"Teidän pitäisi suostuttaa isänne lähtemään pois tästä pahasta naapuristosta", esitti Nigel, "jos olette todella peloissanne hänen turvallisuudestaan".
"Hän ei olisi turvassa missään muualla", selitti tytär. "Mieluummin soisin vanhuksen olevan kuollut kuin julkisesti häväistävänä. Muualla häntä viskeltäisiin loalla ja ajettaisiin takaa kuin pöllöä, joka uskaltautuu päiväpaisteeseen. Täällä hän oli turvassa niin kauvan kuin hänen kumppaninsa kykenivät käyttämään hyväkseen hänen lahjojansa; nyt he pusertavat ja keritsevät häntä jos jollain verukkeella. He kohtelevat häntä rantautuneena aluksena, josta jokainen saa siepata saalista, ja se keskinäinen kademielisyys, jota hän herättää heissä yhteisenä omaisuutena, saattaakin heidät kenties varjelemaan häntä yksityisemmiltä ja väkivaltaisilta hyökkäyksiltä."
"Kuitenkin pitäisi teidän mielestäni poistua tältä seudulta", väitti Nigel, "koska voisitte löytää turvallisen suojan jostakin muusta maasta".
"Epäilemättä Skotlannista", virkahti toinen vilkaisten häneen terävästi ja epäluuloisesti, "rikastuttaaksemme muukalaisia pelastetuilla varoillamme. Niinkö, nuori mies?"
"Madam, jos tuntisitte minut", vastasi loordi Glenvarloch, "niin säästäisitte minut sanoihinne sisältyvästä epäluulosta".
"Kuka sen takaa?" muistutti Martha terävästi. "Teitä sanotaan tappelijaksi ja peluriksi, ja minä tiedän, missä määrin onnettomat voivat luottaa sellaisiin."
"Minusta puhutaan väärin, kautta taivaan!" vakuutti loordi
Glenvarloch.
"Saattaa niin olla", myönsi Martha. "Enpä juuri välitä paheenne tai hupsuutenne suuruudesta, mutta selvästi on jompikumpi toimittanut teidät tänne, ja yhtä selvää on, että parhaana rauhan, turvan ja onnellisuuden toiveena on teillä päästä mitä pikimmiten lähtemään paikasta, joka on aina sikoläävänä ja usein teurastamona." Niin sanoen hän poistui huoneesta.
Tuon naisen ynseässä sävyssä oli jotakin melkein halveksivaa hänen puhuttelemaansa kohtaan, ja sellaista häpeätä ei Glenvarloch ollut köyhyydestään huolimatta vielä omakohtaisesti kokenut, joten se herätti hänessä ohimenevää kiusallista kummastusta. Myöskään eivät hänen korvissaan kuulostaneet suinkaan mieluisilta ne hämärät viittaukset, joita Martha huomautteli hänen pakopaikkansa vaarallisuudesta. Joutuneena asemaan, jossa ympäristönä on epäluuloisia henkilöitä eikä ole saatavissa mitään muuta neuvoa ja apua kuin urhean sydämen ja voimakkaan käden varaamaa, tuntee uljainkin mies masennusta, hyljättynä olemista, joka tuokioksi jäähdyttää hänen vertansa ja painostaa hänen luontaisen reipasta mielialaansa.
Mutta jos Nigelin mielessä heräsikin apeita aatoksia, ei hänellä ollut aikaa antautua niihin, ja jos hän ei nähnytkään suuria toiveita ystävien saamisesta Alsatiassa, havaitsi hän kyllä vierailujen häätävän häneltä yksinäisyyden.