paljoa tilavampi kuin hänen asuntonsa Paavalin laiturin vieressä, vaikka jälkimäinen oli kodikkaampi.
Siten toimitettuaan ystävänsä hänen uuteen asuntoonsa ja hankittuaan hänelle hintaluettelon annoksista, joita oli saatavana läheisestä kansankeittiöstä, Lowestoffe jätti nyt hyvästi. Lähtiessään tarjoutui hän vielä lähettämään loordi Glenvarlochin tavarat hänen entisestä asunnostaan nykyiseen joko kokonaan tai osaksi. Nigel nimesi niin vähän esineitä, ettei lakikoululainen voinut olla huomauttamatta hänen ylhäisyytensä nähtävästi aikovan nauttia uusia etuoikeuksiansa vain hetken aikaa.
"Ne soveltuvat liian huonosti tapoihini ja taipumuksiini, viipyäkseni täällä pitempään", vastasi loordi Glenvarloch.
"Saatatte muuttaa mielipidettänne huomenna", lohdutti Lowestoffe.
"Hyvästi vain; huomispäivänä poikkean luoksenne hyvissä ajoin."