"Linklater!" toisti Nigel. "Muistaakseni —"
"Teidän ylhäisyytenne luvalla sanoen", pitkitti toinen, "minä olin oppipoikana, mylord, vanhalla Mungo Monipliesillä, rauhattoman West-Portin teurastajalla Edinburghissa, jonka soisin näkeväni vielä kerran ennen kuin kuolen. Ja teidän ylhäisyytenne jalon isän otettua Richie Monipliesin taloonsa palvelemaan teidän ylhäisyyttänne jouduimme me hiukan väleihin, niinkuin teidän ylhäisyytenne huomaa."
"Ahaa!" sanoi loordi Glenvarloch; "olin melkein unohtanut nimenne, vaan en ystävällistä tarkoitustanne. Te yrititte toimittaa Richielle tilaisuuden esittää anomuksen hänen majesteetilleen?"
"Aivan oikein, mylord", vahvisti keittiöapulainen. "Olin vähällä joutua pälkääseen siitä hommasta, sillä Richie on aina ollut omapäinen 'eikä mun ääntäni kuunnellut', kuten laulussa sanotaan. Mutta noista englantilaisista kokin rehvanoista ei yksikään kykene kutkuttamaan hänen majesteettinsa pyhää kitalakea meidän omilla maistuvilla skotlantilaisilla ruokalajeillamme. Minäpä siis otin kaiken taitoni turvakseni ja höystätin kelpo munkkikeitoksen kananpoikasista sekä herkullisen hakkeluksen, jotka panivat myttyyn koko vehkeen, ja rangaistuksen sijasta minä sain koroituksen. Nyt minä olen keittiöapulainen, Luojalle kiitos — sormi hovihankkijan toimistossa, jonne voin vähin erin saada solutetuksi koko käteni."
"Minua ilahduttaa sydämeni pohjasta", huomautti Nigel, "kun kuulen, että te ette joutunut kärsimään minun tähteni, — ja vielä enemmän olen hyvilläni hyvästä onnestanne".
"Teillä on hyvä sydän, mylord", sanoi Linklater, "ettekä te unohda köyhiä ihmisiä; enkä tosiaan käsitäkään, minkätähden heidät unohdettaisiin, koska kuninkaankin asia saattaa toisinaan johtaa moukan mökille. Olen seurannut teidän ylhäisyyttänne kadulla vain katsellakseni noin uljasta vanhan tammen vesaa, ja sydämeni poukkosi kurkkuun, kun näin teidän julkisesti istuvan tuolla ruokalassa ja tiesin sellaisen vaaran uhkaavan vapauttanne."
"Mitä? Onko siis vangitsemiskäsky julistettu vastaani?" kysyi Nigel.
"On vainkin, mylord, ja niitä on ihmisiä, jotka ovat halukkaita mustaamaan teitä minkä voivat. Taivas heille antakoon anteeksi, että tahtovat uhrata kunniallisen suvun omien kehnojen pyyteittensä takia!"
"Amen", sanoi Nigel.
"Sillä jos nyt teidän ylhäisyytenne onkin ollut hiukan huimapäinen niinkuin muutkin nuoret herrasmiehet —"