"Taivaan tähden, tyttöseni", kummeksui hänen suojelijattarensa, "mitä voi sinulla olla sanottavana sellaista, jota ei voi virkkaa kasvoista kasvoihin niin totiselle ystävälle kuin minä olen?"
Suoranaiseen vastaukseen ryhtymättä huomautti Margaret vain: "Olitte oikeassa, rakas lady, kun sanoitte, että olen viime aikoina antanut tunteitten saada liiallista valtaa. Olen tehnyt kovin väärin, ja te vihastutte minulle varmasti — niinkuin kummi-isänikin, mutta minä en voi sille mitään — se mies on pelastettava."
"Mies?" toisti lady pontevasti. "Se lyhyt sananen tosiaan valaisee salaisuuttasi; mutta tule pois sieltä tuolin takaa, sinä yksinkertainen pyryharakka! Tietysti olet sallinut tuon reippaan nuoren oppipojan päästä liian lähelle sydäntäsi. En ole kuullut sinun mainitsevan nuorta Vincentiä moneen päivään — kenties hän ei ole välttynyt mieleltä niinkuin kieleltä. Oletko ollut kyllin hupsu sallimaan hänen puhua sinulle vakain aikein? Olen kuullut hänet rohkeamieliseksi nuorukaiseksi."
"Ei hän ole niin rohkea, että lausuisi sanaakaan, joka voisi pahastuttaa minua, madam", vakuutti Margaret.
"Kenties sinä siis et pahastunut", sanoi lady, "tai ehkä hän ei ole puhunut, mikä olisikin viisaampi ja parempi. Ole avomielinen, tyttöseni — kummi-isäsi palaa pian, ja me otamme hänet neuvotteluihimme. Jos se nuori mies on uuttera ja kunniallista syntyperää, niin hänen köyhyytensä ei kukaties olekaan aivan voittamaton este. Mutta te olette kumpainenkin aivan nuoria, Margaret — tiedän kummi-isäsi edellyttävän, että nuorukainen ensin palvelee oppiaikansa loppuun."
Margaret oli tähän asti antanut ladyn jatkaa harhakäsityksessään yksistään syystä että hän ei tiennyt, miten olisi keskeyttänyt neuvojattarensa. Mutta viime sanain herättämä närkästynyt uhkamielisyys elvytti hänessä nyt viimein rohkeutta lausumaan: "Pyydän anteeksi, madam, mutta mainitsemanne nuorukainen taikka mikään oppipoika tai mestari Lontoon kaupungin rajojen sisällä ei —"
"Margaret", huomautti lady vastaan, "sävysi on halveksiva, mainitessasi omaa luokkaasi, josta sadat ja ehkä tuhannetkin ovat kaikin puolin sinua parempia ja osoittaisivat sinulle suurta kunniaa, jos ajattelisivat sinua. Tuo ei nähdäkseni ole minään takeena valintasi viisaudesta, sillä kaikesta päättäen olet valintasi tehnyt. Keneen siis, neitonen, olet niin äkkipikaisesti kiintynyt — sillä minä pelkään, että sinun on täytynyt olla ajattelematon."
"Nuoreen skotlantilaiseen loordi Glenvarlochiin, madam", vastasi Margaret hiljaisesti ja vaatimattomasti, mutta hänen äänenpainonsa oli asiaan nähden kylläkin luja.
"Nuoreen Glenvarlochin loordiin!" toisti lady hämmästyneenä. "Tyttö, sinä olet päästäsi pyörällä."
"Tiesin teidän sanovan niin, madam", surkeili Margaret. "Samaa on minulle jo toinenkin henkilö huomauttanut — sitä kenties vakuuttaisi minulle koko maailma — ja samaa olen toisinaan taipuvainen muistuttamaan itselleni. Mutta katsokaa minua, madam, sillä minä siirryn nyt eteenne, ja sanokaa minulle, onko katseessani ja puheessani mielettömyyttä tai houriota, kun kertaan teille, että tunteeni ovat kiintyneet siihen nuoreen aatelismieheen."