"Minä en ole mikään kurkunleikkaaja, mistress", oikaisi Nigel, "vaan kannan aseita puolustaakseni itseäni ja maatani, jos tulee tarvis".
"Kaunista puhetta kyllä", vastasi Martha, "mutta teidän kerrotaan olevan yhtä kerkeä kuin muutkin kurjiin kiistoihin, joissa ei teidän eikä maanne turvallisuus ole uhattuna, ja vakuutetaanpa, että jollei niin olisi asian laita, ette te tänään olisi pyhäkössä".
"Mistress", selitteli Nigel, "näkisin turhaa vaivaa, jos yrittäisin saada teidät käsittämään, että miehen kunnia, joka on tai jonka pitäisi olla hänelle henkeänsä kalliimpi, saattaa usein vaatia ja pakoittaa meitä vaarantamaan henkemme tai muiden hengen aiheesta, joka muutoin näyttäisi vähäpätöiseltä".
"Jumalan lait eivät sano mitään sellaisesta", muistutti nainen. "Olen vain lukenut Sanasta, että sinun ei pidä tappaman. Mutta minulla ei ole aikaa eikä halua saarnata teille — täällä saatte tappelua kylliksenne, jos tekee mielenne, ja hyvä on, jos ette saa sitä silloin kun olette vähimmin valmistautunut. Hyvästi nyt — apuvaimo toimittaa määräyksenne ateriain suhteen."
Hän läksi huoneesta juuri kun Nigel yltyneenä siitä, että hän omaksui ylvään arvostelun ja moitteen sävyn, oli ryhtymäisillään niin liikanaiseen väittelyyn kuin todistelemaan kunnian vaatimuksia vanhan panttilainaajan tyttärelle. Hän hymyili itsekseen, ajatellessaan hupsuutta, johon puhdistautumisen into oli ollut vähällä jouduttaa hänet.
Loordi Glenvarloch turvautui sitte vanhaan apuvaimo Deboraan, saaden hänen välityksellään välttävän päivällisen. Ainoana haittana oli hourupään isännän melkein väkinäinen tunkeutuminen itsepintaisesti antamaan apuansa pöydän kattamisessa. Nigelin oli hiukan työläs estää häntä siirtämästä pois hänen aseitaan ja muutamia papereitaan pieneltä pöydältä, jonka ääressä hän oli istunut, ja ainoastaan jyrkkä ja ehdoton käsky sai ukon pakoitetuksi käyttämään toista pöytää kattamiseen, vaikka huoneessa oli kaksi.
Saatuaan ukon viimein luopumaan aikomuksestaan huomasi hän vanhan höperön katseiden pysyvän yhä jännittyneesti kiintyneinä pikku pöytään, jolla hänen miekkansa ja pistoolinsa olivat. Kaikissa pikku hommissaankin, joita äijä näytti olevan palvelevaisen halukas toimittamaan vieraansa hyväksi, käytti hän jokaista tilaisuutta vilkuakseen noita mielenkiintonsa esineitä kohti ja lähestyäkseen niitä. Kun Trapbois viimein luuli kokonaan välttäneensä vieraansa huomion, havaitsi Nigel säröisestä kuvastimesta, jonka kavallusta vanhus ei ollut ottanut lukuun, hänen todella ojentavan kätensä pöytään päin. Hän katsoi tarpeettomaksi kursailla sen enempää, vaan ärjäisi isännälle, että hän ei sallinut kenenkään koskea aseisiinsa, ja käski hänen lähteä huoneesta. Vanhus alotti jotakin surkeata puolustelun tapaista, jossa Nigel selvästi eroitti ainoastaan usein uudistuvan korvauksen ja joka ei hänestä näyttänyt kaipaavan mitään muuta vastausta kuin toistetun käskyn poistua huoneesta pahempien seurausten uhalla.
Loordi Glenvarlochia palveleva vanha Hebe kävi hänen puolelleen vielä elähtäneemmän Ganymedeksen tunkeilua vastaan ja vaati ukko Trapboisia heti poistumaan huoneesta, uhaten häntä emäntänsä pahastuksella, jos hän viipyi kauvemmin. Vanhus näytti olevan enemmän hamehallinnon kuin minkään muun taivutettavissa, sillä apuvaimon uhkaus tehosi häneen paremmin kuin Nigelin peloittavampi närkästys. Hän peräytyi nurkuen ja mutisten, ja loordi Glenvarloch kuuli hänen telkeävän käytävän likeisemmästä päästä ison oven, joka eroitti laajan rakennuksen muut osat skotlantilaisen asumasta kamarista; tähän oli pääsy isojen portaiden päästä avautuvalta siltamalta.
Nigel katsoi telkien ja salpojen huolellisen kirskunan, kun Trapboisin vapiseva käsi veti ne yksitellen paikoilleen, enteeksi siitä, että ukko ei enää aikonut käydä hänen luonansa illan mittaan, ja hän oli sydämensä pohjasta hyvillään siitä, että oli vihdoinkin jäämässä häiritsemättömään yksinäisyyteen.
Vanha vaimo kysyi, oliko mitään muuta tehtävissä hänen mukavuudekseen, ja tähän asti olikin tosiaan näyttänyt siltä kuin olisi palvelemisen mieluisuus tai oikeammin hänen odottamansa palkkio nuorruttanut hänen toimeliaisuuttaan. Nigel halusi kynttilöitä, tulennoksen sytytettäväksi kamariinsa ja muutamia kalikkakimppuja asetettavaksi sen viereen, jotta hän voisi pitää sitä vireillä, sillä häntä alkoi vilustuttaa talon kostea ja alava asema Thamesin lähellä. Mutta apuvaimon ollessa asiallaan alkoi hän ajatella, miten viettäisi pitkän yksinäisen illan, joka hänellä oli edessään.