"Ja mitä on tuossa skotlantilaisessa loordissa sellaista, mikä saattaa juurruttaa kaiken häntä koskevan niin kiinteästi haaveisiisi?" kysyi lady. "Myönnän hänet komeaksi mieheksi, sillä näinhän hänet minäkin; ja tahdon kyllä olettaa hänet kohteliaaksi ja miellyttäväksi. Mutta mitä muuta erinomaista on hänessä, sillä nuo eivät ole harvinaisia etuja?"
"Hän on kovaonninen, madam — peräti kovaonninen — ja kaikenlaisten ansain ympäröimä, joita on kavalasti viritetty pilaamaan hänen mainettaan, riistämään häneltä sukuomaisuuden ja kenties tavoittamaan hänen henkeänsäkin. Nämä vehkeet ovat juontaneet alkunsa ahneudesta, mutta nyt niitä kehittää kostonhaluinen kunnianhimo, jota lietsoo luullakseni itse pahuuden henki, sillä loordi Dalgarno —"
"Monna Paula, kuule! Monna Paula!" huudahti lady Hermione keskeyttäen nuoren ystävättärensä kertomuksen. "Hän ei kuule", virkkoi hän sitte nousten ja lähtien huoneesta; "minun täytyy mennä itse — tulen heti takaisin". Hän palasikin lyhyen tovin kuluttua. "Mainitsit nimen, jonka luulin tutuksi", hän sanoi, "mutta Monna Paula on oikaissut käsitykseni. En tiedä mitään loordi — mikä hänen nimensä olikaan?"
"Loordi Dalgarno", kertoi Margaret, "ilkein mies mitä maan päältä tapaa. Ystävyyttä teeskennellen hän vei loordi Glenvarlochin erääseen pelihuoneeseen, houkutellakseen hänet uhkarohkeihin yrityksiin, mutta katalan petturin valitsema uskoteltava oli liian hyvätapainen, maltillinen ja varova, mennäkseen niin julkiseen paulaan. Mitä tekivätkään he sitte muuta kuin käänsivät hänen oman kohtuullisuutensa häntä vastaan ja uskottelivat toisille, että kun hän ei taipunut joutumaan susien uhriksi, piti hän heidän kanssaan yhtä, ollakseen osallisena saaliista! Ja siten vahingoittaessaan mitään pahaa aavistamattoman maanmiehensä asemaa käytti tuo kehno loordi Dalgarno kaikkia keinoja pitääkseen häntä omien kätyriensä saartamana, jotta hän pysyisi poissa hovista ja oikeiden arvokumppaniensa seurasta. Suuren ruutisalaliiton päivistä saakka ei ole ollut viekkaammin keksittyä, halpamaisemmalla harkinnalla kehitettyä vehkeilyä."
Lady hymyili surumielisesti Margaretin kiivaudelle, mutta huokasi seuraavassa silmänräpäyksessä, selittäessään nuorelle ystävättärelleen, kuinka vähän tämä tunsi maailmaa, johon hän oli joutumassa, koska ilmaisi niin suurta ihmetystä havaitessaan sen olevan täynnä pahuutta.
"Mutta millä tavoin", hän lisäsi, "saatoit sinä, tyttönen, saada tietoosi niin varovaisen miehen kuin loordi Dalgarnon salaisia aikeita — ja varuillaanhan konnat osaavat olla yleensä?"
"Sallikaa minun olla siitä asiasta vaiti", pyysi neito. "En voisi kertoa teille kavaltamatta muita — se riittäköön, että tietoni ovat yhtä varmoja kuin tiedustuskeinoni salaisia ja taattuja. Mutta minä en saa mainita niitä teillekään."
"Sinä olet liian rohkea, Margaret", muistutti lady, "puuttuessasi tuollaisiin asioihin varhaisella iälläsi. Se ei ole ainoastaan vaarallista, vaan säädytöntäkin ja epänaisellista."
"Tiesin teidän sanovan senkin", virkkoi Margaret säveämmin ja malttavammin kuin hän tavallisesti kuunteli nuhdetta. "Mutta Jumala tietää, että sydämeni lausuu minut vapaaksi jokaisesta muusta tunteesta kuin halusta auttaa tuota aivan viatonta ja petettyä miestä. Minä sain lähetetyksi hänelle varoituksen ystävänsä kavaluudesta, mutta voi! huolehtimiseni on vain jouduttanut hänen täydellistä häviötänsä, jollei ole pikaista apua saatavissa. Hän syytti väärää ystäväänsä juonista ja paljasti miekkansa häntä vastaan puistossa, siten joutuen sen kamalan rangaistuksen uhkaamaksi, joka on säädetty kuninkaallisen palatsin etuoikeuksien loukkaamisesta."
"Sepä tosiaan merkillinen juttu", kummeksui Hermione; "onko loordi
Glenvarloch siis vankilassa?"