"En tiedä, madam", selitti mistress Margaret, "mutta kaikista ilman linnuista olisin mieluimmin kiuru, joka livertää ajautuessaan alas kesäisen tuulosen myötä, kuin tuonne rautaorrelleen juuttunut viirinkukko, joka liikkuu juuri vain tehtävänsä suoritukseksi ja ilmoittaa meille, miltä suunnalta tuuli käy".
"Vertauskuvat eivät ole todisteita, sievä neitoseni", virkkoi lady
Hermione hymyillen.
"Olen pahoillani siitä, madam", vastasi Margaret, "sillä ne ovat kovin mukava epäsuora tapa mielipiteen lausumiseen silloin kun se eroaa parempien käsityksistä. Sitäpaitsi on niitä tästä aiheesta lukemattomasti, ja ne ovat kauttaaltaan säveitä ja miellyttäviä."
"Niinkö?" sanoi lady; "annahan minun kuulla muutamia sellaisia".
"Olisi esimerkiksi kovin rohkeata minun sanoa teidän armollenne", selitti Margaret, "että minä rauhallisen elämän sijasta soisin kokevani hiukan toivon ja pelon vaihtelua, mieltymystä ja vastenmielisyyttä — ja — ja — ja muita tunteita, joista teidän armonne suvaitsee puhua. — Mutta minä saatan virkkaa vapaasti ja nuhteisiin joutumatta, että pidän perhosesta enemmän kuin kuoriaisesta, tai värisevästä haapapuusta enemmän kuin jylhästä skotlantilaisesta petäjästä, joka ei milloinkaan vavahtele — taikka että minä kaikesta isäni sormien kokoonpanemasta puusta, messingistä ja metallilangasta erityisesti vihaan ja inhoan erästä saksalaismallista jykevää vanhaa kaappikelloa, joka kaiuttelee tunnit, puolet tunnit, neljännekset ja puolineljännekset ikäänkuin olisi peräti tärkeätä maailman tietää sen olevan vireessä ja käynnissä. Soisinpa, rakas lady, teidän vain vertaavan tuota tökeröä, rämisevää tyhmän hollantilaisen näköistä puukuvatusta siihen kauniiseen pöytäkelloon, jonka mestari Heriot teetti isälläni teidän armoanne varten: sehän soittelee kymmeniä iloisia säveliä ja tunnin lyödessään pyöräyttää esille parven maurintanssijoita tepastelemaan piirihypyissä poljennon mukaan."
"Ja kumpainen näistä ajanmittareista käy paremmin paikalleen,
Margaret?" kysyi lady.
"Minun täytyy tunnustaa, että vanha saksalainen on siinä suhteessa voitolla", myönsi Margaret. "Tietenkin olette oikeassa, madam, kaiketi eivät vertaukset ole todistuskappaleita: ainakaan en minä ole niillä läpäissyt."
"Nähtävästi, Margaret", huomautti lady hymyillen, "olet viime aikoina pohtinut näitä asioita ahkerasti".
"Kenties liiaksi, madam", vastasi Margaret niin matalalla äänellä, että hänet kuuli ainoastaan lady, jonka tuolinselän taakse hän oli nyt asettunut. Sanat lausuttiin hyvin vakavasti, ja niitä seurannut puolinainen huokaus ei välttänyt puhutellun huomiota. Lady Hermione käännähti heti totisena Margaretiin, katseli häntä tovin ääneti ja lopulta käski Monna Paulan viedä ompelukehyksensä etuhuoneeseen. Heidän jäätyään kahden kesken hän pyysi nuorta ystävätärtään tulemaan esille tuolin takaa, jonka selkämykseen tämä nojautui, ja istuutumaan töyrytuolille hänen viereensä.
"Sallikaa minun olla näin, madam", vastasi Margaret asentoansa muuttamatta. "Soisin teidän mieluummin kuuntelevan näkemättänne minua."