Aamu valkeni, mutta lakikoululaisen sijasta tuli vain kirje häneltä. Siinä mainittiin, että Lowestoffen käynti Alsatiassa oli aiheuttanut muistutuksia muutamien typerien peruukkien taholta ja että hän katsoi viisaaksi olla tällähaavaa saapumatta sinne, jottei kääntäisi liiaksi huomiota loordi Glenvarlochin asuinpaikkaan. Hän ilmoitti ryhtyneensä toimenpiteisiin loordin tavarain turvalliseksi tallettamiseksi ja lähettävänsä hänelle taatun asiamiehen välityksellä hänen rahalippaansa ja mitä kapineita hän kaipasi. Loppuosana oli joitakuita viisaita neuvoja, jotka johtuivat Lowestoffen tutustumisesta Alsatiaan ja sen tapoihin. Hän kehoitti pakolaista pitämään koronkiskuria mitä ehdottomimmassa epätietoisuuden tilassa varojensa suhteen — pidättymään milloinkaan heittämästä noppaa kapteenin kanssa, jolla oli tapana pelata tyhjin hyppysin ja maksaa häviönsä kolmella tavulla, ja lopuksi varomaan herttua Hildebrodia, jonka hän sanoi olevan terävä kuin neula, vaikkei hänellä ollut enempää silmiä kuin tällä välttämättömällä naisten työkapineellakaan.

18. LUKU.

Sulkeutunutta elämää.

Meidän on nyt jätettävä Nigel-sankarimme joksikin aikaa, vaikka hänen asemansa ei ole turvallinen, mukava tai kunniallinenkaan, tehdäksemme selvää muutamista seikoista, jotka suoranaisesti kuuluvat hänen vaiheisiinsa.

Oli vasta kolmas päivä kulumassa hänen jouduttuaan etsimään suojaa Whitefriarsin kuuluisan koronkiskurin, vanhan Trapboisin luota, jota tavallisesti nimitettiin Kultaiseksi Trapboisiksi. Kelloseppä Ramsayn sievä tytär tarkkasi tunnollisesti, että hänen isänsä lopetti aamiaisensa, koska tämä olisi pulmallisissa ajatuksissaan istuen saattanut niellä leipäpalasen sijasta suolatölkin. Mutta niin pian kuin vanhus oli jälleen syventynyt laskelmiinsa läksi neitonen kiireimmiten liikkeelle talosta ainoastaan skotlantilaisen Janet-pesijättären saattamana, jolle uskolliselle uurastajalle hänen oikkunsa olivat lakeja. Siten riensi hän Lombard-kadulle ja häiritsi niin tavattomalla hetkellä kuin kello kahdeksalta aamulla täti Juditia, arvoisan kummi-isänsä sisarta.

Kunnioitettava vanha neiti ei ottanut nuorta vierastansa kovinkaan suopeasti vastaan, sillä hän ei tietenkään yhtä suuresti kuin mestari George Heriot ihaillut kaunottaren viehättäviä kasvonpiirteitä tai hellinyt hänen hulluttelevaa ja tyttömäistä maltittomuuttaan. Mutta olihan mistress Margaret hänen veljensä suosikki, ja tämän tahto oli täti Juditille pyhä, joten hän tyytyi kysymään epäaikaiselta kävijältä, mitä tämä hommasi näin varhain Lontoon kaduilla "kalpeine leuhkanankasvoineen".

"Tahtoisin puhutella lady Hermionea", vastasi hengästynyt tyttö, ja veri tulvi niin rajusti hänen kasvoihinsa, että täti Judit ei olisi enää ollenkaan voinut moittia hänen hipiäänsä valjuksi.

"Lady Hermioneako?" kummeksui täti Judit. "Lady Hermionea? Ja tähän aikaan aamusta, kun hän tuskin säällisinäkään hetkinä suostuu tapaamaan ketään perheen jäsentä? Sinä olet päästäsi sekaisin, hailakka, tai käytät väärin hemmottelua, jota veljeni ja lady ovat sinulle osoittaneet."

"En suinkaan, en millään muotoa", hoki Margaret, ponnistellen kutsumatonta kyyneltä vastaan, joka tuntui valmiilta puhkeamaan esille vähimmästäkin aiheesta. "Sano vain ladylle, että veljesi kummitytär haluaa hartaasti puhutella häntä, ja minä tiedän, että hän ei kiellä minulta pääsyä."

Täti Judit tähtäsi totisen, epäluuloisen ja tutkivan silmäyksen nuoreen anojaan. "Saattaisit tehdä minut salakirjuriksesi, tyttöseni", hän sanoi, "yhtä hyvin kuin lady Hermionen. Minä olen vanhempi, ja pätevämpi olen neuvomaan. Minä elän enemmän maailmassa kuin sellainen, joka sulkeutuu neljän seinän sisälle, ja minulla on parempia apukeinoja hyväksesi."