19. LUKU.
Naiset neuvottelevat.
Astuessaan Foljambe-huoneustoon huomasi mistress Margaret asukkaiden viettävän aikaansa tavalliseen tapaansa, lady lueskellen ja hänen saattolaisensa ommellen kuvioita isoon seinäverhoon, jota hän oli kirjaillut aina siitä saakka kun Margaret oli ensin päässyt näihin eristettyihin huoneisiin.
Hermione nyökkäsi ystävällisesti vieraalleen, vaan ei virkkanut sanaakaan. Margaret oli tottunut tällaiseen vastaanottoon eikä nyt ollut siitä pahoillaan, koska hän siten sai aikaa kerätä ajatuksiaan. Hän kumartui Monna Paulan ompelukehän yli ja huomautti puolittain kuiskaten: "Sinä olit juuri tuossa ruusussa saakka, Monna, kun ensin näin sinut. Kas, tuossa on merkki, missä minä kovaksi onnekseni tärvelin kukkasen, yrittäessäni opetella pistoja — olin, silloin vasta kuudennellatoista. Noiden kukkasien valmistuessa ennätän vanheta, Monna Paula."
"Soisinpa sillaikaa viisastuvasikin, lapsonen", vastasi Monna Paula. Hän ei pitänyt sievää mistress Margaretia aivan niin suuressa arvossa kuin valtiattarensa. Hänen luontainen yksivakaisuutensa oli hieman suvaitsematon nuoruudelle ja hilpeydelle, jotapaitsi suosittu palkollinen on aina kateellinen henkilölle, jota hän pitää jonkunlaisena kilpailijana emäntänsä kiintymyksestä.
"Mitä supatat Monnalle, pienoinen?" kysyi lady.
"En mitään, madam", vastasi mistress Margaret, "paitsi että olen nähnyt luonnollisten kukkasien kukoistavan kolmeen kertaan siitä asti kun ensin näin Monna Paulan valmistelevan harsopuutarhaansa, ja hänen orvokkinsa eivät ole vielä umpuillakaan".
"Totta kyllä, tyttöseni", huomautti Hermione; "mutta hitaimmin kehittyvät umput pysyvät kauvimmin kukalla. Sinä olet luonnossa nähnyt niiden kukoistavan kolmasti, mutta myös kolmasti lakastuvan. Monna Paulan kukkaset ovat sitävastoin ikuisia — ne eivät arasta hallaa eivätkä myrskyä."
"Eivät vainkaan, madam", muistutti mistress Margaret, "mutta niillä ei myöskään ole elämää tai tuoksua".
"Tuolla huomautuksella, pienoinen", vastasi erakko, "sinä vertaat toivon ja pelon kiihdyttämää elämää, menestyksen ja pettymyksen vaiheissa polvittelevaa tolaa, rakkauden ja vihan vaikutusten kuumeellisuutta, mielenkuohujen ja tunteiden uuvuttavan vuorottelun sumentamaa ja lyhentämää ikäkautta tyyneen ja huolettomaan olemassaoloon, jota elvyttää vain velvollisuuksien tunto ja joka tasaisella ja rauhallisella ladullaan suuntautuu ainoastaan niiden väsymättömään täyttämiseen. Sekö on vastauksesi ytimenä?"