Nigel sieppasi hätäisesti kirjeen takaisin, mursi sinetin, liitti sen sisältöön hartaan pyyntönsä, että hänelle heti ilmoitettaisiin vangitsemisen syy, ja lisäsi, että jos se johtui hänen omasta onnettomasta rettelöstään, ei sitä voinut kestää pitkälle, koska hän oli jo ennen kuin oli kuullutkaan mitään aihetta, joka niin jyrkästi vaati häntä antautumaan, päättänyt menetellä siten, valiten mielestään miehuullisimman ja kunnollisimman toimenpiteen, minkä hänen kova onnensa ja varomattomuutensa oli jättänyt hänen käytettäväkseen. Sentähden pyysi hän mr. Lowestoffea pidättymään kaikesta turhasta hienotuntoisuudesta tässä suhteessa, koska hän oli päättänyt antaumisensa omalle maineelleen tarvittavana uhrauksena, vaan vilpittömästi mainitsemaan, millä tavoin se oli parhaiten järjestettävissä, jotta Lowestoffe selviytyisi pälkäästä, johon kirjoittajan täytyi peljätä ystävänsä joutuneen hänen asioitansa kohtaan osoittamansa jalomielisen harrastuksen takia. Kirje päättyi huomautuksella, että kirjoittaja aikoi odottaa vastausta vuorokauden ja sen ajan kuluttua toteuttaa päätöksensä. Hän antoi kirjelmän lähetille ja tukien pyyntöänsä kolikolla kehoitti häntä viipymättä toimittamaan sen master Lowestoffen käsiin.
"Minä — minä — minä — vien sen hänelle itse", tarjousi vanha saituri, "puolesta korvauksesta".
Kuullessaan tämän yrityksen velvollisuutensa ja hyvityksensä anastamiseksi ei mies siekaillut silmänräpäystäkään, vaan sujautti rahan taskuunsa ja pötki kiireimmiten asialleen.
"Isäntä Trapbois", huomautti Nigel äijälle hiukan kärsimättömästi, "oliko teillä mitään erityistä asiaa minulle?"
"Minä — minä — tulin kuulustamaan, oletteko nukkunut hyvin", vastasi vanhus, "ja — voisinko minä tehdä mitään palvelukseksenne, mistään korvauksesta".
"Ei, kiitos", epäsi loordi Glenvarloch, "kiitos vain", ja ennen kuin hän sai sanotuksi enempää kuului portailta raskaita askeleita.
"Hyvä Jumala!" huudahti ukko hätkähtäen. "Hei, Dorothy — apuvaimo — hoi, tytär — vetäkää telki eteen, kuulkaa, naiset — ovi on jätetty säppiin!"
Kamarin ovi avautui selki selälleen, ja sisälle teiskaroitsi se ruumiikas sotainen sankari, jota Nigel oli edellisenä iltana turhaan muistutellut mieleensä.
23. LUKU.
Häiritseviä vieraita.