Vihdoin järjestyivät hänen mietteensä seuraavaksi yksinpuheluksi. Tällä sanantavalla pyydän saada huomauttaa kerta kaikkiaan tarkoittavani, että Nigel ei kirjaimellisesti puhuen virkkanut ääneen kaikkea sitä, mitä alempana on lainausmerkeillä ilmaistu hänen lausumakseen tuossa lattiata itsekseen mitellessään. Minä itse se katson hyväksi esittää rakkaalle lukijalleni mieluummin puheen kuin selostuksen muodossa kuvan sankarini mielentilasta, hänen aatoksistaan ja päätöksistään. Olen siis pukenut hänen mietteensä sanoiksi, ja samaa käsitän yksinpuheluilla tarkoitettavan sekä näyttämöllä että kammiossa, se kun on luonnollisin ja kenties ainoakin tapa ilmoittaa katsojalle, mitä oletetaan esiintyjän sielussa liikkuvan. Luonnossa ei tosin ilmene mitään sellaisia yksinpuheluja, mutta ellei niitä hyväksyttäisi sovinnaiseksi yhdyssiteeksi runoilijan ja yleisön välillä, pakoittaisimme me draamalliset tekijät mestari Puffin kaavaan, joka panee loordi Burleighin vihjaamaan kuulijakunnalle pitkällistä valtiollista todistelujaksoa yhdellä ainoalla perusteellisella nyökkäyksellä; kertomuksessa on kirjailijalla kyllä vaihtoehtonaan mainita, että hänen henkilönsä ajattelivat niin ja niin, pohtivat tuota ja tätä sekä pääsivät siihen ja siihen päätelmään, mutta yksinpuhelu on ytimekkäämpi ja elävämpi ilmaisutapa samoille tiedoille. Näinpä siis haasteli tai olisi saattanut haastella oman itsensä kanssa Glenvarlochin loordi:
"Hän oli oikeassa ja antoi minulle opetuksen, jota tahdon käyttää. Olen koko elämäni ajan turvautunut muiden apuun siinä, missä on todella ylväämpää saada se omista ponnistuksista. Minua hävettää tuntea sitä mitätöntä haittaa, jota pitkällinen tottumus on johtanut minut kokemaan palvelijan puutteessa — minua hävettää se. Mutta paljoa, paljoa enemmän hävettää minua, että olen antanut tuon tavan — taakkani heittämisen muiden kannettavaksi — tehdä minut tähän kaupunkiin tulemisestani asti pelkäksi uhriksi tapahtumille, joihin en ole milloinkaan edes yrittänyt vaikuttaa. Olen ollut toimimaton olento, johon muiden toimet ovat alituiseen suuntautuneet — yhden ystävän suojelema, toisen pettämä, mutta sekä toisen suomassa edussa että toisen tuottamassa pahassa yhtä epäitsenäinen ja avuton kuin vene, joka airotta tai peräsimettä ajelehtaa tuulten ja aaltojen armoilla. Minusta tuli hovimies, koska Heriot niin neuvoi — peluri, kun Dalgarno keksi sen juonekseen — alsatialainen, syystä että Lowestoffe sitä esitti. Mitä tahansa hyvää tai pahaa olen kokenut, se on aiheutunut muiden toiminnasta eikä omastani. Isäni pojan ei sovi enää noudattaa tätä taipuisaa ja poikamaista menettelyä. Elä tai kuole, uppoo tai ui, Nigel Olifaunt, tästä hetkestä alkaen pitää sinun uskoa turvallisuutesi, menestyksesi ja kunniasi omien ponnistustesi varaan tai sortua siihen kunniaan, että olet ainakin käyttänyt omaa vapaata tahtoasi. Tahdonpa kirjoittaa muistikirjaani hänen sanansa: 'Viisas mies on paras oma apulaisensa.'"
Hän oli juuri pistänyt muistikirjan taskuunsa, kun vanha apuvaimo, joka työkuntonsa vahvikkeeksi oli pahasti luuvalon rampauttama, nilkutti huoneeseen yrittämään, oliko vieraalta saatavissa jotakin pikku hyvitystä palvelemisella. Hän otti halukkaasti hankkiakseen loordi Glenvarlochin aamiaisen, ja kun naapuritalossa oli ruokapaikka, suoriutui hän tehtävästään nopeammin kuin Nigel oli osannut aavistaa.
Hänen lopetettuaan yksinäisen ateriansa ilmoitettiin lakikoulun vahtimestarin tavoittavan master Grahamea hänen ystävänsä master Lowestoffen puolesta. Eukon laskettua sanansaattajan sisälle luovutti tämä Nigelille pienen matkakirstun, johon oli sullottu hänen haluamansa vaatetarpeet, ja pisti sitte salaisemmin hänen käteensä rahalippaan, jota hän oli huolellisesti piilotellut viittansa alla. "Hyvä kun pääsin siitä eroon", huoahti mies, hänen asettaessaan sen pöydälle.
"No, eihän se kovinkaan painava ole", vastasi Nigel, "ja te olette roteva nuori mies".
"Kyllähän, sir", huomautti kantaja, "mutta itse Simsonkaan ei olisi turvallisesti tuonut sellaista kapinetta läpi Alsatian, jos pukaripojat olisivat tienneet, mitä siinä oli. Katsokaahan sisälle, sir, nähdäksenne kaiken olevan kunnossa — minä olen rehellinen mies, ja kajoamattomana se minun käsistäni heltisi. Kuinka kauvan se säilyy sellaisena jälkeenpäin, se riippuu omasta huolenpidostanne. En soisi hyvän nimeni joutuvan kärsimään mistään takaletkauksesta."
Sanansaattajan tunnollisuutta tyydyttääkseen avasi loordi Glenvarloch lippaan hänen läsnäollessaan ja näki entisessä järjestyksessään pienet rahavaransa sekä pari, kolme kallisarvoista paperia, joista varsinkin kuninkaan omakätisesti hyväksymä velkomuskirja oli tähdellinen. Miehen pyynnöstä hän käytti lippaassa olleita kirjoitusneuvoja, lähettääkseen Lowestoffelle kuitin omaisuutensa turvallisesta saapumisesta. Hän lisäsi muutamia sydämellisiä kiitoslauseita lakikoululaisen palveluksista, ja juuri kun hän sinetitsi sen antaakseen kantajalle, astui huoneeseen talon ikäkulu isäntä. Hänen nukkavieru musta vaatetuksensa oli nyt hiukan paremmassa järjestyksessä kuin heidän äskeisessä kohtauksessaan, ja hänen hermostonsa ja ymmärryksensä näyttivät olevan vähemmän hämmennyksissä, sillä paljoakaan köhimättä tai epäröimättä kehoitti hän Nigeliä maistamaan aamujuomakseen terveellistä mietoa vehnäolutta jota hän kantoi isolla nahkaisella kolpakolla toisessa kädessään, toisella pyöritellen siinä rosmariinin vesaa, antaakseen sille tuoksua, kuten hän sanoi.
Nigel kieltäysi kohteliaasta tarjouksesta ja ilmaisi samalla kertaa sävyllään, että hän ei halunnut kamarinsa rauhaa häirittävän; siihen hänellä olikin sitä suurempi oikeus, kun ottaa lukuun, kuinka kylmän vastaanoton hän oli kohdannut eksyessään sen suojasta isäntänsä alueelle. Mutta avoimessa lippaassa oli niin mielenkiintoista tavaraa eli oikeammin metallia vanhan Trapboisin mielestä, että hän jäi hievahtamattomaksi kuin vainukoira saaliinsa edessä, nenä ojolla ja toinen käsi sojossa kuin kohotettu etukäpälä, jolla tuo älykäs nelijalkainen toisinaan ilmaisee saaneensa vihiä jäniksestä. Nigel oli särkemäisillään vanhan Trapboisin jäykistyttävän lumouksen lyömällä kiinni lippaan kannen, mutta silloin käänsi hänen huomionsa toisaalle sanansaattaja, joka pidellen kirjettä kädessään kysyi, jättäisikö hän sen mr. Lowestoffen asuntoon lakikoulurakennukseen vai veisikö Marshalsean vankilaan.
"Marshalseanko?" toisti loordi Glenvarloch; "mitä se tähän kuuluu?"
"Ka, sir", selitti mies, "herra-parka on pantu sinne taattuun talteen, koska hänen hyvän sydämensä sanotaan houkutelleen hänet polttamaan hyppysensä toisen miehen rokalla".