Tässä toimessa hänet toistamiseen keskeytti koputus ovelta. Hän huusi pyrkijää tulemaan sisälle, ollen varma siitä, että Lowestoffen asiamies oli viimeinkin saapunut. Mutta tulija olikin vanhan Trapboisin juro tytär, joka jupisi jotakin isänsä erehdyksestä ja laski pöydälle toisen Nigelin maksamista kultakolikoista, sanoen yhden kultarahan riittävän täydeksi suoritukseksi hänen määräämästänsä ajasta. Nigel vastasi maksaneensa rahat ja olevansa haluton ottamaan mitään takaisin.
"Tehkää sen suhteen sitte miten tahdotte", vastasi hänen emäntänsä, "sillä tuossa se on ja pysyy minun osaltani. Jos olette niin hupsu, että maksatte enemmän kuin on järjellistä, niin ei isäni saa olla sellainen heittiö, että ottaa vastaan."
"Mutta isänne, mistress", intti Nigel, "isänne sanoi minulle —"
"Äh, isäni, isäni", keskeytti toinen, "hän hoiti näitä asioita silloin kun kykeni. Minä hoidan niitä nyt, ja se saattaa ajan mittaan olla parempi meille molemmille."
Hän katsoi sitte pöydälle ja huomasi aseet.
"Teillä on aseita, näen", sanoi hän. "Osaatteko käyttää niitä?"
"Kyllä pitäisi, mistress", vastasi Nigel, "sillä se on ollut toimenani".
"Te olette siis soturi?" tiedusti toinen.
"En vielä sen pitemmälle kuin jokainen maani herrasmies on soturi."
"Niin, se on teidän kunnia-asianne — leikata köyhien kurkkuja — kelpo herrasmiehen tehtävä niille, joiden pitäisi suojella heitä!"