"Minä peräydyin ilon hurmiossa. Minulla ei ollut oikeutta eikä minun sallittu olla apuna iltarukouksissa, vaan olin tottunut kammioni sulkeennukseen nunnien ollessa veisaamassa. Toipumiseni jälkeen olivat he lakanneet lukitsemasta oveani, vaikka minua uhattiin äärimäisellä ankaruudella, jos poistuisin kammiostani. Mutta rangaistusta ajattelematta jouduttausin uhmaamaan sitä. Tuskin oli iltakellon viimeinen läppäys kuoleutunut, kun hiivin huoneestani, pääsin salavihkaa puutarhaan, riensin takaportille, ihastuneena näin sen avautuvan ja olin seuraavassa silmänräpäyksessä puolisoni sylissä. Hänellä oli mukanaan toinen ylväsryhtinen ritari — molemmat olivat naamioittuja ja aseistettuja. Läheisessä tiheikössä olivat heidän hevosensa, niistä yksi satuloittuna minun käytettäväkseni, kaitsijoinaan kaksi muuta naamioittua ratsumiestä, jotka näyttivät olevan palvelijoita. Vajaassa kahdessa minuutissa olimme ratsailla ja karautimme pois niin joutuisasti kuin kykenimme pitkin vaikeakulkuisia ja mutkikkaita teitä, joilla toinen palvelija näytti toimivan oppaana.
"Nopea vauhtimme ja hetken jännitys pysyttivät minut vaiti ja estivät minua ilmaisemasta hämmästystäni ja iloani muutoin kuin muutamin katkonaisin sanoin. Se soveltui myös selittämään puolisoni äänettömyyden. Vihdoin pysähdyimme yksinäisen mökin luona. Ratsumiehet laskeusivat maahan, ja minut autettiin alas satulasta, mutta sitä ei tehnyt puolisoni, joka näytti häärivän hevosensa huoltamisessa, vaan vieras.
"'Mene majaan', sanoi mieheni, 'vaihda pukuasi nopeasti kuin salama — tapaat siellä auttajan — meidän on heti riennettävä eteenpäin sinun saatuasi toisen asun'.
"Minä astuin mökkiin, jossa minut sulki syliinsä uskollinen Monna Paula. Hän oli odottanut tuloani monta tuntia, puolittain suunniltaan pelosta ja huolesta. Hänen avullaan riipaisin joutuisasti yltäni luostarin inhottavat vaatekappaleet ja vaihdoin ne englantilaiskuosiseen matkapukuun. Samanlaiseksi huomasin Monna Paulan vaatetuksen. Olin juuri ehtinyt siepata ylleni uuden vaatekertani, kun meidät kutsuttiin kiireesti ratsaille. Huomasin hevosen varatuksi Monna Paulalle, ja me läksimme pitkittämään matkaamme. Taipaleella kiedottiin luostaripukuni hätäisesti kivenmukulan ympäri ja heitettiin järveen, jonka reunaa pitkin silloin etenimme. Molemmat ritarit ratsastivat yhdessä edellä, minä seurasin saattolaiseni kanssa, ja palkolliset pysyttelivät takajoukkona. Matkalla pyyteli Monna Paula minua moneen kertaan pysymään äänettömänä, koska henkemme oli vaarassa. Minä tyydyin helposti pysymään toimettomana, sillä vapautuksen tunteen ja tyydytetyn hellyyden ensimäisen kuumeellisen elpymyksen haihduttua olin ikäänkuin huumeissani nopeasta liikunnasta, ja minun täytyi ponnistaa kaikkeni pysyäkseni paikallani satulassa, kunnes äkkiä näimme kirkasta valonloimua edessämme, illan jo käytyä hyvin pimeäksi.
"Mieheni pysähdytti hevosensa ja antoi merkin hiljaisella kahdesti toistetulla vihellyksellä, johon vastattiin matkan päästä. Koko seurue seisahtui sitten ison korkkipuun oksien alle, ja vetäytyen ihan viereeni virkkoi mieheni äänellä, jonka silloin luulin hämmentyneeksi vain turvallisuuden huolesta: 'Meidän täytyy nyt eritä. Ne miehet, joiden huostaan nyt uskon sinut, ovat salakuljettajia. He tietävät teidät vain englantilaisiksi naisiksi ja ovat suurin lahjuksin ottaneet saattaakseen teidät Pyreneitten solien kautta Saint Jean de Luziin asti.'
"'Ja etkö sinä tule kanssamme?' huudahdin pontevasti, vaikka kuiskaten.
"'Se on mahdotonta', sanoi hän, 'ja tuhoisi kaikki. Pidä varasi, että puhut englanninkieltä noiden ihmisten kuullen etkä ole vähääkään ymmärtävinäsi, mitä he haastavat espanjaksi. Henkesi riippuu siitä, sillä vaikka he vastustavat ja kiertävät Espanjan lakeja, vapisuttaisi heitä kirkon lakien loukkaamisen ajatuskin. Näen heidän tulevan — hyvästi — hyvästi.'
"Viime sanat lausuttiin kiireisesti — minä yritin pidättää häntä vielä hetkisen heikosti tarttumalla hänen levättiinsä.
"'Toivoakseni siis tapaat minut Saint Jean de Luzissa?'
"'Kyllä, kyllä', vastasi hän hätäisesti, 'Saint Jean de Luzissa kohtaat suojelijasi'.